Tänään on elokuun viimeinen päivä. Aamulla lenkille lähtiessäni olin jo aistivinani syksyn tuntua, vaikka minulla oli tarpeeksi vaatteita. Ilma oli kuulas mutta matalalla paistava aurinko toi mukavan lisän aamuhikoiluuni. Illalla taas hämärä ja pimeys saapuvat aikaisemmin, joten iltauutisetkin pitää katsoa valon kera.

Työkavereiden kanssa vietimme eilen pienimuotoisia venetsialaisia saunoen, syöden ja hieman juodenkin. Meistä irtisanotuista läsnä oli vain puolet, toinen puoli oli jäänyt pois. Joku tiesi kertoa, etteivät poissaolijat halua olla enää missään tekemisissä muiden saman työyhteisön jakaneiden kanssa. Jotenkin ihmettelen moista käytöstä, no kenenkään ei ole pakko osallistua. Pari vielä töihinjäänyttä kollegaa tunsivat itsensä hieman orvoiksi, koska varsinaisista työasioistaan he eivät enää saa keskustella meidän irtisanottujen kanssa. Työtehtäviäkään he eivät sen kummemmin selitelleet. Tekevätköhän mitään vai odottavatko pelkästään vuoden vaihdetta, jolloin viimeisetkin heikäläisistä irtisanotaan?

Omasta mielestäni ilta oli pannukakku, sauna ja ruoka olivat ihan ok, mutta tunnelma oli jotenkin huono ja rajallinen. En viihtynyt kauaa vaan lähdin omatoimisesti baariin iltakaljalle. Pian myös muutama muukin saunaillassa ollut kollega liittyi seuraani. Kieltämättä tunnelmamme nousi lämpimässä baarissa istuessamme ja keskustellessamme omassa kuppikunnassamme. Kuinkahan monesta entisestä työkaverista tulee ns. hyvän-päivän-tuttu, jota kadulla tervihditään ja kysellään ne pakolliset kuulumiset? Kuppikuntaisuus varmaan kasvaa vastaisuudessa.