tiistai, 14. helmikuu 2017

Tunnetko ystävän?

Kevät on näyttänyt ensimmäisiä merkkejään. Lämpötila huitelee plussan puolella ja pikkulinnut laulavat kuin keväällä konsanaan. Juuri kun olemme selvinneet Runebergin tortuista ja valmistaudumme laskiaispullien tekoon, niin tälle päivälle on merkitty Ystävänpäivä, jolloin kuulemma pitäisi tarjoilla sydänleivoksia ja muuta ystävyyttä korostavaa suuhunpantavaa. Itselleni päivä on vain päivä muiden joukossa. Ehkä ikäni alkaa tehdä jo tehtäväänsä, etten oikein innostu. Jos joku viettää, niin se on hänen valintansa, enkä puutu siihen.

Osallistuin vähän aikaa sitten erääseen työhaastatteluun, jonka jälkipyykki toi muistutuksen ystävyyden merkityksestä. Minä ja neljä muuta työnhakijaa saimme kutsun viimeiseen haastatteluun ennen valintaa. Rekrytoija tarjosi siis meille viimeisen mahdollisuuden vakuuttaa hänet osaamisellamme. Avoimeen tehtävään oli saapunut 77 hakemusta, joista jatkoon oli päässyt kymmenen hakijaa. Näille jokaiselle järjestettiin pari tuntia kestävä yksilöllinen haastattelu ja pienimuotoinen psykologinen testi. Lisäksi jokainen sai kotitehtäväkseen käytännön kokeen, jolla mitattiin tehtävässä vaadittua osaamista. Osallistuin kaikkiin kolmeen osioon ja olin varma, että putoan pois tässä vaiheessa hakuprosessia.

Olin siis yllättynyt saadessani kutsun viimeiseen vaiheeseen. Kutsun mukana tuli myös tarkemmat ohjeet, joiden mukaan aamupäivän aikana viisi jäljelle jäänyttä tekevät ryhmänä simulointiharjoituksen. Sen jälkeen oli tiedossa viimeinen haastattelu rekrytoivan yrityksen edustajien kanssa. Myös tässä tilaisuudessa koko viiden hengen ryhmä oli yhtä aikaa läsnä.

Viiden hengen ryhmämme käsitti sekä miehiä että naisia. En tuntenut heistä ketään ennestään, kaikki tuntuivat sopivilta avoinna olevaan tehtävään. Ryhmähenkemme oli yllättävän hyvä, vaikka kyseessä oli tietynlainen kilpailu. Toki simuloinnin aikana muutamalle ehdokkaalle sattui pieni ohilyönti, haluttiin antaa todellisuutta parempi kuva itsestään. Pääsin sen verran perille ehdokkaista, että kaksi heistä tunsi toisensa entisestä työpaikastaan. He olivat kuulemma olleet töissä samalla osastolla, istuneet lähekkäin ja jakaneet elämäntarinaansa toisilleen muulloinkin kuin työpaikan kahvitunnilla. He olivat reissanneet ja harrastaneet yhdessä vapaa-aikoinaan, sillä he olivat asuneet lähes naapureina. Toinen heistä tykkäsi puhua isoon ääneen ja hölöttää asiansa kaikkien kuullen. Toinen oli sen sijaan se hiljaisempi, ei kuitenkaan mikään tuppisuu. Ystävyys oli loppunut hiljaisen mentyä naimisiin ja muutettu toiselle paikkakunnalle uusiin työtehtäviin.

Ymmärtäähän sen, että ystävän jälleennäkeminen kirvoittaa kielenkannat. Mikä onkaan sen parempi paikka päivittää kuulumiset kuin työhaastatteluun sisältynyt lounastunti. Valitettavasti me kolme muuta kandidaattia ja pari rekrytoijaa kuulimme kaiken, halusimmepa tai emme. Meidän kuuntelijoiden oma keskinäinen rupattelumme jäi hieman pintapuoliseksi.

