keskiviikko, 17. huhtikuu 2019

Terassilla pohdittua

Pääsiäinen on kohta. Ruokakaupoissa ihmiset jonottavat kuin maailmanlopun edellä, luultavasti joku lähtee vielä keväthangille hiihtelemään tai sitten ruokaa ostetaan kotivarastoon. Aurinkoisen päivän kunniaksi päätin tuttavani kanssa juoda päiväkahvit kesämökkini terassilla, kun olimme ahkeroineet koko päivän kevättöissä. Lumi on lähes sulanut ja piha on täynnä lätäköitä, pari joutsenta lepäilee järvellä jäiden keskellä.

Kävimme kahvin aikana mielenkiintoisen keskustelun. Pääsiäinen on varsinainen eläinten karnevaali. Pajunkissat haisevat ja pölyävät olohuoneen pöydällä, kunnes ne siirretään ulos portaille. Tipu on myös kohtalaisen yleinen, samoin kuin kana ja kukko. Kani on jotenkin olennainen osa pääsiäistä. Tavallinen maatiaiskissa on yhteistyössä pääsiäistrullien kanssa. Ja sitten lammas, jota löytyy lähes jokaisen ihmisen pääsiäisaterialta eri muodoissaan.

Kahvikeskustelumme siirtyi seuraavaan vaiheeseen. Tuli aika keskustella pääsiäismunista. Muistelimme lapsuusaikamme munanmaalaustalkoita ja mietimme parasta keinoa tyhjentää munansisus ennen maalausta. Näppärästi siirryimme suklaamuniin, kävimme mielessämme läpi tarjontaa ja yllätysvoittajaksi selviytyivät ne pienet pusseissa myytävät suklaamunat (ns. raeruohomunat). Totesimme itsemme liian vanhoiksi värkkäämään munan sisältä löytyvän härvelin kanssa, saati kokoamaan jokin lelu. Umpisuklainen, kananmunankokoinen suklaamunakaan ei saanut meiltä ymmärrystä sen makeuden vuoksi. Pienet raeruohomunat ovat mukavaa naposteltavaa. Näiden meriittien myötä hain kahvipöytään ostamani pussin raeruohomunia.

Sitten keskusteluumme tuli uusi aspekti, tai oikeammin ”pieni tieteellinen probleema”. Pähkäilimme suklaamunien vastuueläintä: kukko vai pupu. Minun lapsuudessani ja vielä aikuisenakin Kukko on aina muninut pääsiäismunat. Tuttavani taas kuuluu siihen jengiin, jossa Pääsiäispupu piilottaa suklaamunat. Kummallakin oli mieluisia muistoja munien etsinnästä. Emme kylläkään päässeet yhteisymmärrykseen, vaan menimme jatkamaan kevättöitämme.

Kerronpa vielä yhden tosielämän munajutun. Sukulaisellani on aika touhukas neljä vuotias lapsi, joka oli talvella luonani päivähoidossa. Vanhemmat antoivat ohjeet lapsen rutiineista ja tavoista, joita hoitaja sai toki soveltaa. Kävimme aamupäivällä leikkikentällä ja lähikaupassa, tutustuimme potkukelkkaa apuna käyttäen lapselle uuteen ympäristöön. Kysymyksiä ja ihmettelyä riitti. Lounaaksi söimme uuniruokaa, salaattia ja keitettyjä kananmunia.

Olin vaihteeksi keittänyt ruskeita kananmunia. Lapsen mukaan munat olivat kuin suklaamunia, ehkä kuorenvärin ansiosta. Lapsi kuori munan ihmetellen, miksi ruskean kuoren alla onkin valkea sisus. Lasta asia askarrutti, minä yritin parhaani mukaan selittää munanvalkuaisen rakennetta. Lapsi simahti ja kannoin hänet päiväunille. Hoito-ohjeissa sanottiin, että päiväunien jälkeen on välipalan vuoro. Pari tuntia nukuttuaan lapsi heräsi ja oli selvästi nälkäinen. Banaani, marjakiisseli ja ruissiivut katosivat äkkiä lapsen nälkäiseen suuhun. Minä join päiväkahvit.

