Vuoteni on alkanut vauhdikkaasti. Ensin olin hautajaisissa, sitten ristiäisissä ja kaupan päälle muutamat pakolliset sukulaisten syntymäpäivät. Työnhaku ja hiihto ovat täyttäneet vapaa-aikani.

Tämän kertaisen kirjoitukseni aihe perustuu minulle viikonloppuna esitettyyn kysymykseen. Minä ja tuttavani menimme yhtä matkaa yksille syntymäpäiville. Alaovella hän kysyi asian, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Kerron tuon ongelmallisen kysymyksen tuonnempana. Kysymys liittyy kerrostaloon, mutta sitä ennen on syytä kertoa hieman taustatietoa.

Olen asunut yli puolet elämästäni erilaisissa kerrostaloissa, jotenkin asumismuoto sopii minulle. Nykyinen asuntoni on kolmikerroksisessa talossa, taloyhtiömme on pieni. Talossamme ei ole hissiä vaan asukkaat kapuavat rappusia pitkin omiin asuntoihinsa. Asun ylimmässä kerroksessa, alaovelta omalle ovelleni joudun nousemaan noin nelisenkymmentä askelmaa. Tällä hetkellä en kaipaa hissiä, koska portaiden nouseminen käy hyvästä kuntoliikunnasta. Talossamme ei asu yhtään näin sanottua huonojalkaista eikä muitakaan liikuntaesteisiä. Luultavasti talomme hissittömyys on pitänyt siitä huolen.

Huolimatta pitkästä kokemuksestani kerrostalojen sielunelämästä, olin jotenkin ällikällä lyöty tuttavani kysyessä hassun kysymyksensä. Kuten kaikki kerrostalossa käyneet tietävät niin ulko-oven jälkeen on eteinen tai halli, jossa on muun muassa taloyhtiön ilmoitustaulu sekä luettelo rapun asukkaista (= yleensä sellainen mustapohjainen valkoisilla irtokirjaimilla koristeltu taulu). Minkä vuoksi asukastaulun tiedot ovat väärinpäin? Siis taulun yläosassa on ensimmäinen kerros ja ylin kerros on taulun pohjaosassa. Tuttavani ihmetteli, eikö olisi informatiivisinta ja järkevintä listata asukkaat ylhäältä alaspäin kuten asunnotkin ovat. Ylimpänä olisivatkin yläkerroksen asukkaat huoneistonnumeron mukaisessa järjestyksessä, sitten seuraavaksi ylin kerros ja taulun alaosassa olisikin ensimmäisen asuinkerroksen huoneistot.

En ole koskaan kiinnittänyt huomiota noin vähäpätöiseen seikkaan, koska alakerrassa olevan asukastaulun ylläpito on taloyhtiön vastuulla. Kiinnitin tänään huomiota oman rappuni asukastauluun. Rapussani on kolme kerrosta ja jokaisessa kerroksessa kaksi huoneistoa. Oma nimeni loistaa taulun viimeisenä, koska minulla on rappuni suurin huoneistonnumero. Tästä päättelin, että asukastaulu rakentuukin huoneistojen numeroiden mukaan. Eli jos teet vaikkapa numeroitua kauppalistaa, niin sinä laitat asia numero ykkösen ylimmäiseksi listallesi. Sama periaate on siis asukaslistassakin. Olisikohan asukastaulu kovinkin hassun näköinen, jos se olisikin käännetyssä järjestyksessä. Ylimpänä asuva olisi myös koko listan ylimpänä.

Toisaalta ymmärrän tuttavani ihmettelyn. Vierailukohteemme asuu kymmenkerroksen talon toiseksi ylimmässä kerroksessa. Ulko-ovella on ovipuhelimet, joissa on vain asunnonnumerot. Lasioven läpi näkyy rapun asukastaulu vähän kuin varmistukseksi niille, jotka eivät tiedä kohteensa tarkkaa asunnonnumeroa. Jos tiedät kohteesi asuvan yhdeksännessä kerroksessa, niin alat etsiä ovipuhelimen vaatimaa asunnonnumeroa listan yläpäästä tietämäsi sukunimen perusteella.

Mutta toisaalta onko jokin asukastaulun loogisuus tai epäloogisuus maailman tärkein asia, jolle kannattaa uhrata aivokapasiteettia? Ei ole. Jos olen pärjännyt puolet elämästäni ilman sen kummempaa kiinnostusta asukastaulun arvoitukseen, niin uskon pärjääväni asian kanssa toisenkin puolen elämästäni. Loppujen lopuksi minulle on ihan sama, missä järjestyksessä nimet seisovat alakerran taulussa. Pääasia on, että kaikkien asukkaiden nimet löytyvät siitä ja taloyhtiö huolehtii asukastaulun ajanmukaisuudesta.