Elämme vuoden pimeintä aikaa. Tänään koin miellyttävän hetken lounastaukoni aikana, kun aurinko suvaitsi näyttäytyä puoleksi tunniksi. En muistakaan, milloin viimeksi olen nähnyt auringonvaloa, tuntuu olevan ikuisuus. Kun puoli tuntia oli kulunut, pilvet peittivät auringon. Lumeton harmaus valtasi näkymän kevyen vesisateen kanssa.

Piristystä harmauteen saa hakemalla hakea, edes jouluvalot eivät tunnu tehoavan. Toista oli lapsena, lumi tuli pysyvästi jo marraskuussa ja jouluvalot vain nopeuttivat joulun odotusta. Lapsena marras- ja joulukuu tuntuivat todella pitkiltä ja puuduttavilta.

Tämän päivän toinen havaintoni liittyy sekin luontoon. Jouduin aamulla heräämään jo puoli kuuden aikoihin, kun oli luvannut viedä tuttavani juna-asemalle. Aamupalaa tehdessäni vilkaisin pimeälle pihallemme ja siellä se oli: valkea jänis istui autotallimme edessä aivan kuin jotain odottamassa. Näky oli jotenkin huvittava. Valkea möhkäle vietti rauhallista aamuhetkeään mustalla asfaltilla. Voi jänis parkaa!