Olen aikaisemmin kirjoittanut autoilijan, jalankulkijan ja polkupyöräilijän kolmiodraamasta. Jokainen heistä haukkuu toista liikennesääntöjen rikkomisesta, itse ollaan oikeassa. Syy on aina toisessa.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiotani lähinnä polkupyöräilijöiden älyttömiin ratkaisuihin, joilla ei ole liikennesääntöjen kanssa mitään tekemistä.

Asuinpaikkakunnallani tehdään siellä täällä tietöitä, minkä vuoksi liikenne on paikoin ongelmallista. Eräs tieosuus on liikennemerkeillä määrätty yksisuuntaiseksi autoille ja pyöräilijöille, tienvieressä on jalankulkijoille oma jalkakäytävänsä. Käytän tieosuutta paljon kauppareissultani kotiin palatessa. Normaalisti liikenne sujuu moitteettomasti, mutta aina silloin tällöin tientukkona on pyöräilijä, joka ajaakin tieosuutta väärään suuntaan. He vähät välittävät oikein ajavista autoista ja muista pyöräilijöistä. Uutena villityksenä näyttää olevan, että väärään suuntaan ajava pyöräilijä polkeekin jalkakäytävällä. Lain mukaan lapsi saisi ajaa jalankulkijoiden seassa varovaisuutta noudattaen, mutta en ymmärrä, että aikuiset rikkovat lakia kaikkein innokkaimmin. Eilenhän tieosuudella toteutui se pahin skenaario, kun väärään suuntaan pyöräilevä törmäsi rollaattori-mummoon. Onneksi mummo selvisi säikähdyksellä, mutta pyöräilijä kaatui ja sai hieman asfaltti-ihottumaa. Pyöräilijän mukaan mummo oli tehnyt ennalta-arvaamattoman liikkeen väistäessään vastaantulevia muita jalankulkijoita.

Yhtenä aamuna olin lenkilläni ja erehdyin juoksemaan loppumatkani yhdistetyllä jalka- ja pyörätiellä. Kello oli kahdeksan paikkeilla eli työhön kiirehtivät liikkuivat sulassa sovussa. Mitähän mahtoi liikkua sen kilpapyöräilijää leikkivän työmatkalaisen päässä, kun hän ohitteli päättömästi ja varomattomasti muita liikkujia? Hänen olisi pitänyt muistaa, että siinä kahden alikulun välissä on menossa pieni tieremontti, joten toinen kaista on kaivettu auki ja paikka on muutenkin melko kapea molempiin suuntiin menijöille. Kun itse pääsin kapeikkoon, niin kilpapyöräilijä istui polvet ja kämmenet verillä ojanpientareella ja manasi muita liikkujia ja ennen kaikkea puutteellista ohjeistusta (eli puuttuvia liikennemerkkejä). Onhan se kieltämättä kova paikka, kun huomaa etupyöränsä olevan solmussa pelkästään oman huolimattomuutensa vuoksi. Ja muuten katso seuraavalla kerralla tarkemmin ne liikennemerkit, sillä tietyöstä ilmoitetaan hyvissä ajoin kummastakin suunnasta tulijoita.

Oletteko koskaan nähneet kahden pyöräilijän kolaria? Minä ja kesävieraani todistimme pyöräkolaria muutama päivä sitten. Olimme menossa terassille parille iltaoluelle ja ajelimme rauhallisesti kohti päämääräämme. Saavuttuamme risteykseen vasemmalta tullut nainen pyöräili suoraan kesävieraani eteen varoituskolmion takaa. Kolarihan siitä seurasi, mutta onneksi kummallekaan ei käynyt pahemmin. Kysyimme naiselta, miksi hän pyöräili suoraan eteemme eikä edes katsonut sivuilleen risteykseen tultuaan. Jäimme vastausta vaille, sen sijaan kesävieraani sai kunnon haukut, koska hänen peruspyöränsä oli tullut naisen maastopyörän eteen. Eikö varoituskolmio koskekaan maastopyöriä tai kilpapyöriä? Luulevatko nämä erikoispyörillä ajelijat, että me peruspyöräilijät olemme jotenkin alempaa kastia ja etteivät liikennesäännöt koske erikoispyöriä? Ei se näin mene.

Onneksi poikkeuksiakin löytyy. Lähiseudun pururadalle on tehty kolmen kilometrin lisuke vaativine mäkineen ja mutkineen. Lisuke on kävelijöiden, hölkkääjien ja maastopyöräilijöiden suosiossa, koska se on pururadan loppupäässä puristamassa liikkujan viimeisetkin mehut. Olen kuullut monen kävelijän ja hölkkääjän ihmetelleen maastopyöräilijöiden ystävällisyyttä ja muiden liikkujien huomioimista.