Eräs potentiaalinen työnantaja kutsui minut lounastreffeille. Minä ja kaksi työhönottajaa lounastimme tänään. Sain lounaskutsun maanantaina ja kutsuun sisältyi ensimmäinen tehtäväni, joka oli sopivan lounaspaikan etsintä. En saanut tarkempia paikkaa ja sijaintia koskevia ohjeita, aloitus- ja päättymisajat olivat ainoa kiveen hakatut seikat. Sain kaiken päättää itse, kunhan ilmoitan haastattelijoille viimeistään päivää ennen h-hetkeä.

Lounaspaikaksi valikoitui minulle tuttu ja turvallinen ravintola, jossa olen käynyt aikaisemminkin ja jonka lounastarjonta toimii seisovan pöydän periaatteella. Hintakin on ollut mielestäni kohtuullinen ja ruoka maittavaa. Päivän lounas koostuu salaattipöydästä, keittopöydästä ja liha- tai kalapöydästä. Ehdotukseni tuntui sopivan haastattelijoillekin, vaikka he olivatkin siellä ensimmäistä kertaa asiakkaina.

Koska lounaamme ei ollut ruuhka-aikana, minun oli helppo tunnistaa haastattelijat ulko-ovella. Tervehdimme käsipäivää sanoen ja siirryimme ravintolaan, maksoimme ja menimme pöytäämme. Sitten aloimme täyttää lautasiamme. Ateriatuokiomme aikana haastattelijat kertoivat ensin edustamastaan yhtiöstä ja sen jälkeen miksi minut on kutsuttu haastatteluun nettihakemukseni perusteella. Ensimmäiseksi minun piti kertoa, millä perusteella olin valinnut lounaspaikkamme. Kumpikin tuntui ihastuneen paikkaan, sieltä avautuvaan näköalaan ja ennen kaikkea lounaan laatuun. Keskustelumme eteni normaalisti, minun piti kertoa harrastuksistani, entisistä työtehtävistäni, ihanne esimiehestä, ihanne työtovereista, toiveista ja odotuksistani tulevaa tehtävääni kohtaan. Mielenkiintoista oli, että haastattelijat eivät kertoneet koko lounaan aikana, mihin tehtävään minua oltiin istuttamassa. Tuskin he pelkästään tahtoivat lounastaa kanssani.

Näin jälkikäteen ajatellen erikoisimmalta kysymykseltä tuntui jälkiruoan aikana esitetty toive kertoa lyhyt vitsi (Miksi dalmatialaisella on pilkut – koska se näyttäisi erikoiselta kysymysmerkeissä.). Voi että hauska, vai mitä! Vitsihän kertoo ihmisestä aika paljon, ennen kaikkea kertojan asenteista. Ajatelkaa, jos olisin kertonut rasistisen tai seksistisen vitsin. Tai jos en olisi osannut kertoa lainkaan, olisin ollut ns. lukossa. Vitsinkerronnassakin täytyy huomioida yleisö, varsinkin kun toinen haastattelijoista oli naisblondi ja toinen jääkaapin kokoinen salisonni.

Haastattelijat olivat minua nuorempia, erittäin ammattitaitoisia ja päteviä, mutta jotenkin hauskalla tavalla virallisia. He puhuivat hyvin harkitusti, kaunista kirjakieltä käyttäen, mies teki vain muutaman muistiinpanon. He eivät olleet pelottavia tai hyökkääviä, he jaksoivat kuunnella keskeyttämättä puheenvuoroani. Heidän kysymyksensä olivat systemaattisia, ennalta suunniteltuja ja ymmärrettäviä. Heidän vaatetuksensa oli huoliteltua, ei yliampuvaa, heidän ruokatapansa oli kuin oppikirjasta. Sain heistä kaikin puolin positiivisen kuvan, toivottavasti annoin itsestäni samanlaisen kuvan.

Muutamassa työhaastattelussa käyneenä olen päässyt jo irti turhasta jännittämisestä. Pieni jännitys on hyväksi, mutta liika on liikaa haastattelussakin, tosin liian löysin rantein haastatteluun ei kannata mennä. Työhaastattelu vaatii työnantajalta pientä ponnistelua, joillakin haastattelijoilla on ”hällä väliä–meininki”, toiset taas ottavat sen tosissaan ja yrittävät löytää edustamaansa yhtiöön parhaan työntekijän. Mielestäni työhaastattelu on kova ponnistus työnhakijalle. Hänen täytyy myös tehdä omat taustatyönsä, ottaa selvää yhtiöstä, työtehtävästä, sijainnista ja sovitusta aikataulusta sekä palkastakin. Työnhakijan taustatyötä mitataan yleensä haastattelun loppupuolella, kun hänelle annetaan mahdollisuus kysyä jotain hakemaansa työhön liittyvää. Tässä vaiheessa työnhakijalla todella kannattaa olla muutama kysymys takataskussaan. Mielestäni kysymättömyys jättää passiivisen jälkikuvan. Yksi työnantajaan ja yksi työtehtävään liittyvä kysymys lienee se sopiva määrä. Kovin tarkasti ei kannata tentata potentiaalista työnantajaa, koska jos saat hakemasi paikan, voit sitten kysyä tarkentavia kysymyksiä ja täyttää kuten autoetua ja kuntosalin käyttöä koskevat aukkopaikkasi. Kysyin tänään yhtiön arvoihin liittyvän kysymyksen eli miten arvot näkyvät jokapäiväisessä työssä tai miten niiden tulisi näkyä. Sain kummaltakin aika mielenkiintoisen vastauksen ja niiden perusteella yhtiö vaikuttaa mielenkiintoiselta työnantajalta. Toivottavasti tärppää.

Muistatteko, kun muutama viikko sitten kerroin haastattelusta, jossa minulta kysyttiin teenkeittotaitoani? Yhtiö laittoi viime viikolla minulle tehtävän, jossa minun piti kirjoittaa 300 sanainen elämänkertani sekä suomeksi että englanniksi. Aikaa sain vain päivän. Homma tuntui alkuun todella helpolta, mutta sitä tehdessäni huomasin tehtävän haasteellisuuden. Sanamäärä ei saanut jäädä alle eikä mennä yli annetun ohjeen. No sain homman tehtyä, vaikka siihen meni koko iltapäivä. Toimitin kirjoitelmani määräajan puitteissa. Sen jälkeen potentiaalisesta työnantajasta ei ole kuulunut mitään.