Sitten tein virheen, mikä ehkä sekoitti lapsen ajatuksenkulun. Olin edellisenä päivänä saanut tuttavaltani tuliaisiksi suklaamunia; niitä kananmunankokoisia, joissa on valkea kuori ja umpisuklainen sisus. Päätimme ottaa yhden munan jälkiruoaksi. Lapsi oli ihmeissään, kun valkoisen kuoren alta paljastuikin ruskea sisus. Näin hänen fundeeraavan lounasmunaamme ja jälkiruokamunaamme, pienessä päässä kävi varmaan melkoinen kuhina ja vertailu. Lopputulos oli, että lapsi ei tykännyt suklaamunasta lainkaan (en minäkään).

Tapasin sukulaiseni viikon kuluttua hoitohetkestäni. Olin kenties aiheuttanut lapselle trauman munasekoilullani. Lapsi oli hoidosta päästyään selittänyt ummet ja lammet kananmunista. Seuraavan kuukauden aikana lapsi pomotti vanhempiaan; vain ruskeakuoriset kananmunat kelpasivat munakkaaseen, sillä valkokuoriset maistuivat pahalle suklaalle.

Tilanne kehittyi mielenkiintoiseksi, sillä näin lapsen isää pari päivää sitten. Lapsi ei ollut traumatisoitunut, vaan oli saanut munaongelmaansa oivan vastauksen. Lapsen äiti on maatalousmaisteri, ja lapsen toinen mummola on maaseudulla. Mummolassa vieraillessaan äiti ja lapsi olivat poikenneet naapuritilan kanalaan, jossa äiti oli näyttänyt ja selittänyt kananmunan salaisuuden. Lapsi oppi arvostamaan myös valkoisia munia. Kun lapsi ja äiti olivat menneet seuraavana päivänä naapurin kanalaan, lasta oli kohdannut pääsiäisihme. Kanalassa oli ns. lemmikkikanojen osasto, jossa oli ehkä hieman vapaammat olosuhteet kuin tuotantokanoilla. Lemmikkikanojen pomona hääri iso ja lihava ruskea kukko. Kanalan isäntä oli järjestänyt lapselle pääsiäisyllätyksen, Kukon lempipaikan viereen isäntä oli laittanut lasta ja hänen äitiään varten kaksi tavallista suklaamunaa. Isäntä oli vain todennut, että Jaahas taitaa Kukko olla muninut”.

Hyvää pääsäistä kaikille

torstai, 4. huhtikuu 2019

Leivoskahvit

Edellisestä kirjoituksestani on taas kulunut aikaa. Viimeksi oli vielä talvi, mutta nyt katselen ikkunastani keväistä vesisadetta. Lumet ovat sulaneet kovaa vauhtia, suksetkin laitoin jo varastoon.

Isäni perunkirjoitus on ottanut voimilleni, sillä yksi perikunnan jäsen päätti riitauttaa koko touhun. Tämä lienee tavallista; aina löytyy yksi, joka haluaa vastustaa muuta perikuntaa. Tunnustan, että suku on pahin. Itse olen enemmistön puolella ja vastustaja on yksin. Onneksi riidan aiheuttanut asia ei suoranaisesti koske minua, mutta päätin olla lojaali enemmistöä kohtaan.

Vietin tänään reippailupäivän. Taapersin kevätsäässä muutaman kilometrin ja kävin äänestämässä kauppakeskuksessa. Edessäni seisoi yllättävän paljon muita äänestäjiä, jonossa ei paljon muiden kanssa keskusteltu. Kaikki odottivat jotenkin keskittyneitä omaa vuoroaan päästä merkkaamaan haluamansa numero äänestyslippuun.

Jonoon liittyi hauska havainto. Äänestyspaikan naapurissa on raittiusliike, josta saa hieman mehua vahvempaa juotavaa. Kuten eräs ohikulkija osuvasti huomautti, äänestysjono oli kuin olisimme jonottaneet nesteitä myyvään liikkeeseen kenties ilmaisen ämpärin tai kenties maistiaisen toivossa.

Minun osaltani äänestys oli helppo. Löysin ehdokkaani ilman suurempia ponnistuksia. Tein eilen yhden vaalikoneen ja kas, ehdokkaani pääsi toiselle sijalle. Minä äänestin henkilöä, en niinkään puoluetta. Äänestyksen jälkeen kävin ruokakaupassa ja palkitsin itseni kunnon leivoksilla. Päiväunien jälkeen oli kiva juoda vanhanajan vaalikahvit kahden pääsiäisleivoksen kanssa. Hyvää oli, vaikka kävelylenkki meni syömäni kalorimäärän vuoksi hukkaan. Kerrankos meillä on vaalit.

