Tänään oli aika palata toimistolle todella kesäisen ja rentouttavan viikonlopun jälkeen. Maanantain aamukahvista on tullut työyhteisöni henkireikä, sillä osallistuja riittää ja jokainen kertaa viikonloppunsa tapahtumia. Loppuviikkoon mennessä aamukahveistamme tulee pelkästään pakollinen rituaali. Jokainen on kiireinen työtehtäviensä tai palaveriensa kanssa, osa on jäänyt suosiolla kotitoimistoilleen. Onko syy sitten maanantain pullatarjoilun, mutta aamukahviseurueellamme ei tunnu olevan kovinkaan kiire aloittaa työviikkoaan? Tosin emme istu kahvilla koko aamupäivää vaan hiukan normaalia viittä minuuttia kauemmin. Vai voisiko maanantain rentouttavaan yhdessäoloon ollakin syynä jokaisen ikävä työpaikalle ja ikävä työkavereitaan?

Tämä aamu keskustelimme jääkiekosta, vaaleista ja säästä. Lähes kaikki olivat puuhailleet ulkona jotain; oli grillattu, tehty puutarhatöitä, veneilty jne. Valitettavasti muutama työkaveri oli ulkoillut hieman liikaa, sillä he olivat saaneet kesän ensimmäiset palovammammansa auringosta. Nenä ja hartiat olivat  olivat yleisimmät palovamma-alueet. Suojavoiteita ei joko ollut tai sitten ne oli unohdettu jonnekin, yleensä palovamma oli huomattu viimeistään saunareissulla. Näin käy vaalealle ja aurinkoon tottumattomalle iholle, joka on yli puolet vuodesta vaatteiden suojassa. Tosin tummaihoinenkin voi polttaa itsensä mutta ei kuitenkaan niin helposti kuin vaalea.

Itse vietin pidennetyn viikonlopun kesämökilläni. Vaikka aurinko paistoi, suojasin itseni suojavoiteilla tai väljillä vaatteilla. En ole koskaan ollut mikään himo-auringonottaja. Viihdyn kyllä auringossa mutta minulla pitää olla puuhastelua ja ennen kaikkea kevyt hellepäähine. Olen huomannut tämän tepsivän ja aurinko antaa iholleni väriä ilman polttamista. Joskus nuorena kesätyöntekijänä taisin polttaa itseni pahasti, joten olen oppinut sen jälkeen kunnioittamaan kesäisiä, mutta niin petollisia, auringonsäteitä. Iho nimittäin muistaa, jos olet polttanut itsesi.