Oloni on jotenkin räjähtänyt, tuntuu kuin olisin jäänyt tiejyrän alle. Edes ulkona oleva plussakeli ei piristä ja urheilutuokiostanikaan ei tullut oikein mitään. Minulla on jotenkin zombie-olo. Ai miksikö?

En ole ollut eilen illalla baarikierroksella, en ole sairastumassa flunssaan eikä minulla ole suurempaa stressiäkään. Syynä ovat vähäiset yöunet, sillä viime yönä en oikein saanut nukutuksi kunnolla.

Illalla kävi yllätysvieraita, joiden piti tulla vasta tänään, mutta olivatkin lähteneet hiihtolomalleen suunniteltua aikaisemmin. No vieraillehan piti keittää iltakahvit ja tarjota kevyttä iltapalaa. Jostain kumman syystä join ilta yhdeksän aikaan vielä kolme kuppia vasta keitettyä kahvia vieraiden seurassa. Ei ole ihme, että polkuni höyhensaarille oli hukassa nukkumaan mennessäni. Menin normaaliaikaani nukkumaan noin klo 23:n aikaan. Normaalisti minun ei tarvitse kuin lukea pari sivua meneillään olevaa kirjaani niin uni vie voiton. Mutta näin ei käynyt eilen illalla. Luin ja luin, pyörin sängyssäni, laskin lampaita, mutta uni ei vaan tullut. Kelloa en uskaltanut edes katsoa.

Jossain vaiheessa oli kuitenkin nukahtanut, koska säpsähdin hereille noin kahden aikaan aamulehden pudottua postiluukustani. Normaalisti en herää sen tuloon. Sen sijaan lukulamppuni paloi edelleen ja kesken oleva romaanini oli rypistyneenä kainaloni alla. Ei muuta kuin valo pois ja unta palloon.

Heräsin uudestaan neljän aikaan ärsyttävän kuuloiseen meteliin, mikä tulee näin yläkerran asukkaalle vähän kuin kaupan päällisiksi. Katolla ollut lumi valui vesinorona suoraan alaspäin ja totta kai sen ensimmäinen pysähdyspaikka sattui juuri olemaan makuuhuoneeni ikkunan alaosassa oleva peltinen suojapelti. Muuten niin hiljaisessa taloyhtiössämme valuva vesi piti kunnon konserttia. Luovutin ja nousin ylös. Tein aamupalan ja luin aamulehden. Sen jälkeen menin uudestaan parin tunnin jatkounille.

 Nousin ylös noin puoli kahdeksan paikkeilla. Päätäni särki kuin pahimmankin baari-illan jälkeen. Koko päivän on ollut vetämätön olo, haukotuttaa ja silmät seisovat päässä. En ole nukkunut päiväuniani vaikka tunnenkin itseni väsyneeksi. Jos yhtään tunnen itseäni, niin simahdan tänä iltana kuin kynttilä, yleensä kesken televisiouutisten. Kahvia en tänään juo, en ainakaan illalla.

Toivon mukaan unettomuuteni jää yhteen kertaan. Joillekin jatkuva unettomuus saattaa olla isokin vaiva, mikä ei paljoa naurata.