Haluan kertoa muutaman äänestyskokemuksen. Muutama vaalikausi sitten oli eduskuntavaalit. Tuolloin ehdokkaat töröttivät tuulessa ja tuiskussa häiritsemässä ohikulkevia jalankulkijoita. Päätin kaverini kanssa äänestää henkilöä, jolla olisi parhaimmat tarjoilut ja parhaimmat oheistuotteet. Tuotteiden osalta tilanne oli kutkuttava: olin saanut ehdokkaiden tulitikkuja, hammastikkuja, patalapun, tiskiharjan ym. muuta äänestäjän elämää helpottavaa esinettä. Ratkaisu jäi siis tarjoilun varaan. Kun viikon verran olin kierrellyt vaalikojuja ja puhunut ehdokkaiden kanssa lämpimikseni juoden ja syöden samalla, niin voittaja selvisi. Äänestin ehdokasta, joka tarjosi erään baari-illan jälkeen omatekoisia chilimakkaroita. Hän oli ainoa ehdokas, joka värjötteli keskiyöllä erään baarin nurkilla. Mutta touhu kannatti, sillä ehdokkaani pääsi läpi. Eduskuntatyössä hän oli suorastaan surkea.

Eräs työkaverini äänesti kerran ehdokasta, jonka vaalilehti paloi parhaiten takassa. Ehdokas ei tainnut päästä läpi. Sukulaiseni äänesti kerran miestä, koska miesehdokkaalla oli kuulemma niin kauniit silmät ja hyvin leikatut hiukset. Tämäkään ehdokas ei päässyt läpi, koska vaalit eivät ole kauneuskilpailut. Tuttavaperheeni isä päätti äänestää radikaalisti ja hän antoi äänensä naisehdokkaalle, joka oli tavallisessa työssään kaikkea muuta kuin se viraston ilopilleri. Nainen meni läpi selvästi, kenties virastossa oli sen jälkeen hieman hauskempaa työskennellä. Nuori sukulaiseni meni äänestämään ensimmäistä kertaa ja häntä hieman jännitti. Hän tutki äänestysprosessia tarkkaan, teki vaalikoneita ja kävi jopa juttelemassa ehdokkaiden kanssa. Hän löysi mieleisensä ehdokkaan, jolla oli kaksinumeroinen äänestysnumero. Luultavasti sukulaiseni oli niin jännittynyt, että hän muisti vasta äänestyskupongin pudotettuaan laittaneensa ehdokkaansa numeron väärinpäin. Kumpikaan ehdokas ei ollut lähelläkään läpimenoa, mutta sukulaiseni otti opikseen.

Isääni liittyy myös yksi eduskuntavaalitapahtuma. Kotitaloani vastapäätä asui pariskunta, joka aina kehui poikaansa. Muistan, että ukko oli lyhyt ja paksu, rouva oli aina viimeisen päälle puettu ja kammattu. Isääni vastapäisen talon porukka ärsytti, varsinkin kun ukko parkkeerasi autonsa aina meidän puolellemme ja lisäksi ukko oli kuin isokin kiho kännissä ollessaan. Rouva asettui ehdokkaaksi ja kaikkien yllätykseksi pääsi jopa eduskuntaan. Isääni huvitti, kun hän sai neljän vuoden ajan joulukortin Eduskunnasta. Neljän vuoden kuluttua rouva putosi ja palasi kotiin meitä muita ärsyttämään. Pian tämän jälkeen koko perhe muutti jonnekin maaseudulle, pariskunnasta ei kuulunut mitään. Sen sijaan heidän poikansa menestyi, hän joutui vankilaan jonkin rahaan liittyvän jutun seurauksena. Kun kävin läpi isäni papereita perunkirjoitusta varten, löysin pankin tallelokerosta yhden Eduskunnasta tulleen joulukortin. Arvoitusta kerrakseen, minkä vuoksi korttia säilytettiin tallelokerossa.

tiistai, 22. tammikuu 2019

Vuoden alkaessa

Isäni hautajaisista on kulunut kuukausi. Viime vuoden loppupäivät menivät lepäillessä, ulkoillessa ja ystäviä tavatessa. Joulu oli helppo, sillä asunnossani ei ollut mitään juhlasta muistuttavaa. Pakenin kesämökilleni uuden vuoden kynnyksellä; kaadoin muutaman puun, tein halkoja, lämmitin saunan, uin avannossa ja muuten tuijottelin lämmintä takkatulta.