Kun olimme tehneet kaikki vaaditut tehtävät ja istuneet viimeisessä tentissämme, tuli aika sanoa näkemiin. Rekrytoijat lupasivat ilmoittaa lopputuloksestaan sähköpostilla vielä saman illan aikana. Päätös oli tullut postilaatikkooni noin kello 18.00, itse avasin mailini vasta tunnin myöhemmin. Tehtävään valittiin juuri tuo edellä mainitsemani hiljainen hakija, jolla oli tehtävään vaadittava kokemus. Olen edelleen samaa mieltä valintaraadin kanssa. Heidän päätöksensä oli oikea, koska hakija oli myös minun mielestäni hyvä tyyppi, kokenut, sopivan ikäinen ja hyväkäytöksinen ja -luontoinen. Itse olen tyytyväinen, että pääsin noinkin pitkälle. Sammutin läppärini tyytyväisenä.

Kun sitten seuraavana aamuna avasin mailiboxini, peto oli päässyt irti. Päätöstä oli kommentoitu aika suoraan ja jopa kovin sanoin. Me kaikki viisi loppusuoralle päässyttä tiesimme toistemme osoitteet, joten könttämailihan oli syntynyt heti, kun rekrytoija oli laittanut viestin päätöksestään. Kaikki osallistujat kulkivat siis mailikeskustelussa mukana.

Kuten tiedätte, tosi-ystävyys punnitaan vasta tiukoissa tilanteissa. Tuo mainitsemani hölösuu kandidaatti oli hurjistunut ja lähettänyt valintalautakunnalle kysymyksen, tiesivätkö he, että tehtävään valitun aviopuoliso oli syyllistynyt nuorena rikokseen saaden siitä sakkotuomion. Ja tätähän oli sitten kommentoitu koko hakija- ja rekrytointiporukan kesken. Sähköpostien perusteella valinnasta oli syntynyt sota, jossa jokainen heitti omia kommenttejaan. Mailiketju oli kuin pahimmaltakin cat-kanavalta. Tosin rekrytoijat olivat tyytyneet vain muutamaan lyhyeen viestiin. Lukiessani viestejä tunsin itseni ulkopuoliseksi, koska en ollut heittänyt ainoatakaan kommenttia eikä mailistani ollut lähtenyt ainoatakaan viestiä asian tiimoilta. Olin ollut valinnasta samaa mieltä ja siten siirtänyt päätöksen unholaan. Minua ei edes harmittanut, etten tullut valituksi.

Näin Ystävänpäivänä kannattaa itse kunkin miettiä, missä tilanteessa olisit valmis kertomaan jotain hämärää ystäväsi menneisyydestä ja onko se kertomisen arvoista. Entä tunnetko iloa vai kateutta ystäväsi menestyksestä? Voiko työkaverisi olla ystäväsi vai onko vaarana pelkkä töistä puhuminen esimerkiksi yhdessä harrastaessanne?

Kerroin tuon tarinan yhdelle hyvälle ystävälleni, jonka kanssa olemme jakaneet ilot ja surut aina lapsesta saakka. Muutama suvantovaihe matkallemme on mahtunut, mutta olemme niistä selvinneet. Kuultuaan tarinani ystäväni heitti minulle vastapallon: Miten minä olisin menetellyt, jos minä ja hän olisimme olleet samassa tilanteessa? Olisinko alkanut kertoa hakuraadille ystäväni nuoruuden seikkailuista? Vastaukseni oli kielteinen, koska mielestäni ystävyys perustuu luottamukselle ja kunnioitukselle. Ja toiseksi työpaikkoja saa aina uusia, mutta hyvää ystävää ei niinkään usein. (Ystäväni reaktioista päätellen vastaukseni taisi olla melko naiivi?)

maanantai, 23. tammikuu 2017

Kerrostalo

Vuoteni on alkanut vauhdikkaasti. Ensin olin hautajaisissa, sitten ristiäisissä ja kaupan päälle muutamat pakolliset sukulaisten syntymäpäivät. Työnhaku ja hiihto ovat täyttäneet vapaa-aikani.

