Pääsiäinen on kohta. Ruokakaupoissa ihmiset jonottavat kuin maailmanlopun edellä, luultavasti joku lähtee vielä keväthangille hiihtelemään tai sitten ruokaa ostetaan kotivarastoon. Aurinkoisen päivän kunniaksi päätin tuttavani kanssa juoda päiväkahvit kesämökkini terassilla, kun olimme ahkeroineet koko päivän kevättöissä. Lumi on lähes sulanut ja piha on täynnä lätäköitä, pari joutsenta lepäilee järvellä jäiden keskellä.

Kävimme kahvin aikana mielenkiintoisen keskustelun. Pääsiäinen on varsinainen eläinten karnevaali. Pajunkissat haisevat ja pölyävät olohuoneen pöydällä, kunnes ne siirretään ulos portaille. Tipu on myös kohtalaisen yleinen, samoin kuin kana ja kukko. Kani on jotenkin olennainen osa pääsiäistä. Tavallinen maatiaiskissa on yhteistyössä pääsiäistrullien kanssa. Ja sitten lammas, jota löytyy lähes jokaisen ihmisen pääsiäisaterialta eri muodoissaan.

Kahvikeskustelumme siirtyi seuraavaan vaiheeseen. Tuli aika keskustella pääsiäismunista. Muistelimme lapsuusaikamme munanmaalaustalkoita ja mietimme parasta keinoa tyhjentää munansisus ennen maalausta. Näppärästi siirryimme suklaamuniin, kävimme mielessämme läpi tarjontaa ja yllätysvoittajaksi selviytyivät ne pienet pusseissa myytävät suklaamunat (ns. raeruohomunat). Totesimme itsemme liian vanhoiksi värkkäämään munan sisältä löytyvän härvelin kanssa, saati kokoamaan jokin lelu. Umpisuklainen, kananmunankokoinen suklaamunakaan ei saanut meiltä ymmärrystä sen makeuden vuoksi. Pienet raeruohomunat ovat mukavaa naposteltavaa. Näiden meriittien myötä hain kahvipöytään ostamani pussin raeruohomunia.

Sitten keskusteluumme tuli uusi aspekti, tai oikeammin ”pieni tieteellinen probleema”. Pähkäilimme suklaamunien vastuueläintä: kukko vai pupu. Minun lapsuudessani ja vielä aikuisenakin Kukko on aina muninut pääsiäismunat. Tuttavani taas kuuluu siihen jengiin, jossa Pääsiäispupu piilottaa suklaamunat. Kummallakin oli mieluisia muistoja munien etsinnästä. Emme kylläkään päässeet yhteisymmärrykseen, vaan menimme jatkamaan kevättöitämme.

Kerronpa vielä yhden tosielämän munajutun. Sukulaisellani on aika touhukas neljä vuotias lapsi, joka oli talvella luonani päivähoidossa. Vanhemmat antoivat ohjeet lapsen rutiineista ja tavoista, joita hoitaja sai toki soveltaa. Kävimme aamupäivällä leikkikentällä ja lähikaupassa, tutustuimme potkukelkkaa apuna käyttäen lapselle uuteen ympäristöön. Kysymyksiä ja ihmettelyä riitti. Lounaaksi söimme uuniruokaa, salaattia ja keitettyjä kananmunia.

Olin vaihteeksi keittänyt ruskeita kananmunia. Lapsen mukaan munat olivat kuin suklaamunia, ehkä kuorenvärin ansiosta. Lapsi kuori munan ihmetellen, miksi ruskean kuoren alla onkin valkea sisus. Lasta asia askarrutti, minä yritin parhaani mukaan selittää munanvalkuaisen rakennetta. Lapsi simahti ja kannoin hänet päiväunille. Hoito-ohjeissa sanottiin, että päiväunien jälkeen on välipalan vuoro. Pari tuntia nukuttuaan lapsi heräsi ja oli selvästi nälkäinen. Banaani, marjakiisseli ja ruissiivut katosivat äkkiä lapsen nälkäiseen suuhun. Minä join päiväkahvit.

Sitten tein virheen, mikä ehkä sekoitti lapsen ajatuksenkulun. Olin edellisenä päivänä saanut tuttavaltani tuliaisiksi suklaamunia; niitä kananmunankokoisia, joissa on valkea kuori ja umpisuklainen sisus. Päätimme ottaa yhden munan jälkiruoaksi. Lapsi oli ihmeissään, kun valkoisen kuoren alta paljastuikin ruskea sisus. Näin hänen fundeeraavan lounasmunaamme ja jälkiruokamunaamme, pienessä päässä kävi varmaan melkoinen kuhina ja vertailu. Lopputulos oli, että lapsi ei tykännyt suklaamunasta lainkaan (en minäkään).

Tapasin sukulaiseni viikon kuluttua hoitohetkestäni. Olin kenties aiheuttanut lapselle trauman munasekoilullani. Lapsi oli hoidosta päästyään selittänyt ummet ja lammet kananmunista. Seuraavan kuukauden aikana lapsi pomotti vanhempiaan; vain ruskeakuoriset kananmunat kelpasivat munakkaaseen, sillä valkokuoriset maistuivat pahalle suklaalle.

Tilanne kehittyi mielenkiintoiseksi, sillä näin lapsen isää pari päivää sitten. Lapsi ei ollut traumatisoitunut, vaan oli saanut munaongelmaansa oivan vastauksen. Lapsen äiti on maatalousmaisteri, ja lapsen toinen mummola on maaseudulla. Mummolassa vieraillessaan äiti ja lapsi olivat poikenneet naapuritilan kanalaan, jossa äiti oli näyttänyt ja selittänyt kananmunan salaisuuden. Lapsi oppi arvostamaan myös valkoisia munia. Kun lapsi ja äiti olivat menneet seuraavana päivänä naapurin kanalaan, lasta oli kohdannut pääsiäisihme. Kanalassa oli ns. lemmikkikanojen osasto, jossa oli ehkä hieman vapaammat olosuhteet kuin tuotantokanoilla. Lemmikkikanojen pomona hääri iso ja lihava ruskea kukko. Kanalan isäntä oli järjestänyt lapselle pääsiäisyllätyksen, Kukon lempipaikan viereen isäntä oli laittanut lasta ja hänen äitiään varten kaksi tavallista suklaamunaa. Isäntä oli vain todennut, että Jaahas taitaa Kukko olla muninut”.

Hyvää pääsäistä kaikille