Loppiaisen jälkeen päivärytmiini tuli vauhtia, kun lupauduin äitini avuksi järjestämään isäni perunkirjoituksen. Muita sisaruksiani homma ei kiinnostanut, luultavasti he tulevat suurenkin perinnön toivossa norkoilemaan perunkirjoitukseen. Olemme tähän päivään mennessä keränneet äitini kanssa melkoiset paperipinot kaikkia perunkirjoituksessa vaadittavia asiakirjoja. On virkatodistuksia, testamentteja, lainhuutoja, tila-arvioita, tiliotteita. Kaiken tämän ohella olen kirjannut ylös kaikki menot, jotka tulee huomioida perunkirjoituksessa. Olen saanut isäni elämästä uuden kuvan lukiessani kaikkia asiakirjoja, mitään kovin yllättävää ei ole tullut vastaan. Isäni tuntui olevan ”tarkan-markan-poika ja kaukaa viisas” eli säästäväinen ja elämään ennakoivasti suhtautuva. Ehkä yllättävintä on ollut noin 60 vuotta sitten isäni maksama osuuskassan jäsenmaksu, se luetaan omaisuudeksi ja se on ilmoitettava perunkirjassa.

Kuten me kaikki olemme huomanneet, elämme melko teknisessä maailmassa. Isäni kuoli marraskuun lopussa, mikä päivittyi väestökirjanpitoon viikossa. Heti itsenäisyyspäivän jälkeen, siis ennen hautajaisia, kuolinpesä sai erilaisia ilmoituksia eri virastoista, joissa ensin ilmaistiin osanotto ja sitten annettiin neuvoja, miten lesken ja kuolinpesän tulee toimia uudessa tilanteessa. Yllätyin positiivisesti, miten ammattitaitoisesti KELA ja eläkeyhtiöt lähestyivät leskeä eli äitiäni ilman hänen omaa yhteydenottoaan. En tiedä, mistä tieto isäni kuolemasta välittyi hautakiviliikkeille, mutta ensimmäinen edustaja soitti äidilleni heti loppiaisen jälkeen. Tähän päivään mennessä kolme eri hautakiviliikettä on ilmaissut kiinnostuksensa isäni hautakiveen. Tosin ymmärrän heidän kiirettään, sillä kohtahan on kevät ja routa sulanut, joten hautakiven voi saada paikalleen asennettuna jo toukokuun puolessa välissä.

Olen tehnyt läppärilleni taulukon, jonka avulla seuraan isäni poismenosta aiheutuneita kustannuksia. Vaikka hautajaisemme olivat suhteellisen pienen piirin tapaaminen, niin jo nyt voin sanoa, että kuolema on kallis olotilanmuutos. Suurimpia menoeriä ovat olleet hautaustoimisto ja pitopalvelu sekä kahden palstan kuolinilmoitus. Kustannuksissa on paljon menoja, jotka on yksinkertaisesti maksettava, kilpailutus ei asiaa auta. Arkku maksaa, en tosin ymmärrä, kuka ostaa kuuden tonnin mahonkiarkun. Vainajan kuljetus on melko rahakasta puuhaa. Viimeisen kyydin hinnalla tekisi aikamoisen taksimatkan. Kuolinilmoitus kannattaa suunnitella hyvin ennakkoon, ennen kuin vie ehdotustaan lehtitaloon. Löysin tähän tarkoitukseen hienon ohjelman, jonka avulla tein neljä versiota, joista valitsimme parhaimman. Ohjelma näytti reaaliaikaisesti myös kustannuksen. Kun kuolinilmoitus on kaksipalstainen, niin pelkkä ristin valitseminen maksoi lähes kolmesataa. Tekstien ja värssyn kanssa ilmoitukselle tuli hintaa lähes tonni.

Suurin pettymys oli pitopalvelu. Ruoka ja tarjoilu onnistuivat, mutta yrittäjän asenne oli kaukana ammattimaisesta. Hän vetkutteli työmäärä- ja kustannusarvionsa kanssa ja perusteli outoja kuluja yrittäjyydellään. Kustannusrakenne oli kaksijakoinen: ateria per henkilö ja tarjoilukulut. Kysyessäni tarkempia erittelyjä tarjoilupalkkioon, sain ihmeellisiä selityksiä. Seurakuntayhtymämme antaa tarkat ohjeet pitopalveluille, mutta meidän tapauksessamme yrittäjä koitti kiertää niitä kaikin keinoin. Pitopalvelusta jäi minulle huono maku, olen asettanut yrityksen mustalle listalleni.

