Isäni hautajaisista on kulunut kuukausi. Viime vuoden loppupäivät menivät lepäillessä, ulkoillessa ja ystäviä tavatessa. Joulu oli helppo, sillä asunnossani ei ollut mitään juhlasta muistuttavaa. Pakenin kesämökilleni uuden vuoden kynnyksellä; kaadoin muutaman puun, tein halkoja, lämmitin saunan, uin avannossa ja muuten tuijottelin lämmintä takkatulta.

Loppiaisen jälkeen päivärytmiini tuli vauhtia, kun lupauduin äitini avuksi järjestämään isäni perunkirjoituksen. Muita sisaruksiani homma ei kiinnostanut, luultavasti he tulevat suurenkin perinnön toivossa norkoilemaan perunkirjoitukseen. Olemme tähän päivään mennessä keränneet äitini kanssa melkoiset paperipinot kaikkia perunkirjoituksessa vaadittavia asiakirjoja. On virkatodistuksia, testamentteja, lainhuutoja, tila-arvioita, tiliotteita. Kaiken tämän ohella olen kirjannut ylös kaikki menot, jotka tulee huomioida perunkirjoituksessa. Olen saanut isäni elämästä uuden kuvan lukiessani kaikkia asiakirjoja, mitään kovin yllättävää ei ole tullut vastaan. Isäni tuntui olevan ”tarkan-markan-poika ja kaukaa viisas” eli säästäväinen ja elämään ennakoivasti suhtautuva. Ehkä yllättävintä on ollut noin 60 vuotta sitten isäni maksama osuuskassan jäsenmaksu, se luetaan omaisuudeksi ja se on ilmoitettava perunkirjassa.

Kuten me kaikki olemme huomanneet, elämme melko teknisessä maailmassa. Isäni kuoli marraskuun lopussa, mikä päivittyi väestökirjanpitoon viikossa. Heti itsenäisyyspäivän jälkeen, siis ennen hautajaisia, kuolinpesä sai erilaisia ilmoituksia eri virastoista, joissa ensin ilmaistiin osanotto ja sitten annettiin neuvoja, miten lesken ja kuolinpesän tulee toimia uudessa tilanteessa. Yllätyin positiivisesti, miten ammattitaitoisesti KELA ja eläkeyhtiöt lähestyivät leskeä eli äitiäni ilman hänen omaa yhteydenottoaan. En tiedä, mistä tieto isäni kuolemasta välittyi hautakiviliikkeille, mutta ensimmäinen edustaja soitti äidilleni heti loppiaisen jälkeen. Tähän päivään mennessä kolme eri hautakiviliikettä on ilmaissut kiinnostuksensa isäni hautakiveen. Tosin ymmärrän heidän kiirettään, sillä kohtahan on kevät ja routa sulanut, joten hautakiven voi saada paikalleen asennettuna jo toukokuun puolessa välissä.

Olen tehnyt läppärilleni taulukon, jonka avulla seuraan isäni poismenosta aiheutuneita kustannuksia. Vaikka hautajaisemme olivat suhteellisen pienen piirin tapaaminen, niin jo nyt voin sanoa, että kuolema on kallis olotilanmuutos. Suurimpia menoeriä ovat olleet hautaustoimisto ja pitopalvelu sekä kahden palstan kuolinilmoitus. Kustannuksissa on paljon menoja, jotka on yksinkertaisesti maksettava, kilpailutus ei asiaa auta. Arkku maksaa, en tosin ymmärrä, kuka ostaa kuuden tonnin mahonkiarkun. Vainajan kuljetus on melko rahakasta puuhaa. Viimeisen kyydin hinnalla tekisi aikamoisen taksimatkan. Kuolinilmoitus kannattaa suunnitella hyvin ennakkoon, ennen kuin vie ehdotustaan lehtitaloon. Löysin tähän tarkoitukseen hienon ohjelman, jonka avulla tein neljä versiota, joista valitsimme parhaimman. Ohjelma näytti reaaliaikaisesti myös kustannuksen. Kun kuolinilmoitus on kaksipalstainen, niin pelkkä ristin valitseminen maksoi lähes kolmesataa. Tekstien ja värssyn kanssa ilmoitukselle tuli hintaa lähes tonni.

