On taas kulunut pitkä aika edellisestä kirjoituksestani. Kuluneen kuukauden aikana syksy on edennyt, illat pimenevät ja aamut alkavat olla viileitä. Kesävaatteet on viety jo talvisäilöön ja sieltä palatessa on tuotu kynttilät piristämään iltaa. Lähitalossa joku on jo virittänyt ”syysvalot” parvekkeelleen. Lähikaupassa oli jo uudet joulukortit nostettu kassojen eteen vähän kuin muistuttamaan jonottajia velvollisuuksistaan lähettää joulukortti kerrankin ajoissa.

Mutta tiedättekö, mikä merkkipäivä on tänään? Lokakuun 4. on kansallinen korvapuustipäivä. Merkkipäivä on kohtalaisen tuore maamme runsaassa teemapäivien luettelossa. Tapa on kulkeutunut meille Ruotsissa, jossa he syövät kanelipullia, tai lähinnä kanelikierteitä. Pääasia on, että kaneli, sokeri ja voi maistuvat korvapuustissa. Mitä enemmän korvat pursuavat ulos sitä parempi, ainakin minun mielestäni.

Olin päivällä autoilemassa, kun radiossa kerrottiin korvapuusteista. Sain siitä idean leipoa pitkästä aikaa kunnon pullaa. Iltapäivä meni leipoessa, se oli jotenkin terapeuttista. Tein kahdenlaisia korvapuusteja: perinteisiä runsaalla voilla ja kanelisokerilla täytettyjä sekä pienellä muutoksella. Lisäsinkin täytteeksi aikaisemmin tekemääni omenasosetta. Omenat sain pari viikkoa sitten etelän sukulaisilta, joilla on piha täynnä omenapuita. He olivat ajelemassa Lappiin ruskaretkelle ja poikkesivat mennessään luonani päiväkahvilla. Sain tuliaisiksi kaksi isoa pahvilaatikkoa täynnä omenoita. Toisen pidin itse ja toisen vein muille tuttavilleni ja paikallisille sukulaisille. Kieltämättä yhdessäkin laatikollisessa oli melkoinen homma, soseutin ne kaikki.

Korvapuustini taisivat saada melkoisen huomion, sillä pari naapurinmuijaa kertoi minulle tunteneensa tuoreen pullan tuoksun rappukäytävässämme. Se on näitä kerrostalossa asumisen riemuja. Olin niin itsekäs, että en vienyt hyvin onnistuneita tuotoksiani muille. Keitin itselleni kunnon iltapäiväkahvit ja otin seurakseni korvapuustin sekä omenaisen että perinteisen. Kutsuin nyt illaksi pari tuttavaani kylään. He olivat yllättyneitä tullessaan sisään pullantuoksuiseen asuntooni. Korvapuustieni seurassa unohtui kummasti meneillään olevat laihdutus- ja liikuntakuurimme. Minun pullassani on aina punaista maitoa ja ihan kunnon voita, kaikki korvikkeet ovat leipomuksissani kielletyt.

Omanaiset korvapuustini tuntuivat saavan melkoisen suosion. Ehkä omena hieman pehmentää kanelin makua, vai oliko myönteiset kommentit pelkkää vieraskoreutta? Veikkaan, että alkaessani katsoa puoli ysin uutisia, kuulen keittiönkaapista viehkon kutsun. Korvapuustia punaisen maidon kanssa, mikä ihanan kevyt iltapala se onkaan. Hellinpä nyt vatsaani, kun se on ollut kesästä lähtien ilman pullaa. Kuntoilla ehtii huomennakin, tänään nautin korvapuusteistani (tosin vanhempani tulevat huomenna päiväkahville, pitänee säästää heillekin muutama).

Mutta palataan takaisin teemapäivän juurille. Kuten alussa mainitsin, merkkipäivä on lähtöisin Ruotsista, jossa kanelipullan päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Päivän tavoitteena on ylläpitää leivontaperinnettä, mutta myös edistää pullan myyntiä. Erään arvion mukaan Ruotsissa myydään tänään noin seitsemän miljoonaa kanelipullaa, ja lähes 60 prosenttia ruotsalaisista syö yhden tai useamman kanelipullan.

No mikä ero on korvapuustilla ja kanelipullalla? Taikina on kummassakin samanlainen ja ennen rullaamista taikinalevylle laitetaan kanelia, sokeria ja voita. Ruotsalaiset leikkaavat taikinarullan suoraan ja kiepsauttavat pullan kyljelleen. Suomalaisethan ovat näppäriä sormistaan, joten pelkkä kyljellään paistettu kanelikiekko ei sopinut meille. Päätimme leikata taikinarullan hieman kolmionmallisiksi ja sitten painamme kahdella sormella kolmion huipusta, jolloin kanelipullamme saa korvat. Pullan päälle laitamme vielä raesokeria. Merkittävä ero siis…tosin erään umpiruotsalaisen kaverini mukaan heidän pullansa on parempi. Absolut Nej!

PS. Hyvää Eläintenpäivää sinulle ylilihava, upeaturkkinen orava, joka vierailit parvekkeellani tutkimassa kuumia uunipeltejäni. Poikkea huomennakin, voit saada hiukan pullaa.