Onko jokin asia yllättänyt minua isäni kuolinpäivästä tähän päivään mennessä eli kahden kuukauden aikana? Tunnustan suoraan, että moni seikka on ihmetyttänyt, mutta niistä selviää maalaisjärjellä ja hyvillä neuvottelutaidoilla. Ensiksi kannattaa tehdä osatavoitteita kuten hautajaiset, perunkirjoitus, hautakivi ja vainajan vaatteiden lajittelu. Missään nimessä ei kannata syöksyä koko kakun kimppuun vaan kannattaa edetä askel askeleelta kohti seuraavaa isompaa kokonaisuutta. Toiseksi tehtäviä kannattaa jakaa kuolinpesän kesken, jos sellainen on, mutta yhden on kuitenkin oltava se homman koordinaattori. Olen joskus miettinyt, miten äitini olisi selvinnyt urakasta, jos hän olisi joutunut yksin suunnittelemaan isäni hautajaiset ja organisoimaan muut toiminnot. Missä välissä hän olisi tehnyt surutyötään? Meidän tapauksessamme kuolinpesä oli aktiivinen kaksi ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen äitini, minä ja yksi naapurin rouva olemme hoitaneet juoksevia asioita ja vieneet suunnittelua eteenpäin. Muut sisarukseni häipyivät kahden viikon jälkeen, kun huomasivat joutuvansa tekemään jotain.

Kolmas yllättävä seikka on ollut havaita, kuinka paljon kotiläppäristä on hyötyä esimerkiksi asiakirjojen tilauksessa, yleisessä suunnittelussa, viestinnässä ja kustannusseurannassa. Ennakointi on neljäs yllätys, isäni osasi ennakoida asioita hyvissä ajoin. Ennakointia ei moni ota tosissaan, varsinkaan keskellä elämän ruuhkavuosia. On muistettava, että me kaikki kuolemme joskus, toiset nopeammin kuin toiset. Kun olet vielä suhteellisen täysissä sielun ja ruumiin voimissasi, kirjaa ylös viimeiset tahtosi. Hoitotestamentti, tavallinen testamentti, verosuunnittelu, omaisuutesi jako, pankkiasiat ja mahdolliset ennakkoperinnöt kannattaa hoitaa alta pois hyvissä ajoin. Meidän tapauksessamme isäni kirjoittamat ennakkosuunnitelmat ovat nyt olleet melkeinpä oikotie onneen, olemme välttyneet monelta turhalta virastokäynniltä ja ehkäpä myös kuolinpesän sisäisiltä riidoilta.

Odotan mielenkiinnolla isäni perunkirjoitusta, en tule perimään mitään. Isäni teki testamenttinsa parikymmentä vuotta sitten, joten etenemme sen mukaan. Jos testamenttia ei olisi, me kuolinpesän jäsenet olisimme toistemme kimpussa ja tekisimme listoja, kuka perisi mitäkin. No, yksi perinnönjakoon liittyvä myytti jää siis minulta kokematta. Haitanneeko tuo mitään?

perjantai, 21. joulukuu 2018

Onko kohta joulu?

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt jo tovi, olen ollut kiireinen muiden asioiden vuoksi.

Vietän tänä vuonna erikoista joulua. Minulla ei ole ensimmäistäkään joulukoristetta tai sähkökynttelikköä. En laita edes joulukuusta, enkä ole ostanut ainoatakaan joululahjaa, en edes sitä pakollista konvehtirasiaa. Kaikesta puutteellisuudestani huolimatta aion viettää rentouttavan joulun, juuri sellaisen oman näköiseni.

Isäni nukkui pois marraskuun lopussa. Vaikka tiesin hänen viettävän viimeistä joulun alusaikaa ja olin varautunut hänen poismenoonsa, niin kuitenkin jossain sisimmässäni kaivertaa ikävä. Tänään hautasimme isän, hän sai arvoisensa hautajaiset läheistensä ja ystäviensä parissa. Kukin läsnäolija suri tavallaan, toiset voimakkaammin kuin toiset. Minä olin tyyni ja rauhallinen, koska se oli isäni tahto, kuten hän kerran sen minulle sanoi. Minulla oli hyvä isä: vaatimaton, puuhakas, urheilullinen ja hyvä keskustelukumppani.