Tämän kertaisen kirjoitukseni aihe perustuu minulle viikonloppuna esitettyyn kysymykseen. Minä ja tuttavani menimme yhtä matkaa yksille syntymäpäiville. Alaovella hän kysyi asian, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Kerron tuon ongelmallisen kysymyksen tuonnempana. Kysymys liittyy kerrostaloon, mutta sitä ennen on syytä kertoa hieman taustatietoa.

Olen asunut yli puolet elämästäni erilaisissa kerrostaloissa, jotenkin asumismuoto sopii minulle. Nykyinen asuntoni on kolmikerroksisessa talossa, taloyhtiömme on pieni. Talossamme ei ole hissiä vaan asukkaat kapuavat rappusia pitkin omiin asuntoihinsa. Asun ylimmässä kerroksessa, alaovelta omalle ovelleni joudun nousemaan noin nelisenkymmentä askelmaa. Tällä hetkellä en kaipaa hissiä, koska portaiden nouseminen käy hyvästä kuntoliikunnasta. Talossamme ei asu yhtään näin sanottua huonojalkaista eikä muitakaan liikuntaesteisiä. Luultavasti talomme hissittömyys on pitänyt siitä huolen.

Huolimatta pitkästä kokemuksestani kerrostalojen sielunelämästä, olin jotenkin ällikällä lyöty tuttavani kysyessä hassun kysymyksensä. Kuten kaikki kerrostalossa käyneet tietävät niin ulko-oven jälkeen on eteinen tai halli, jossa on muun muassa taloyhtiön ilmoitustaulu sekä luettelo rapun asukkaista (= yleensä sellainen mustapohjainen valkoisilla irtokirjaimilla koristeltu taulu). Minkä vuoksi asukastaulun tiedot ovat väärinpäin? Siis taulun yläosassa on ensimmäinen kerros ja ylin kerros on taulun pohjaosassa. Tuttavani ihmetteli, eikö olisi informatiivisinta ja järkevintä listata asukkaat ylhäältä alaspäin kuten asunnotkin ovat. Ylimpänä olisivatkin yläkerroksen asukkaat huoneistonnumeron mukaisessa järjestyksessä, sitten seuraavaksi ylin kerros ja taulun alaosassa olisikin ensimmäisen asuinkerroksen huoneistot.

En ole koskaan kiinnittänyt huomiota noin vähäpätöiseen seikkaan, koska alakerrassa olevan asukastaulun ylläpito on taloyhtiön vastuulla. Kiinnitin tänään huomiota oman rappuni asukastauluun. Rapussani on kolme kerrosta ja jokaisessa kerroksessa kaksi huoneistoa. Oma nimeni loistaa taulun viimeisenä, koska minulla on rappuni suurin huoneistonnumero. Tästä päättelin, että asukastaulu rakentuukin huoneistojen numeroiden mukaan. Eli jos teet vaikkapa numeroitua kauppalistaa, niin sinä laitat asia numero ykkösen ylimmäiseksi listallesi. Sama periaate on siis asukaslistassakin. Olisikohan asukastaulu kovinkin hassun näköinen, jos se olisikin käännetyssä järjestyksessä. Ylimpänä asuva olisi myös koko listan ylimpänä.

Toisaalta ymmärrän tuttavani ihmettelyn. Vierailukohteemme asuu kymmenkerroksen talon toiseksi ylimmässä kerroksessa. Ulko-ovella on ovipuhelimet, joissa on vain asunnonnumerot. Lasioven läpi näkyy rapun asukastaulu vähän kuin varmistukseksi niille, jotka eivät tiedä kohteensa tarkkaa asunnonnumeroa. Jos tiedät kohteesi asuvan yhdeksännessä kerroksessa, niin alat etsiä ovipuhelimen vaatimaa asunnonnumeroa listan yläpäästä tietämäsi sukunimen perusteella.

Mutta toisaalta onko jokin asukastaulun loogisuus tai epäloogisuus maailman tärkein asia, jolle kannattaa uhrata aivokapasiteettia? Ei ole. Jos olen pärjännyt puolet elämästäni ilman sen kummempaa kiinnostusta asukastaulun arvoitukseen, niin uskon pärjääväni asian kanssa toisenkin puolen elämästäni. Loppujen lopuksi minulle on ihan sama, missä järjestyksessä nimet seisovat alakerran taulussa. Pääasia on, että kaikkien asukkaiden nimet löytyvät siitä ja taloyhtiö huolehtii asukastaulun ajanmukaisuudesta.

