Ulkona sataa ja räystäiltä valuu vettä. Ei tee mieli mennä ulos. Aamun hiihtolenkki saa riittää päivän urheilusuoritukseksi.

Päivääni on tuonut vaihtelua Panu, tuttavaperheen 8-vuotias leikattu ja (lihava) kolli, joka on ollut minulla päivähoidossa. Hän (huom. en sano Se) on piipahtanut aikaisemminkin luonani, joten päivähoito käy jo rutiinista. Panu on sisäkissa, jota kuitenkin pitää ulkoiluttaa valjaissa kerran päivässä. Panu tykkää haistella ulkoilmaa ja seurata maailman menoa. Piipahdimme pienellä kävelylenkillä pari tuntia sitten ja Panu tuntui olevan kaikkien ohikulkijoiden katseenvangitsija. Ulkoilureissumme ei ollut Panun mieleen, koska ulkona on märkää eikä kiinnostavia pikkulintuja näkynyt ensimmäistäkään.

Kun Panu tulee päivähoitoon, hän tutkii ensimmäiseksi paikat. Avonaulakkoni on kuin paraskin turistikohde, isosta koostaan huolimatta Panu hyppää naulakon päälle sutjakkaasti ja aloittaa tutkiskelunsa. Alaspäin hän ei halua hypätä vaan odottaa että hänet nostetaan hyllyltä alas. Ulkoilutakissani roikkuva heijastin ärsyttää Panua aivan suunnattomasti, paperinkeräykseen menevä lehtiläjä muovikorissa on Panun pesä, jossa hän tykkää lekotella.

Keittiöstä Panu ei välitä, hänen ruokakuppinsakin pitää laittaa lehtikorin viereen. Panu on fiksu, koska hän ymmärtää kylpyhuoneen tarkoituksen. Hiekkalaatikon paikka on kylpyhuoneessani. Kuvioitu ja pehmeä kylpyhuoneen mattoni on hyvä haaste Panun kynsille hänen vessareissuillaan. Tiesittekö muuten, että kissa on äärimmäisen tarkka hiekkalaatikostaan? Sen pitää olla puhdas ja siisti. Joku kissa-asiantuntija sanoi kerran, että sisäkissalla olisi hyvä olla pari-kolme hiekkalaatikkoa ympäri huushollia. Panulla ei ole kuin yksi.

Lounaani aikana Panu kävi tarkistamassa tilanteen keittiöni ovelta. Hän vetäytyi lehtikasaan levolle. Heräsin päiväuniltani Panun kehräykseen. Hän makoili rentona yöpöydälläni ja katsoi syvälle suoraan silmiini. Katseen takaa paljastui ruokatilaus, joten ei muuta kuin ruokaa kuppiin ja tuoretta vettä toiseen astiaan.

Panu viihtyy olohuoneessani, koska siellä on monta häntä ärsyttävää asiaa. Pidän TV-tuolini vieressä oranssia jääpalloa, jolla hieron lihaksiani. Jääpalloni on Panun paras lelu. Se on sopivan kokoinen, se liikkuu ja se on kova, joten siihen on hyvä upottaa terävät kynnet. Panu kirmaa melkoista rallia jääpallon perässä. Eräs huonekasvini on noin puolenmetrin korkuisen koivupölkyn päällä. Kuten arvaatte, kuiva pölkky on Panusta kiva, kukkaan hän ei koske, eikä edes kaada sitä. Nyt pölkky oli ilman kukkaa, joten se oli kokonaan Panun omistuksessa. Näin hänen ilmeestään, kuinka nautinnollista onkaan teroittaa kynsiä koivupölkyssäni. Televisiota katsoessani Panu valtaa edessäni olevan rahin ja mollottaa TV-kuvaa kuin paraskin asiantuntija.

Panun suosituin paikka on kuitenkin parvekkeellani oleva pöytä, josta hän vartioi vastapäätä olevaa pientä puistoaluetta. Parvekkeenlasit on syytä muistaa laittaa kiinni, koska muuten Panu saattaisi rimpuilla parvekkeenkaiteelle ja pudota kolmannesta kerroksesta. Panu aistii parvekkeen turvallisuuden, hän ei edes yrittänyt lasien toiselle puolen, vaikka seurasi tarkkaan lähipuussa istunutta talitiaista.

Panu ei ole tekniikan ihmelapsi minun luonani. Hän ei ole koskaan minun asunnossani jyrsinyt sähköjohtoja tai majoittunut digiboxin / kotiteatterin läheisyyteen. Kotona hän kuulemma valtaa kotiteatterin, mutta ei minun luonani. Läppäri ei kiinnosta Panua, edes läppärin tuuletin tai näppäimistö eivät häntä innosta. Kotona hän tykkää seurata läppärin naputusta aika tarkastikin.

Panu on mukava terapeutti, silloin kun hän käy. Mutta näillä näkymin en harkitse omaa lemmikkiä.