Tässä on siis syy, minkä vuoksi en ole valmistellut joulua. Aika on mennyt, onneksi, hautajaisjärjestelyihin, mitkä muuten eivät olekaan ihan läpihuutojuttu. On osattava hahmottaa kokonaisuus ja päämäärä, sen jälkeen voi keskittyä pieniin osatekijöihin. Hautajaisten suunnittelu on kuin työelämän projekti, jossa vähintään yhden omaisen tulisi olla aktiivinen suunnittelija, joka samalla tukee surevia, mutta pitää kokonaisuuden vaatimat langat käsissään. Minä taisin olla meistä omaisista se aktiivisin, ehkä entisen työni ansiosta.

Suurin yllätys lävähti vasten kasvoja poismenon jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä. Me surevat omaiset emme olisi uskoneet, kuinka varattuja seurakunnan tilat ovat näin joulun alla, sillä isäni tahtoa noudattaen halusimme tavallisen arkkuhautauksen ja seurakuntasalin muistotilaisuutta varten. Oli jos jonkinlaista joululaulusessiota, ompeluseuran pikkujoulua, päiväkerhon joulujuhlaa, parit häät ja jopa yhden työyhteisön jouluhartaus. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että onneksi saimme ajan tälle päivälle, näinkin lähelle joulua. Jos tilaisuutemme olisi ollut aiemmin, niin kieltämättä suunnitteluaika olisi jäänyt liian lyhyeksi ja tuloksena olisi ollut hätäisesti kasattu tilaisuus.

Muistotilaisuuden tarjoilu toimi moitteettomasti. Ruokaa ja kahvileipää jäi vielä kotiin vietäväksikin. Osallistuja-arviomme osui melko hyvin kohdalleen, muutama tuttava kärsii flunssasta tai muusta vaivasta, mutta pääsääntöisesti kaikki tulivat. Muistotilaisuus oli kuin sukujuhla. Jos olen nähnyt lähes kuusi sitten erästä sukulaistani, niin nyt oli vihdoin aika vaihtaa kuulumisia ihan kasvotusten. Oli oikeastaan kiva, kun eräs isäni työkaveri muisteli isääni, kuulin monta uutta asiaa ja osa kadoksissa olleista muistoista loksahti paikoilleen. Pappi oli hyvä ja asiallinen, yleensähän pappi on joko liian terhakka tai sitten aivan kadoksissa omien jaarittelujensa kanssa. Palautteen perusteella isäni hautajaiset olivat onnistuneet.

Suruaika ja sen vietto riippuvat viettäjästään, olen surrut omalla tavallani. Suru on henkilökohtainen. Mutta joka paikassa, missä toin esille viettäväni suruaikaa, sain erikoisen vastaanoton. Vastapuoli meni joko täysin lukkoon, hiljaiseksi ja keskustelu saattoi loppua kovinkin lyhyeen, vaikka olisin halunnut kuunnella uusimpia juoruja. Isäni kuoli viikonloppuna. Menin seuraavana päivänä äitini luokse, sillä arvelin hänen kaipaavan toisen ihmisen läsnäoloa. Poikkesin mennessäni ruokakaupassa ja ostin valkoisia kukkia sekä täytekakun, jos vaikka joku naapurin rouva tai muut tuttu poikkeaa äitini luona kahvilla. Nostin ostokseni kassahihnalle. Kassan nuori poju tokaisi hieman hymyillen, että taitaa olla juhlat tiedossa. Totesin vain isäni kuolleen edellisenä iltana, poju meni täysin hämilleen, taisi hieman järkyttyäkin.

