Viimeksi päätin kirjoitukseni iltapalaani. Suunnittelin mämmistä ja vaniljajäätelöstä tehtyä sekoitusta. Hyvää oli, mutta yötä vasten herkkua en syönyt kuin yhden pienen annoksen.

Liukastelin aamulla ruokakauppaan, sopiva kävelylenkki pääkallokelissä. Pakastealtaan kohdalla mämmiropeet olivat siistissä pinossa odottamassa ostajiaan. En ostanut tällä kertaa. Mämmilaatikoiden vieressä oli sitten sinkkutalouksien mämmit, ne pienet purkit, joista riittää juuri yhdeksi kerraksi. Mutta mikä onkaan tämän sesongin uusin mämmituote. Se ei ole se purkki, jossa mämmin sekaan on sotkettu vaniljakastiketta. Uusin villitys näyttää olevan pieni keltainen, noin kahvikupin kokoinen, purkki, jonka kyljessä lukee mämmijäätelö. Ja kuten arvaatte, purkki löysi tiensä ostoskärryihini. Pitäähän se testata.

Ravitsevan lounaan jälkeen avasin keltaisen purkkini. Pettymys valtasi makunystyräni. Vaalean ruskea mömmö ei oikein maistunut mämmiltä eikä jäätelöltä. Ensituntumalta maistoin vähäisen mämmimäärän, jota oli jatkettu sokerivedellä. Sen jälkeen seos oli jäädytetty muka jäätelöksi. Voi olla, että en enää tyydy oikotiehen. Ostan mämmin mämminä ja vaniljajäätelön jäätelönä. En kaipaa korvikkeita.

Ruokakaupan kassojen edessä on pitkä karkkihyllykkö ja sitä vastapäätä irtokarkkilaatikot. Itse arvoin, millaisen suklaapatukan ostan iltapalakseni. En voinut olla huomaamatta keski-ikäistä daamia, joka lapioi pussiinsa erilaisia jogurttirusinoita. Ulkomuodosta päätellen, daami oli syönyt herkkuaan melko usein. Daamin touhuja katsellessani muistin hammaslääkärini neuvon, joka tietää ja hyväksyy heikkouteni suklaaseen. Hänen mukaansa jogurttirusinat ovat yksi suurimmista hampaiden tuhoajista, koska niissä yhdistyy sekä hapan että emäs. Hammaskiille joutuu kuulemma melkoisen happohyökkäyksen kohteeksi.

Taapertaessani kotiani kohti ajatukseni lähtivät taas harhailemaan. Aloin miettiä, onko minun kaapeissani yhdistettyjä teollisesti valmistettuja makuelämyksiä. Olen lapsesta lähtien ollut nirso ja ennakkoluuloinen suuhunpantavien suhteen, joten en löytänyt kovin paljon yhdistettyjä makuja. Tuttavaltani saamani kahvisuklaa on tällainen. Eilen keittämäni omena-kanelikiisseli ei kuulu joukkoon, koska tein sen itse alusta lähtien eli kuorin ja keitin omenat sekä lisäsin haluamani määrän kanelia.

Seisoin avoimen jääkaappini edessä. Hyllyllä oli kaksi purkkia kaupasta ostettua hedelmäsosetta, toisessa oli mangoa, ananasta ja aprikoosia, toinen oli päärynän ja omenan sekoitus. Miksi? Tunnustan syöväni lasten hedelmäsoseita silloin tällöin, mutta periaatteessahan minä voisin tehdä samat soseet kotikonsteinkin. Eihän se vaadi kuin hieman aikaa, tuskin viittä minuuttia kauempaa. Toinen löydökseni oli jäädä huomioitta, pieni purkki maustettua sulatejuustoa lymyili suolakurkkujen takana kuin odottaen ratsiaani. Kolmen sipulin sulatejuusto, jota on vielä puolet jäljellä. Muistaakseni sen maku ei vastannut odotuksiani.

Suljin jääkaappini aloin viimeistellä lounastani. Nostin rasiasta annoksen eilen keittämääni hernekeittoa kattilaan lämpiämään, onhan tänään laskiainen ja nyt syödään hernekeittoa. Tein herkkuni eilen uudella vivahteella. Herneiden ja lihan lisäksi laitoin pikku pätkän silputtua porkkanaa, currya, hivenen chiliä, meiramia, sipulia, muutaman maustepippurin, sinappia, lihaliemikuution ja maustepussista kasvissekoitetta. Siinä keittoa lämmittäessäni olin kuin märkä tiskiriepu olisi nakattu kasvoilleni, koska muistin keittoon käyttämäni kasvissekoitteen. Sehän on yhdistelmäruoka, koska olisinhan minä voinut itsekin silputa ja hienoksi hakata pussin sisältämät kasvikset. Olisiko hernekeitostani tullut yhtä maukasta kuin siitä tuli? Tosin kasvissekoite ei oikein maistu miltään, sillä sipuli-sinappi-herneet-liha – yhdistelmä peittää kaikki muut maut, jopa chilin ja curryn.