 

 

perjantai, 30. joulukuu 2016

Kirjoita osoite oikein

Joulu meni kunnon nuhassa. Nenä vuotaa vieläkin kuin vesihana, niistäminen käy työstä. Osalla joulu jatkuu loppiaiseen saakka, sillä nyt on hyvä aika levähtää ennen talven rutistuksia. Sain eilen muistutuksen menneestä joulusta, joten lienee parempi kertoa se pienen tarinan kautta.

Eräs sukulaiseni ja hänen vaimonsa viettivät kumpikin seitsemänkymppisiään joulun tienoilla, rouvan virallinen päivä oli kuukauden alussa ja herran kuukauden puolessa välissä. He ilmoittivat jo syksyn alussa matkustavansa heti joulukuun alussa tyttärensä luokse Texasiin ja viipyvän siellä pääsiäiseen. Synttärit oli tarkoitus yhdistää oikein kunnon amerikkalaiseen joulunviettoon.

Pariskunta asuu noin kymmenen kilometrin päässä omasta asunnostani, vierailemme säännöllisesti toistemme luona. Kerran marraskuussa rouva kertoi vielä tekemättömistä asioista, jotka piti saada valmiiksi ennen reissua. Yksi tällainen asia oli joulukortit. Käytännöllisenä pariskuntana he päättivät postittaa joulutervehdyksensä hyvissä ajoin, Amerikasta lähetetyt joulukortit saattoivat myöhästyä h-hetkestä. Näin ollen pariskunta vietti marraskuun viimeisen viikonlopun joulukorttejaan kirjoitellen. He olivat kirjoittaneet minullekin, vaikka kortin olisi voinut antaa vierailujemme aikanakin. Itse vein heille osoittamani joulukortin yhden aamulenkkini aikana, kun pariskunta oli vielä kotonaan. Pariskunta lähti reissulleen joulukuun 1. päivänä.

Sain eilen heidän marraskuussa minulle kirjoittamansa joulukortin. Olin ensin hieman ihmeissäni, mutta tarkempi tutkiskelu osoittautui mielenkiintoiseksi. Joulukortti on perinteinen; toisella puolella orava istuu joulukuusessa ja toisella puolella on tilaa osoite- ja tervehdysteksteille. Kortissa oli ykkösluokan postimerkki varustettuna priority-tarralla, tavallista postia siis. Mutta huomioni kiinnittyi korttiin liimattuun tarralappuun, jossa Posti ilmoitti kortin olleen osoiteselvittelyssä 19. joulukuuta. Tarra peitti kynällä kirjoitetun osoitteeni. Revin tarran irti nähdäkseni, mikä oli mennyt kirjoittajalla väärin. Osoitealueen ensimmäisellä rivillä oli nimeni ihan oikein. Toisella rivillä oli kadunnimi, jossa on asuntoni. Kolmannella rivillä oli asuintaloni numero ja asuntoni numero. Viimeisellä rivillä oli postinumero ja postipaikka. Kaikki tiedot olivat oikein. Valitettavasti Posti ei ollut ymmärtänyt, että kolmannen rivin numerot kuuluvat kadunnimen kanssa samaan tietoon. Ajattelikohan Posti numeroiden olevan jotain salaista koodikieltä?

Joulukortin tarkempi analyysi oli karua kertomaa. Kortti oli postitettu ykköspostina marraskuun viimeisinä päivinä. Kortti oli leimattu 16. joulukuuta, osoiteselvittely oli tehty 19. joulukuuta ja kortti putosi postiluukustani eilen 29. joulukuuta. Pikaisen laskutoimitukseni mukaan kymmenen kilometrin takaa lähetetty ykköspostini viipyi reissullaan kuukauden. Pääasiahan on, että kortti tuli perille.