Suurin pettymys oli pitopalvelu. Ruoka ja tarjoilu onnistuivat, mutta yrittäjän asenne oli kaukana ammattimaisesta. Hän vetkutteli työmäärä- ja kustannusarvionsa kanssa ja perusteli outoja kuluja yrittäjyydellään. Kustannusrakenne oli kaksijakoinen: ateria per henkilö ja tarjoilukulut. Kysyessäni tarkempia erittelyjä tarjoilupalkkioon, sain ihmeellisiä selityksiä. Seurakuntayhtymämme antaa tarkat ohjeet pitopalveluille, mutta meidän tapauksessamme yrittäjä koitti kiertää niitä kaikin keinoin. Pitopalvelusta jäi minulle huono maku, olen asettanut yrityksen mustalle listalleni.

Onko jokin asia yllättänyt minua isäni kuolinpäivästä tähän päivään mennessä eli kahden kuukauden aikana? Tunnustan suoraan, että moni seikka on ihmetyttänyt, mutta niistä selviää maalaisjärjellä ja hyvillä neuvottelutaidoilla. Ensiksi kannattaa tehdä osatavoitteita kuten hautajaiset, perunkirjoitus, hautakivi ja vainajan vaatteiden lajittelu. Missään nimessä ei kannata syöksyä koko kakun kimppuun vaan kannattaa edetä askel askeleelta kohti seuraavaa isompaa kokonaisuutta. Toiseksi tehtäviä kannattaa jakaa kuolinpesän kesken, jos sellainen on, mutta yhden on kuitenkin oltava se homman koordinaattori. Olen joskus miettinyt, miten äitini olisi selvinnyt urakasta, jos hän olisi joutunut yksin suunnittelemaan isäni hautajaiset ja organisoimaan muut toiminnot. Missä välissä hän olisi tehnyt surutyötään? Meidän tapauksessamme kuolinpesä oli aktiivinen kaksi ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen äitini, minä ja yksi naapurin rouva olemme hoitaneet juoksevia asioita ja vieneet suunnittelua eteenpäin. Muut sisarukseni häipyivät kahden viikon jälkeen, kun huomasivat joutuvansa tekemään jotain.

Kolmas yllättävä seikka on ollut havaita, kuinka paljon kotiläppäristä on hyötyä esimerkiksi asiakirjojen tilauksessa, yleisessä suunnittelussa, viestinnässä ja kustannusseurannassa. Ennakointi on neljäs yllätys, isäni osasi ennakoida asioita hyvissä ajoin. Ennakointia ei moni ota tosissaan, varsinkaan keskellä elämän ruuhkavuosia. On muistettava, että me kaikki kuolemme joskus, toiset nopeammin kuin toiset. Kun olet vielä suhteellisen täysissä sielun ja ruumiin voimissasi, kirjaa ylös viimeiset tahtosi. Hoitotestamentti, tavallinen testamentti, verosuunnittelu, omaisuutesi jako, pankkiasiat ja mahdolliset ennakkoperinnöt kannattaa hoitaa alta pois hyvissä ajoin. Meidän tapauksessamme isäni kirjoittamat ennakkosuunnitelmat ovat nyt olleet melkeinpä oikotie onneen, olemme välttyneet monelta turhalta virastokäynniltä ja ehkäpä myös kuolinpesän sisäisiltä riidoilta.

Odotan mielenkiinnolla isäni perunkirjoitusta, en tule perimään mitään. Isäni teki testamenttinsa parikymmentä vuotta sitten, joten etenemme sen mukaan. Jos testamenttia ei olisi, me kuolinpesän jäsenet olisimme toistemme kimpussa ja tekisimme listoja, kuka perisi mitäkin. No, yksi perinnönjakoon liittyvä myytti jää siis minulta kokematta. Haitanneeko tuo mitään?