Tänään on minun toinen päiväni irtisanomisilmoituksen jälkeen. Olen periaatteessa töissä mutta käytännössä en. Työvelvollisuuteni päättyi saatuani lapun. Heti irtisanomislapun saatuani minun piti tyhjentää työpöitäni ja jättää yhtiölle kuuluva omaisuus. Työläppäriäni en edes puhdistanut, tottapa sen tekee joku IT-nero ennen uudelleenasennusta. Kaksi tuntia tuosta sain puhelun että läppärini oli jo inaktivoitu. Työpuhelimen saan pitää itselläni toistaiseksi mutta mitähän minä sillä tekisin koska hoidan puhelinliikenteeni oman kännykkäni kautta.

Minulla ei ole ainakaan vielä ikävä entistä työpaikkaani, en ole edes ajatellut, että nyt on aamukahvin aika, lounastauko, nyt tiimipalaveri. Toistaiseksi olen pärjännyt ilman sen kummempaa kaipuuta entiseen. Jotenkin tunnen sääliä niitä kollegoja kohtaan, jotka joutuivat jäämään toimistolle työvelvollisuuden pakosta. Mahtaa isossa toimistossamme olla aika hiljaista kun joka päiväinen puheensorinamme on hiljentynyt. No nyt nämä jäljelle jääneet "hiljaiset hissukat" voivat pitää palaverinsa ihan omalta työpisteeltään käsin, kun heidän ei tarvitse kärsiä ympärillä olevista äänistä. Nälkää hissukat eivät varmasti näe, koska toimistoomme toimitettiin viikottain lähes kymmenen kilon heldelmäboxi.

Oma päiväni on mennyt rutiininomaisesti. Aloitin aamuni reippaalla juoksulenkillä, lounastaukoa seurasi päiväunet ja asioilla käyntiä. Illan taidan pyhittää jalkapallolle ja kotitöille koska minun ei enää tarvitse osallistua joka torstaiseen asiakaspalaveriin. Onneksi, sillä palaveri oli viime aikoina mitä puuduttavin torstai-illan pakollinen työtehtävä. CV:n ja uuden työ etsimisen jätän suosiolla ensi viikolle, nyt minä nautin jouten olosta koko pitkän viikonlopun.