Kuulun itse siihen, jo nyt harvinaiseen, ihmisryhmään, joka tykkää lähettää kirjoitettuja postikortteja tuttavilleen, saatan lähettää kortin jollekin jopa kesämökiltäni. Minä en hoida syntymä- ja nimipäivätervehdyksiä tekstiviestillä, kunnon kortti sen olla pitää. Sukulaispariskunta tietää vanhanaikaisen tapani. Niinpä sain heiltä ennen joulua kaksi tiiviisti kirjoitettua korttia kaukaa Texasista. Kumpikin kortti oli seilannut Atlantin yli noin viikossa, joten sain myös amerikkalaiset jouluterveiset pari päivää ennen jouluaattoa.

Texasin joulusta nauttiva pariskunta varmaan yllättyy, kun laitoin heille tänään tavallisen ja talvisen postikortin heidän lomaosoitteeseensa. Kirjoitin lyhyesti heidän suomalaisen joulukorttinsa seikkailusta, toivottavasti se kirvoittaa pienen hymynkareen heidän kasvoilleen eikä synnytä turhaa koti-ikävää.

Ai niin, Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

torstai, 22. joulukuu 2016

Se on kohta...

On kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksestani, aika on mennyt nopeasti. On aika valmistautua jouluun. Sääkin on mitä jouluisin, plussakeliä ja hirveän liukasta.

Sain vinkin yhdestä ruokakaupasta, jota olen kokeillut. Perinteiset porkkana- ja lanttulaatikot ovat tehneet tilaa kurpitsalle ja bataatille, joista olen tehnyt joululaatikot. Paistoin ne puu-uunissa ja hyvää tuli. Olin jopa yllättynyt, kuinka onnistuin luomaan noinkin hyvät lisukkeet jouluaterialle.

Toinen uutuus on ollut kalkkuna. Paistoin itsenäisyyspäiväksi koe-erän kalkkunarullaa, paistolämmön kanssa oli haasteita, joten lopputulos oli hivenen liian kypsä. Siitä huolimatta rulla tuli syötyä ja se kelpasi vieraillekin. Kalkkunan kanssa on hyvä olla tumma ja mausteinen kastike, koska liha on loppujen lopuksi melko mautonta. Ajattelin huomenna paistaa suoraan luomutilalta ostamani kalkkunan kesämökkini puu-uunissa. Mieto lämpö ja muutaman tunnin odottelu, siinä lienevät ne salaisuudet.

Omasta mielestäni tämän joulun suurin yllätys on, ettei kotoani löydy yhtään konvehtirasiaa. Kyseessä on jälleen vedonlyönti, sillä tuttavani ehdotti suklaatonta joulua itsenäisyyspäivän kemuissani. Minähän tunnettuna suklaaholistina suostuin. Pari ensimmäistä suklaatonta iltaa olivat koettelemus, mutta en antanut periksi. Täytyy tunnustaa, ettei suklaata ole tehnyt edes mieli. Tilalle on tullut kunnon ilta-ateria kuuden paikkeilla, yleensä ateria koostuu puurosta ja marjakiisselistä. Tämä ehkäisee myös turhan iltanapostelun.

Kirjoitin viimeksi konttauksesta, josta on tulossa uusi hittilaji. Olin osittain oikeassa, sillä pari viikkoa sitten näin paikallisessa lehdessä jumppasalin mainoksen, jossa mainostettiin uutta kuntoilulajia. Tuttavani oli piipahtanut konttausjumpassa. Oli ollut perus polvikonttausta ja karhukävelyä sekä lopuksi venyttelyä. Tuttava kertoi jumpan olleen hyvä ja tehokas etenkin keskivartalon lihaksille. Jumppaajia oli ollut reilut kymmenen ja ohjaajalla oli mennyt aikansa liikkeiden hakemiseen ja opastamiseen.

Sen sijaan Posti tuntuu konttaavan aika syvällä. Posti vetoaa joulukiireisiin, mutta selitys ontuu, jos päiväposti tulee ilta kahdeksalta. Sukulaiseni oli laittanut minulle joulukortin noin 250 kilometrin päästä kotoani, kortti oli viipynyt matkallaan 19 päivää. Kädestä käteen kortti olisi ollut jo perillä ajat sitten.

