Aika on taas kulunut joutuisasti. Edellisen kirjoitukseni aikaan oli keväisen loskainen keli, tänään on jo kesä. Aurinko ilahduttaa ja ampiaiset lentelevät ralliaan parvekkeellani. Aikani on kulunut aktiivimallista nauttien.
TE-toimiston täti tarkisti tilanteeni maaliskuun lopulla, kerroin hänelle kaipaavani jotain uutta ja tuoretta näkökulmaa työnhakuuni. Minulla oli tunne kuin pyörisin ympyrää pääsemättä siitä ulos. TE-täti kuunteli tarkkaavaisesti ja ehdotti asuinkuntani ylläpitämää työllisyyspalvelua, josta saisin itselleni työvalmentajan. TE-tädin ehdotus oli vapaaehtoinen, eikä se vaikuttaisi mitenkään aktiivimalliini.
Tein taustatutkimusta työvalmentajan hyödyllisyydestä, pelkäsin sen olevan pelkkää sanahelinää, jossa sosiaalitäti yrittää valmentaa minua työelämään. Päätin kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä, millaisia keinoja löytäisin työnhakuuni.
Ilmoittauduin nettilomakkeella, jossa kysyttiin melko tarkasti työkokemus ja koulutustiedot. Parin päivän päästä minulle soitti koordinaattori, joka kysyi tarkemmin työ- ja koulutushistoriani. Sain ajan parin viikon päähän, koska työllisyyspalveluissa oli kiire ja työvalmentajat olivat pääsiäislomillaan. En saanut ohjeita, mitä minun tulisi ottaa mukaan, joten olin aktiivinen ja päivitin ansioluetteloni tilanteeseen sopivaksi sekä kirjoitin pienen hakemuksen tavoitteestani.
Ensimmäiselle sessiolle oli varattu puolitoista tuntia. Aika meni toiminnan esittelyyn, nettitunnuksieni luontiin ja lopuksi pääsin esittelemään osaamistani sekä taustaani. Työvalmentaja oli piipittävä nainen, joka delegoi koko ajan koordinaattoria. Kumpikin nainen oli ihmeissään, kun kysyin ansioluettelon tarpeellisuudesta. He ihmettelivät, miten olin niin aktiivinen, että olin osannut ihan oma-aloitteisesti tuoda ansioluetteloni ja hakemukseni mukanani. Tässä vaiheessa oma motivaationi laski ja aloin tehneeni virheliikkeen. Tämänkin ajan olisin voinut käyttää tehokkaaseen työnhakuun.
Tulin kotiin, olin jotenkin pettynyt ensimmäiseen sessioon. Otin kirjahyllystäni kirjan, jonka olin saanut, kun olin osallistunut entisessä työssäni coaching-koulutukseen. Päätin kerrata, mitä valmennuksessa tulikaan tapahtua ja miten sen tulisi edetä, sillä arvelin päättyneen session lähteneen jo alussa väärille urille. Kirjan mukaan lyhyesti: Coaching on ohjausmuoto, jossa coach tukee ja auttaa asiakasta (coachattava) kirkastamaan ja saavuttamaan henkilökohtaisia tai ammatillisia tavoitteitaan. Tavoitteellisuus ja ratkaisukeskeisyys ovat tärkeimmät perusperiaatteet. Prosessissa on neljä osaa: tavoite-nykytilanne-vaihtoehdot-seuraavat toimenpiteet. Kirjan mukaan valmentajan olisi hyvä tehdä suunnitelma, jossa mainitut neljä osaa perustuvat asiakkaan kertomukseen.
Kertaukseni vahvisti ajatuksiani. Piipittävä valmentaja ja hermoheikko koordinaattori eivät kartoittaneet nykytilannettani, käyttämiäni vaihtoehtoja tavoitteestani puhumattakaan. Ajattelin, että kenties seuraavassa sessiossa valmentajalla olisi esitettävänään jo jonkinlainen suunnitelma välietappeineen ja tarvittavine toimenpiteineen.
