Olet varmaan joskus kuullut, kuinka jossain asiassa tai tehtävässä ”asenne ratkaisee”. On siis aivan sama, tiedätkö asiasta mitään tai osaatko tehdä annetun homman. Hyvä ja positiivinen asenne ratkaisee, sen kanssa voi mennä vaikka läpi kiviseinän.

Jokainen työnhakuopas korostaa työnhakijan asennetta, sillä huonolla asenteella ei mitään saavuta ja lisäksi antaa huonon kuvan itsestään. Työhaastatteluissa rekrytoija saattaa kysyä asennettasi johonkin päivänpolttavaan kysymykseen tai ongelmaan. Minultakin on työhaastatteluissa kysytty asennettani maahanmuuttoon, muovijätteeseen, ylitöihin, kiireelliseen aikatauluun tai vaikkapa poikkeavaan työkaveriin. Oletettavasti asenteessani on ollut jotain vikaa, kun en ole saanut hakemaani työtehtävää.

Nykysuomen sanakirjan mukaan Asenne on sama kuin asennoituminen, suhtautuminen, suhtautumistapa, kanta. Se ei tarkoita samaa kuin Mielipide, Kannanotto, Vakaumus tai Käsitys. Jos kysyt tuttavaltasi, ”Mikä on asenteesi naapureihin?”, saat kenties hieman erisisältöisen vastauksen, jos olisit kysynyt ”Mikä on mielipiteesi naapureista?”. Ero vastauksissa voi olla hiuksenhieno tai jopa samaa tarkoittava.

Sain tänään viestin eräästä yrityksestä, jonka avoinna ollutta työtehtävää olin hakenut viime syyskuussa. Kävin jopa haastattelussakin joulukuun alussa. Avasin viestin, mutta muistissani ei ollut kunnon merkintää, koska tapahtumasta oli kulunut jo aikaa. Tarkistin asian päiväkirjastani ja toden totta, olin kahlannut yrityksen rekrytointiprosessin melkein läpi. Yrityksen rekrytoija kirjoitti henkilökohtaisen viestin. Hakijoita oli ollut kaikkiaan 67, joista seitsemän oli kutsuttu haastatteluun. Valintakriteereissä oli painotettu työnhakijan asennetta. Viestin luettuani jäin miettimään, asennetta mihin. Tarkoittiko rekrytoija asennetta työtehtävään, yritykseen, työntekoon yleensä vai tarkoittiko hän asennettani muuhun seikkaan?

Päiväkirjani sisältää merkinnät kaikista hakemuksistani ja tuntemuksiani rekrytointiprosessista. Päiväkirjani on oikeastaan pelkkä excel-lista monine sarakkeineen. Olin kirjoittanut kyseisestä haastattelusta, että se oli turhauttava epäpätevien rekrytoijien vuoksi. Olin lisännyt vielä sanat ”negatiivinen kokemus, yrityskuva huono”. Ehkä kaikki tuo oli jo paljastunut haastattelijoillekin ja siten kenties heijastunut asenteeseenikin. Muistaakseni haastattelussa kysyttiin ne tavalliset rekrytointikysymykset, ei mitään erikoisuuksia, eikä edes mitään turhia jaaritteluja. Turhauduin ennen kaikkea kahden haastattelijan osaamattomuuteen ja hieman avuttomuuteenkin.

Jos työtehtävään valitaan asenteeltaan paras hakija, niin kuka määrittelee hyvän asenteen. Luultavasti rekrytoija päättää tunnepohjaisesti vaaditun hyvän asenteen, jonka hän yhdistää työnhakijan sopivuuteen. Moni rekrytoija ei taida tietää, kuinka paljon työnhaku vaatii asennetta. Osa työnhakijoista tyytyy kotisohvaan, mutta osa taas saattaa kuluttaa lähes täyden päivän yhden hakemuksen tekoon, soitteluihin, taustatietojen hakuun ja muuhun esivalmisteluun.

Yhdessä lehdessä oli kerran juttu, jossa lukijaa pyydettiin kysymään itseltään, mikä on tämän asenne nykyiseen työtehtäväänsä ja työpaikkaansa. Jos pidät työtäsi pakkopullana tai rahantekokoneena, niin sinulla on asennevamma. Sen sijaan asenteesi on kohdallaan, jos saat työsi kautta virikkeitä, opit viikoittain jonkin uuden asian tai tutustut viikon aikana työyhteisösi ujoimpaan työkaveriin, jonka kanssa et normaalisti ole missään tekemisissä. Lehden mukaan juuri tällaiset asennevammaiset ovat työyhteisön suurin ongelma nykyään. Moni esimies varmaan miettii, miten hän voisi parantaa yksittäisen työntekijän asennetta työhön.

 Kuten aikaisemmin kerroin niin rekrytoija määrittää hyvän asenteen rekrytointiprosessissa. Voisiko asia ollakin toisinpäin eli työnhakija kartoittaisikin rekrytoijan asenteen johonkin työhön liittyvään asiaan? Kertooko esimerkiksi rekrytoijan asenne tietyn ikäisiin työnhakijoihin jotain hänen arvomaailmastaan vai onko se pelkästään tietämättömyyttä ja kenties osaamattomuuttakin rekrytoijan puolella?