Hyvää Joulua!

torstai, 24. marraskuu 2016

Varaudu uuteen jumppaan

Muutaman viikon kuluttua vuosi vaihtuu jälleen ja aloitamme uuden vuoden uusine haasteineen. Kuulutko sinä ihmisiin, jotka päättävät aloittaa uuden vuoden tehokkaalla kuntokuurilla? Olet jo varmaan monena vuonna aloittanut jonkin täysin uuden kuntomuodon, kunnes ensimmäisten rasituskipujen jälkeen luovut koko touhusta. Tai venyykö kaapissasi ihmeellinen kuntoiluväline, jonka käyttö jäi muutamaan kertaan?

Ei hätää, sillä kuulin tänään radiosta, mikä on tulevan vuoden uusin kuntoiluinnostus. Se on konttaus ja se on jo käytössä Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Konttaus kuulemma kehittää lihaksia ja kasvattaa siten voimaa. Samoin se aktivoi keskivartalon lihaksia, tehokkaasti tehtynä se myös laihduttaa. Konttaus motivoi keskushermostoa eli sen avulla ihmiset voisivat ”nollata käyttöjärjestelmänsä” tavalla, jonka he jo tuntevat ja jota he ovat käyttäneet aikaisemmin elämässään. Konttaamisen eduista ei ole valitettavasti yhtäkään tieteellistä tutkimusta, mutta ainakaan polvikipuisille se ei sovi.

Konttaaminen ei vaadi erikoisruokavaliota eikä kalliita kuntoilulaitteita tai kuntosalien jäsenkortteja. Siinä pärjää syntymässä saaduilla avuilla. Konttaus on helppo lisätä kuntoilurutiineihinsa ja sitä voi tehdä monella tavalla. Voit kontata kuten taapero ainakin tai voit vaikeuttaa liikettä lisäämällä lankutukseen liikkeen. Kokeilkaapa muuten lisätä lankutukseen liike, ei kovin helppoa. Mikähän kuntosali ottaa konttauksen ohjelmistoonsa, varmaan sellainenkin tulee vielä eteen? Konttausjumppaa vetäisi tietenkin laillistettu konttausohjaaja.

Kuntoiluhan vaatii tietenkin oikeanlaiset vaatteet. Vähän aikaa sitten Suomen vaatekaupoista sai ostaa aikuisten potkupukuja ja -haalareita. Ne olivat tarkoitettu sohvalla löhöilyyn ja kivoiksi kotiasuiksi. Minulla on potkupuku, tosin se on jossain vaatekaapin perukoilla, koska se on talvipakkasilla erinomainen välivaate päällysvaatteiden alle. Nyt potkupuvulleni löytyi siis ihan oikea käyttötarkoitus: uusi jumppavaate kotikonttailuun, mikseipä salillekin.

Kannattaa muuten olla kerrankin ajoissa liikkeellä. Nyt on hyvä aika harjoitella konttaamista, jotta vuoden vaihteessa pääsee jumppakerhossa edistyneimpien konttausryhmään. Harjoittelun voi aloittaa pikkujouluista. Mikä onkaan mukavampaa kuin kontata firman kemuista kotiin ihan kuntoilutarkoituksessa? Naapuri on kateudesta vihreä, kun kerrot hänelle kontanneesi kotiin, vain polvivaivaiset juhlijat tyytyvät taksiin. Jo tänä iltana voit tehdä ensimmäiset konttausharjoituksesi. Konttaa jääkaapin ja television väliä ja käy katsomassa, palaako jääkaapissasi vielä valo.

Radion uutisessa ei muuten kerrottu konttauksen haittavaikutuksista. Kuinkahan kauan kestää, että polvet menevät mustelmille tai niin sanotusti ruvelle? Mutta pienet mustelmat polvissa tuskin haittaavat ketään, nythän on pimeä vuodenaika eikä kukaan tarkoituksella kulje shortseissa tai minihameessa. Ensi kesänä varmaan jossain päin maatamme järjestetään konttauskisat, kannattaa aloittaa harjoittelu siis ajoissa muuten voi jäädä alkueriin.