Toinen sessio pidettiin heti vapun jälkeen tunnin mittaisena. Valmentaja esitteli TE-toimiston sivustoa, mistä löydän avoimet työpaikat ja mahdolliset koulutukset. Hän ei tuntunut käsittävän, että sivusto on jo minulle tuttu, olenhan ollut jo melko kauan TE-toimiston asiakkaana. Valmentaja suositteli erästä koulutusta, jossa opetettaisiin työnhakuun liittyvien asiakirjojen tekoa sekä verkostoitumista. Hän suuttui, kun kieltäydyin koulutuksesta, sillä samat asiat löytyvät verkosta aika näppärästi. Tämän jälkeen valmentaja vaikutti unohtaneensa kaikki ensimmäisellä kerralla kertomani asiani. Ansioluetteloani ja hakemustani hän ei ymmärtänyt lainkaan. Ihmetteli hakemuksestani, miten pystyn asettamaan tavoitteeni niinkin selkeästi ja päämäärätietoisesti. Kertaamani kirjan mukaan valmentajan tulisi auttaa asiakasta laajentamaan näkökulmiaan, tunnistamaan olemassa olevat voimavaransa sekä ottamaan uusia keinoja käyttöönsä tavoitteen saavuttamiseksi. Minun valmentajani pysyi vaiti, lähinnä äimisteli itsevarmuuttani.
Tässä vaiheessa koordinaattori oli löytänyt minulle potentiaalisen työpaikan, joka oli ollut jo toista kuukautta avoinna asuinkuntani sisäisessä verkossa. Työtehtävä vastasi osittain tavoitettani. Nyt valmentajakin heräsi, tosin häntä kiinnosti, vieläkö tehtävä tosiaan oli avoinna. Koordinaattori lupasi toimittaa paperini hakuprosessiin. Tiesin jo tässä vaiheessa, että en saa esille noussutta työtehtävää.
Olin oikeassa. Kotona jäin miettimään, miksi valmentaja ei ollut aikaisemmin ilmoittanut työtehtävästä, vaikka se oli ollut kauan avoinna. Sain vastaukseksi, ettei valmentajani voi puuttua toisen valmentajan vastuualueisiin. Toiseksi hän mainitsi, että kaikkinainen kommunikointi tehdään sessioiden aikana, sillä joku muu työtön oli valittanut talvella joka viikkoisista työtarjouksistaan, kun valmentaja oli soittanut hänelle melko usein. Systeemi oli siis muuttunut. Avoimen työpaikan suhteen valmentajani, koordinaattorini ja toinen valmentaja kävivät tiivistä mailikeskustelua, jossa olin mukana. Ongelmana oli, onko tehtävä vielä avoinna. Tehtävä oli täytetty jo pari viikkoa aikaisemmin. Ajattelin kotona kahvia juodessani, että kenties työtehtävän täyttö ja kommunikointi olisi kenties voitu hoitaa fiksumminkin.
Kolmas sessio järjestettiin noin viikko sitten jälleen tunnin mittaisena. Olin ajatellut peruvani session, mutta päätin antaa valmentajalleni tilaisuuden, vaikka TE-tädin väliaikatarkistus oli ollut ihmettelyä täynnä. TE-täti oli soittanut päivää aikaisemmin ja kysynyt kuulumisiani. Kerroin pettyneeni valmennukseen, mihin sain TE-tädin ymmärryksen ja ihmettelyn valmennuksen tehottomuudesta. Valmentajani aloitti session jälleen TE-sivuston esittelyllä. Katkaisin hänen monologinsa ja kysyin, miten hän aikoo valmentaa minua kohti tavoitettani. Piipittävä valmentajani meni täysin lukkoon, kun kerroin oman käsitykseni valmennuksen tarkoituksesta. Sain käsityksen, että minä valmennan valmentajaani valmennuksen saloihin. Valmentajani oli kieltämättä täysin ”pihalla”, hän ei oikeastaan tiennyt mitään valmennuksen tavoitteellisuudesta tai ratkaisukeskeisyydestä. Pysyin rauhallisena palautetta antaessani. Valmentajani vilkuili koko kelloaan tai piirteli kukkia vihkoonsa. Hän oli täysin kuutamolla. Hermoheikko koordinaattori tunnusti suoraan, että olen hänen ensimmäinen valmennusasiakas ja koulussa opittu teoria on vielä hieman hakusessa. Jätin heidät turhautuneena.
Pari päivää viimeisimmästä sessiosta soitin valmentajan esimiehelle ja kerroin epäonnistuneesta valmennuksestani. Lisäsin, kuinka valmentaja tasapäistää kaikki työttömät, vaikka valmennus pitäisi rakentaa yksilöllisesti ja suunnitellusti kohti asiakkaan tavoitetta. Esimies kuunteli ja aikoi tehdä jotain. Mutta minä en jää odottamaan muutosta. Koska valmennus perustuu vapaaehtoisuuteen, lopetan valmennussuhteen kolmen session jälkeen. Alan nauttia kesästä ja hyttysistä, kohta sää kuitenkin muuttuu kylmemmäksi.
