On taas kulunut pitkä aika edellisestä kirjoituksestani. Olin pääsiäisen Lapissa hiihtämässä tuttavani kanssa, sillä saimme edullisesti mökin viideksi päiväksi. Olimme keskellä ei-mitään, lähin tunturikeskuskin oli viidenkymmenen kilometrin päässä. Hiihdellessä ja maisemista nauttiessa mieli lepäsi. Lomareissuni jälkeen jouduin sukujuhlien järjestelykomiteaan, jossa riitti hommaa. Vapun paikkeilla läppärini sanoi työsopimuksensa irti, kun automaattinen päivitys epäonnistui ja jouduin siivoamaan ja asentamaan koko paketin uudelleen. Sen jälkeen seurasikin keväinen ikkunoidenpesu sekä kotonani että kesämökilläni.
Asia, josta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa, liittyy erikoiseen työhaastatteluun, johon yllätyksekseni pääsin. Minä ja viisi muuta ehdokasta istuimme luokkahuoneen tapaisessa tilassa, jossa meillä jokaisella oli omat pöytämme. Aamupäivän teimme erilaisia psykologisia testejä, kommunikaatioharjoituksia ja vastailimme työhaastattelijoiden satunnaisiin kysymyksiin. Pikaisen lounaan jälkeen saimme eteemme kysymyspaperin, tyhjän paperin, kuulakärkikynän, lyijykynän ja pyyhekumin. Tehtävänämme oli kirjoittaa käsin, kukin omalla käsialallaan, noin 200 sanan mittainen kuvainnollinen vastaus oheiseen tehtävään:
”Sinut on kaapattu puoli vuotta sitten paratiisisaarelle. Sinua on kohdeltu koko ajan hyvin ja sinusta ei ole vaadittu vielä lunnaita. Kaappaajien puheista olet saanut tietää, että saaren toisella puolella on asutuskeskus, jonka satamassa vierailee monia laivoja. Näiden tietojen perusteella olet alkanut suunnitella pakoa leiripaikastasi satamaan, jonka kautta voisit päästä vapauteen. Kirjoita käsin noin 200 sanan mittainen pakotarina, jonka tulisi sisältää kolme asiaa, joita sinä pelkäät tai kammoat. Alleviivaa tekstistä kolme pelkoasi. Aikaa on tunti.”
Mielenkiintoinen tehtävä siis, vai? Sain yllättävän äkkiä mielikuvitukseni liikkeelle, olin valmis reilun puolen tunnin kuluttua. Tekstini oli melkoinen tarina, siinä oli selkeä juoni ja olin kuvannut pelkoni ja niiden voittamisen omasta mielestäni hyvin. Muistin jopa alleviivata.
Minulla on KKK eli kolme suurinta pelkoani tiivistyvät noihin kirjaimiin. Pelkään yli kaiken korkeita paikkoja, varsinkin jos joudun kiipeämään korkealle tikapuita pitkin. Tekstissäni nousin jyrkkää kallionseinämää narutikapuita pitkin kallion laelle, keskityin kiipeämiseen ja vapaudenkaipuuseeni. Kallion laella kohtasin toisen pelkoni, kun tielleni osui vihaisia ja haukkuvia vartiokoiria. Tainnutin ne leiristä pihistämilläni lihakimpaleilla. Jatkoin matkaa, kunnes näin jo asutuskeskuksen, mutta suuri käärme katkaisi tieni. Hätistin käärmeen matkoihinsa polun vierestä löytämälläni kepillä. Pääsin satamaan ja pestauduin laivan siivoojaksi. Olin matkalla vapauteen.
Tehtävässä ei puhuta kaappaajista mitään. Minun leirissäni heitä oli kolme ja pakenin heiltä iltatoimien aikana. Hiivin vain kaikessa rauhassa lähemmäksi tikkaita ja kun kaappaajien silmiä alkoi väsy painaa, niin nousin tikkaille ja pakenin.
Mikä tuon tyyppisessä tehtävässä on tärkeintä ja mitä se mittaa? Ymmärsin tehtävän tarkoituksen kohtalaisen hyvin. Siinä mitattiin työnhakijan mielikuvitusta, ongelmanratkaisukykyä, suhtautumista äkkinäisiin tilanteisiin ja ennen kaikkea ajantajua. Tunti on yllättävän lyhyt aika kirjoittaa pieni tarina ja vieläpä luettavalla käsialalla.
Pari päivää sitten rekrytoija soitti tulokset. En saanut työtehtävää, jäin toiseksi. En ole katkera enkä pettynyt, sillä minulta puuttuu eräs tehtävän kannalta tärkeä ydinosaaminen. Rekrytoijan mukaan kirjoitustehtävä erotti hyvät huonoista. Moni oli kirjoittanut ranskalaisin viivoin, minä ja tehtävään valittu olimme ainoina kirjoittaneet kunnon tarinan. Monelle myös käsin kirjoittaminen oli ollut vaikeaa, oikeakielisyys oli ollut muutamalla hieman hakusessa. Joku ei ollut päässyt alkua pitemmälle.
Sain rekrytoijalta kehuja, sillä ikäni, luonteeni, koulutukseni ja elämänkokemukseni olisivat olleet passelit. Harmi vain, en osaa käyttää tehtävässä vaadittua ATK-sovellus X:ää, sillä entisessä työssäni sama tehtävä hoidettiin vanhemmalla ATK-sovellus Y:llä. Sovellus X on minulle täysi mysteeri, olen sen kerran nähnyt, mutta en osaa käyttää sitä. Sen sijaan tehtävään valitulla on viiden vuoden työkokemus sovellus X:stä, joten hän ajoi minun ohitseni.
Pitäisiköhän minun alkaakin kirjoittaa seikkailukirjoja, jossa voisin hyödyntää mielikuvitustani? Johan työhaastattelussa kirjoittamani pakotarina on kuin suoraan Indiana Jones – kirjoista.
