Sain muutama päivä sitten ammattiliitoltani lokakuun jäsenkirjeen, jossa esitellään ajankohtaisia asioita ja tapahtumia. Jäsenkirjeen mukaan tänään vietetään kansainvälistä kunnon työn päivää.

Mitä on kunnon työ? Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön, joka takaa toimeentulon, jättää aikaa työn ulkopuoliseen elämään eikä uhkaa terveyttä. Kiteyttäen kunnon työhön kuuluu riittävä palkka, kehon ja mielen hyvinvointi, tauot ja työkaverit.

Toteutuuko ILO:n määritelmä nykyään esimerkiksi Suomessa? Työ määrittää ihmisen statuksen, ilman työtä et ole oikein mitään. Työssäkäyntiä arvostetaan, mutta toisaalta se nähdään myös pakkopullana varsinkin, jos et viihdy työssäsi tai työtehtäväsi eivät ole ajan tasalla. Myös kiire saattaa vähentää työmotivaatiotasi, jolloin työstä tulee rutiininomaista suorittamista.

Työ ja palkka kulkevat käsi kädessä mutta valitettavan usein palkka ei tunnu vastaavan tehtyä työmäärää. Aina on työntekijöitä, joiden mielestä juuri heidän työnsä on palkkakuopassa ja vaativat näin lisää palkkaa. Samasta työstä maksetaan periaatteessa samaa palkkaa, toki ikä, sukupuoli ja pätevyys saattavat tuoda pieniä eroavaisuuksia. Otan esimerkin omasta tilanteestani. Olen kesäkuusta lähtien ollut irtisanottu ja etsinyt uutta työtä aina silloin tällöin. Muutaman kerran olen jopa päässyt haastatteluun saakka ja yksi vakiokysymys tuntuu olevan palkkatoive. Alkuun hinnoittelin itseni liian kalliiksi, kunnes asetin itselleni peruskysymyksen: Mitä minä osaan ja miten osaamiseni palvelisi uutta työnantajaani sekä paljonko osaamisestani ja henkilökohtaisista ominaisuuksistani pitäisi minulle maksaa. Tämän kun selvitin itselleni sekä tarkistin palkkataulukoista hakemani työn keskipalkan, palkkatoiveeni ovat laskeneet ja tulleet lähemmäksi tosielämää.

Kehon ja mielen hyvinvointi heijastuvat myös työntekoosi. Väsynyt ja stressaantunut työntekijä on ”vaaraksi ennen kaikkea itselleen mutta myös työnantajalleen”. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja perusohjeen mukaan siitä kolmasosa pitäisi olla työssä, kolmasosa pitäisi varata harrastuksille ja läheisille sekä kolmasosa pitäisi nukkua. Jotkut pystyvät noudattamaan annettua jakoa. Yleensä työ määrittää vuorokauden tuntijakosi. Ylityöt ja omalla ajalla tehtävät työt ovat pois jostain muusta, yleensä vapaa-ajastasi. Kuinka helposti tuleekaan katsottua pari työmailia ilta uutisia katsellessa? Jos vapaa-aika on aikataulutettu liian tiukaksi eli mennään kiireellä harrastuksesta toiseen tai vapaa-ajan tehtävälista on kohtuuttoman pitkä, vapaa-aika syö levolle tarkoitettua tuntimäärää. Näin ollaan pian kierteessä, jossa työ vie suurimman osan ajastasi; vapaa-ajan harrastukset ja ihmissuhteet kärsivät sekä lepoaika vähenee. Ovatko siis työnantajan vaatimukset nykyään liian kovat, koska 8-8-8 jakoa ei kovin moni enää pystykään noudattamaan?

Tauot ja työkaverit ovat myös osa kunnon työtä. Kahvi- ja lounastauot kannattaa hyödyntää ja käyttää muuhun kuin työstä puhumiseen. Nyt irtisanottuna olen kaivannut entisestä työpaikastani meidän maanantaiaamun yhteisiä kahvihetkiämme, jolloin vaihdoimme ajatuksia ihan joka päiväisistä asioista. Välillä nämä kahvisessiot kyllästyttivät mutta loppujen lopuksi ne olivat tosi hyödyllisiä. Kellokortti tai muut työpaikan säännöt saattavat rajoittaa taukoja. Joka työpaikassa ei varmastikaan saa / voi pitää taukoa tunnin välein, vaikka niin yleensä suositellaankin. Käytännössä aamupäivällä on yksi kahvitauko, sitten lounastauko ja iltapäivällä toinen kahvitauko. Muu aika ollaan työtehtävien parissa. Erään sukulaiseni työpaikassa työpäivän pituus on 8 tuntia, jota seurataan kellokortilla. Tuosta kahdeksasta tunnista taukoja on yhteensä puolituntia eli 7 minuuttia aamukahville, 16 minuuttia lounaalle ja 7 minuuttia iltapäivälle. Kieltämättä aika tiukka mutta sukulaiseni pitää noinkin aikataulutetusta työpäivästä. Hän on työssä vain 8 tuntia ja lopun ajan vapaa-ajalla ja levolla.