Asun kolmekerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Pidän asunnostani ja sieltä avautuvasta näkymästä. Parvekkeeni on iso ja lasitettu, se on kuin ylimääräinen huone.

On kevät. Yöllä on vielä pakkasta ja päivällä aurinko paistaa parvekkeelleni. Olen nyt muutaman päivän seurannut parvekkeeni yläosaan kertynyttä katolta tulevaa lunta ja kuinka kivasti lumivaippa jäätyy aina öisin. Alkuviikosta huomasin lumivaipassa jääpuikkoja, joista yksi kiinnitti huomioni, sillä se oli jotenkin poikkeava. Eilen illalla mielenkiintoni oli huipussaan. Jääpuikko oli venynyt melkoiseen mittaan. Avasin lasit ja kiipesin parvekkeella olevalle pöydälle ja mittasin massiivisen puikon. Rullamittani kertoi pituudeksi peräti 146 senttiä.

Kun tänään aamulla heräsin, massiivinen jääpuikko edelleen paraatipaikallaan. Päätin ikuistaa puikon kamerallani, mutta samalla ajattelin odottaa iltapäivään, sillä puikko olisi kauneimmillaan iltapäivän auringossa. Kun säätiedotus lupasi koko päiväksi pilvistä, niin jätin puikon vielä kasvamaan.

Ja niinhän siinä kävi kuin pelkäsin, menetin tilaisuuden. Kävin aamulla asioilla ja sen jälkeen poikkesin tuttavilla päiväkahvilla. Tulin kotiini vasta iltapäivällä kolmen tienoilla. Päätin ottaa puikosta kuvan saman tien. Mutta puikko oli poissa, se oli katkennut ja jäljelle oli jäänyt vain pieni nysä. Menetin siis mahdollisuuden minun silmissäni suuren jääpuikon kuvaamiseen. Harmituksellani ei ollut rajoja. Minun olisi pitänyt hoitaa kuvaussessioni jo aamulla, jolloin jääpuikko loisti koko komeudeltaan aamupakkasessa.

Parvekettani odottaa seuraava keväänmerkki. Sulavasta lumesta tuleva vesi valuu nyt seuraavan viikon norona parvekkeenlaseihin ja sitä kautta kaiteen ulkopuolella olevaan suojapeltiin. Onneksi olen jo asunut residenssissäni tarpeeksi kauan, joten olen tottunut suojapeltiin valuvan veden ääneen. Monelle vieraalle ääni on ollut melko hermoja raastava.

 Vesi siis valuu tavallisesti viikon verran, riippuu tietenkin iltapäivän lämpötiloista. Taloyhtiö ei ole koskaan suosinut lumen pudottamista manuaalisesti katolta, sillä olemme päättäneet antaa luonnon hoitaa tehtävänsä. Kun veden valuminen katolta loppuu, on aika valmistautua seuraavaan keväthommaan: parvekkeenlasit tulee pestä sekä sisä- että ulkopuoleltaan. Se on joskus ollut melkoinen akrobaattinen kokemus.