Olen siis onnistunut sulkemaan jouluhössötyksen pois ajatuksistani. Olen mielenkiinnolla ja hieman vahingoniloisena seurannut muiden ihmisten säntäilyä jouluostoksillaan. Kävin eilen ruokakaupassa, ostin vain leipää ja maitoa. Taisin olla kassajononi helpoin asiakas, kun katsoin muiden ostoskärryjä. En edelleenkään ymmärrä intoa ostaa pullotettua vettä kanisterikaupalla. Pitääkö joulupöydässä olla lähdevettä, onko se hienompaa kuin tavallinen hanavesi? Kuinkahan moni joulunviettäjä syö itsensä taas ähkyyn, ja kuinka paljon jouluruuista menee jätesankoon pelkästään kyllästymisen vuoksi? Tuttu ja turvallinen ruokakauppani on ruokamarket, joka on avoinna kaikkina joulun päivinä, en siis osta ruokaa varastoon, muistotilaisuudesta ylijäänyttä ruokaakin sain mukaani. Imurointi saa olla joulusiivoukseni, annan pölykoirillekin kerrankin kunnon joulun.

Ei muuta kuin hyvää ja rauhallista joulua kaikille ikään, sukupuoleen, ulkonäköön, uskontoon ym. katsomatta!

keskiviikko, 24. lokakuu 2018

Mööpelit

Tänään oli ihanteellinen siivoussää, sillä ulkona oli viileä ja kuiva syyssää. Laitoin huushollini jo talvikuntoon vähän kuin täydenkuun kunniaksi. Miten raikas tuulahdus tulikaan residenssiini levittäessäni kesällä pesemäni matot.

Jostain kumman syystä päätin siivota hieman toisin kuin aikaisemmin. Vaihdoin huonekalujen paikkoja, ripustin uudet verhot jokaiseen ikkunaan ja urakkani kruunuksi ripustin ensimmäisen ja ehkä ainoan jouluvalon olohuoneen ikkunaan.

Olen tässä nyt totutellut muutaman tunnin uuteen sisustukseeni. Kun ennen tuijottelin vastapäisen talon parkkipaikalle läppäriäni käyttäessä, niin nyt koko työpöytä on aivan toisessa huoneessa. Entisestä makuuhuoneestani tuli uusi työhuoneeni ja entisestä makuuhuoneesta uusi makuuhuoneeni. Suurin homma oli siirtää koko seinän pituinen kirjahyllyni uuteen osoitteeseen läppärini kanssa. Onneksi tuttavani piipahti siivouskahville, joten huonekalujen siirtelyt sujuivat ilman suurempia voimain ponnistuksia.

Olohuoneessa muutin kalusteiden paikkaa aika radikaalisti. Onneksi kaapistani löytyi tarpeeksi pitkä antennijohto televisiolle, sillä entisessä paikassaan toosalle riitti reilun metrin antennijohto. Keittiö on nyt todellinen kyttäyspaikka, koska ruokapöytä on ikkunan edessä, josta on suora näköyhteys pihalle ja naapuritaloihin.

Kuten arvaatte, uusi järjestys on aiheuttanut jo outoja tuntemuksia. On jotenkin outoa kirjoittaa uudessa paikassa, samoin television katselu tuntui hassulta. Muutaman kerran olen jo kolhaissut itseäni huonekaluihin, sillä olin jo tottunut entiseen järjestykseen niin hyvin, että osasin jopa pimeässä liikkua itseäni kolhimatta. Nyt myös sähköjohdot näkyvät paikoin ehkä liiankin selvästi, kun ennen ne luikertelivat kalusteiden takana. Yllätyin, kuinka paljon huonekalut jättävät jälkiä lattiaan, vaikka jalat ovat olleet pehmustetut. Entinen sohvan sijainti näkyy kohtalaisen selvästi.

Nyt uudenjärjestyksen myötä olen tajunnut, kuinka paljon matoilla ja verhoilla voi muuttaa huoneen ilmettä. Entiset olohuoneen matot löysivät tiensä uudistuneeseen työhuoneeseen, karvalankamatto tuntuu kieltämättä mukavalta tässä läppärini ääressä istuessa. Tein uudesta makuuhuoneesta punaisen, mikä sai tuttavani hymyilemään pirullisesti. Keittiön punaiset matot lojuvat uudistuneessa nukkumatilassani, minkä kruunaa punakuviolliset verhot. Täytyy tunnustaa, että verhot ovat hyvännäköiset, vaikka ovat heräteostos.

Viikonloppuna täytyy testata, millä strategialla uudistunut asuntoni imuroidaan. Siinä, missä ennen saatoin imuroida suorilla vedoilla, niin nyt siinä saattaakin olla huonekalu kierrettävänä. Joulukuusen paikka jäi kyllä miettimättä, mutta onhan tässä vielä aikaa ennen kuin sen tuo sisälle.