Vähän aikaa sitten silmiini osui uutinen, joka nosti kylmän hien otsalleni. Uutinen avasi muistini lokeroista kauhukuvan alakoulun käsityötunneista, joita inhosin yli kaiken. Olin huono ja olen edelleen huono käsitöissä. En osaa kutoa ja virkata enkä ole oikein remppareiskakaan. Vasara pysyy kyllä kädessäni, mutta siihen se sitten jääkin. Jo kesämökin terassinteko tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä. Ulkoistan sen homman mieluummin ammattilaiselle.

Uutisen mukaan EU-säädökset uhkaavat patalappua. Joka kodista löytyvän patalapun tulee vastaisuudessa täyttää tiukemmat turvallisuusmääräykset. Tämän vuoksi patalappujen myyjien on pystyttävä osoittamaan patalapun todella suojaavan kuumuudelta. EU-säädöksen mukaan patalappu on henkilökohtainen suojavaruste. Samaan sarjaan kuuluvat jo muun muassa kuulosuojaimet ja pelastusliivit, joita säännellään tarkasti.

Uutinen jatkui, että patalappuja ammattimaisesti myyvien yrittäjien ja kauppojen on kyettävä osoittamaan patalappujen täyttävän EU:n turvallisuusmääräykset. Tämä kuulemma hoituu merkitsemällä tuotteisiin valmistajan nimi ja yhteystiedot.

Tähänkin on tietysti poikkeus. Uutisen mukaan uusi määräys ei suoranaisesti koske lasten ja mummojen virkkaamia patalappuja. Niitä saa edelleen myydä vaikkapa myyjäisissä. Mutta hauskuus on, että myyjäisten patalappuja ei saa markkinoida suojavarusteena vaan ”käsintehtynä koriste-esineenä”. Olkaamme siis tarkkoina tulevissa joulumyyjäisissä.

Tälläkin hetkellä jossain päin maatamme koulukkaat tutustuvat käsityön ihmeellisiin saloihin virkkaamalla elämänsä ensimmäistä patalappua. Toisille se voi olla myös viimeinen virkkaustyö. Tietävätköhän heidän opettajansa, virkkaavatko oppilaat suojavarustetta vai koriste-esinettä? Tunnearvoltaan ensimmäinen itse tehty patalappu on toisille kauhistus toisille saavutus. Joka tapauksessa aikaansaannosta arvostetaan ja sitä esitellään tuttaville. Kaikki kehuvat sitä, vaikka tekele ei muistuttaisikaan patalappua tai se ei olisi ollut edes käytössäkään. EU-säädökset eivät pysty nujertamaan ensimmäisen itse tehdyn patalapun tuomaa iloa.

Äidilläni on tallessa jokaisen sisarukseni virkkaama ensimmäinen patalappu. Ne eivät ole koskaan olleet käytössä vaan niitä on kohdeltu kunnioittavasti. Äitini säilyttää niitä omassa pöytälaatikossaan. Onkohan laatikko jopa lukossa, en ole varma? Näin aikuisena voin sanoa, että en minäkään olisi käyttänyt tekemääni patalappua. Se on suorastaan hirveä, epämääräisen muotoinen ja isoilla silmukoilla tehty mukamas-käsityö. Joka kerta kun näen sen, palaan muistoissani alakoululaisen kauhun sekaisiin käsityöntunteihin. Sen sijaan veljeni patalappu on kuin ammattilaisen tekemä. Siinä vuorottelevat siniset ja oranssit juovat, se on pyöreä, sen silmukat ovat tiukat. Olen kateellinen.

Palataan vielä EU-säädökseen. Seuraavaksi EU varmaan päättää, mistä materiaalista suojavarusteena käytettävä patalappu on tehtävä. Jos käytät tavallista villalankaa, niin sehän voi syttyä palamaan. Luultavasti EU:n käsityöosasto kehittelee parhaillaan palamatonta lankaa suojavarusteeseen. Sitten patalappuun tulee samanlainen EU:n hyväksyntäleima kuin esimerkiksi heijastimissa on. Yhden asian EU näyttää unohtaneen. Onko patakinnas suojavaruste vai pelkkä koriste-esine? Ainakin minun keittiössäni roikkuvat patakintaat sisältävät tavallista puuvillakangasta ja jonkin sortin kevyttä vaahtomuovia. Niissä kyllä lukee valmistajan nimi ja yhteystiedot. Suojavarusteita siis…?