Työpöytäni äärestä avautuu näkymä naapurina olevan vanhustentalon parkkipaikalle ja pääsisäänkäynnille. Työhuoneeni on kolmannessa kerroksessa mutta naapuri on yksikerroksinen talo, joten katselen parkkipaikkaa aina silloin tällöin hieman yläviistosta. Välissämme on pieni puistoalue, jossa töröttää muutama mänty ja jokunen koivu. Naapuritalo ei häiritse minua, toivottavasti minäkään en häiritse talon asukkaita.

Välissä oleva puistoalue tarjoaa aina välillä pientä ihmeteltävää. Se on erikokoisten eläinten "hengailupaikka". Jos pidän työhuoneeni ikkunan auki, kuulen myös eläinten äänet. Puistoalue on erityisen suosittu kahden oravan keskuudessa, toinen asuu toisessa laidassa ja toinen toisessa. Yksi koivunkarahka näyttää olevan niiden raja-aita. Jos toinen erhtyy menemään toisen puolelle, syttyy pieni sota.

Puistoalue vaikuttaa olevan myös pikkulintujen lepopaikka. Tällä hetkellä talitiainen on yleisin sirkuttaja, parin kuukauden kuluttua peippo valtaa itselleen alueen ja laulaa läpi koko kesän. Pikkulinnut ovat pieni ongelma, sillä aurinkoisena kesäpäivänä ne törmäävät parvekkeittemme laseihin lentäessään kovaa vauhtia. Ja oikein kuumana päivänä pikkulinnut tulevat ottamaan aurinkoa parvekekaiteille, siinä ne istuvat kuin olisivat aurinkorannalla. Viime kesänä yksi niistä erehtyi myös olohuoneeseeni, kun tuuletin olohuonettani parvekelasit - ja ovet selällään. Siinä se istui olohuoneeni kattolampussa aikansa ja älysi sitten lentää ulos.

Harakka on puiston kantavieras aina silloin tällöin. Yleensä se taapertaa maassa etsien oravilta pudonneita ruoanjämiä. Varis ei puistoon tule, se viihtyy ostoskeskuksen lähipuistoissa. Kesän riemulintu on tietenkin naurulokki, joka ilmestyy heti, kun vanhustentalon pihalla grillataan. No onneksi niitä ei parkkipaikalla näy. Sen sijaan pulu on todellinen parkkipaikkalintu. Kesällä muutama pulu taapertaa puistossa syöden pikkukiviä tai juoden rapakosta. Niistäkään ei ole haittaa.

Lähitalojen koirat hyödyntävät puistoa inhottavalla tavalla. Eikö koiran voisi viedä vähän kauemmaksi kuin vanhustentalon ikkunoiden eteen ja alle? Lähin iso koirapuisto on parin korttelin päässä, mikseivät omistajat vie koiriaan sinne. Koirahan rakastaa liikuntaa ja aktiviteetteja. Olisi varmaan koirankin kannalta parempi telmiä koirapuistossa vapaasti kuin ahtautua minun puistooni tiukassa talutusremmissä?

Puistoalueen todellinen kingi on tien toisella puolella asuva valkoinen, (lihavahko), maatiaiskolli, joka käy puistoalueella aina näyttäytymässä omistajan sitä taluttaessa leopardivaljaissa. Meidän tien Tosi-Leopardi, heh. Eniten kissaa kiinnostaa puisto- ja parkkialueen yhdistetty invaluiska ja sen tiilinen aita. Siinä se tekee aina päivän tasapainoharjoittelunsa. Kissa ei enää huomioi oravia, luultavasti se ymmärtää niiden olevan sille liian nopeita leikkikavereita. Kissalla on yksi vakiotapansa. Se ilmestyy omistajansa kansssa puistoalueelle, kiipeää aidalle ja temppuilee siinä aikansa. Kun tulee kotiinlähdön aika, se lyö jarrut pohjaan. Se ei liikahda mihinkään, makaa vain reporankana, kunnes omistaja nostaa sen hartioilleen ja vie kotiinsa. Tosi-Leopardi siis ja asuu samalla tiellä kuin minä.