Tein viikonloppuna jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan. Edellisestä kerrasta oli jo 25 vuotta, joten oli aika muistella, miten liftaaminen onnistuu nykyään. Olisin päässyt määränpäähäni omalla autollani tai julkisella kulkuneuvolla, mutta kokeilunhaluni vei voiton. Liftasin noin kolmensadan kilometrin matkan kotoani tuttavani kesämökille.
Koska moottoritiellä ei saa liftata, päätin kävellä kotoani noin seitsemän kilometriä lähes-valtatien varteen, tie yhtyy myöhemmin moottoritiehen. Otin paikkani bensa-aseman läheiseltä bussipysäkiltä. Olin seisonut noin vartin peukalo pystyssä, kunnes ensimmäinen auto pysähtyi. Vanhempi pariskunta oli menossa kesäpaikalleen noin viidenkymmenen kilometrin päähän. Nakkasin viikonloppureppuni Volvon takakonttiin ja istuin takapenkille. Matka kului rattoisasti, mies keskittyi ajamiseen rouvan syventyessä keskustelemaan liftarinsa kanssa. Ensin puhuimme säästä, sitten rouva ihmetteli liftaustaktiikkaani, sillä minulla ei ollut mitään infolappua määränpäästäni. Loppumatka meni kertoessa kesämökkeilystä puolin ja toisin. Kävi ilmi, että miehellä on sukulaisia samalla paikkakunnalla, missä oma kesämökkini sijaitsee. Kirkonkylässä jäin kyydistä pois, pariskunta kääntyi isolta tieltä sivuun ja jatkoi matkaansa kesäparatiisiinsa.
Kävelin ehkä pari kilometriä eteenpäin. Löysin uuden kyttäyspaikkani juuri taajamamerkin edestä. Paikka osoittautui hyväksi, sillä tuskin olin ennättänyt peukaloani nostaa, kun iso Volkkari pysähtyi. Selvisi, että yksin ajava mies oli menossa seuraavat sata kilometriä samaan suuntaan kanssani. Paljastui, että mies oli myyntitykki, joka ansaitsee leipänsä talotehtaan edustajana. Miehellä riitti monenlaista kerrottavaa, huomasin, että hän selvästi halusi matkalleen juttukaveria. Hän piti työstään, kertoi ajavansa vuodessa saman verran kuin tavallinen keikkalaulaja. Maanteiden huoltoasemat ja lepopaikat olivat miehelle tuttuja, samoin kuin tutkapaikat tai nopeuskamerat. Yhdessä vaiheessa hän jopa tiesi kertoa, missä kohtaa valtatietä tulee isot routavauriot. Ennen kuin tiemme erkanivat, pysähdyimme kahville. Hän ottikin teetä ja ruisleivän, itse valitsin ison kahvin sämpylän kera. Maksoin koko lystin. Lopuksi mies nakkasi minut sopivalle liftauspaikalle ja kääntyi omaan suuntaansa.
Kas kummaa myyntitykki oli oikeassa. Olin seisoskellut tien poskessa vartin verran, kunnes paikalle kaarsi pieni pakettiauto. Jo auton sivuissa olleet mainokset paljastivat, että uusi tuttavani oli puutarhuri. Nainen kertoi olevansa menossa vähän matkaa kanssani, sillä jossain järven rannalla odotti hääpaikka kukkasiaan. Nainen oli hauska juttelija, hän kertoi pienen paniikin säestyksellä jännittävänsä häätilaustaan, sillä tilaus ei ollut sisältänyt tarkempia vaatimuksia kukkien suhteen. Auton takaosa oli kieltämättä täynnä monenlaisia kasveja. Olin tullut kotoani reilut pari sataa kilometriä, olin keskellä vihreintä maaseutua. Täällä tuntui olevan hieman rennompi meininki kuin asuinseudullani. Kovin moni ei varmaankaan selitä tuntemattomalle ihmiselle lähes koko elinkaartaan. Jo kolmen liftauksen perusteella olin kuullut melkoisia tarinoita tosi elämästä.
Nainen heitti heipat ja jätti minut tielle. Hän jatkoi hääpaikkaan ja minä nostin peukaloni kutsuen uutta kuljettajaa. Ensimmäiset sadepisarat putosivat käsivarsilleni, taivaalla oli sadepilviä. Maantiellä oli hiljaista. Kuin säälistä valkoinen auto kurvasi eteeni, nuori jätkä tarjosi kyytiä eteenpäin. Hän kaipasi selvästi juttuseuraa, sillä hän oli ajamassa yksin uudella autollaan, jonka hän oli ostanut asuinseudultani. Jätkä oli menossa jopa ohi oman päätepysäkkini, joten kyyti oli todella toivottu. Alkoi sataa. Jätkästä paistoi onnellisuus uuden auton suhteen, hieman oli kyllä auton hallintalaitteet vielä hakusessa, koska lasinpyyhkijöiden salaisuus ei tahtonut aueta kuskille. Lopulta kaikki meni hyvin ja pääsin yllättävän nopeasti määränpäähäni, jopa nopeammin kuin linja-autolla.
Liftaus oli mielenkiintoinen kokeilu. Sää oli suosiollinen. Yksikään kuljettaja ei ollut psykopaatti tai ahdistelija. Kolmensadan kilometrin matkallani sain kuulla melkoisia tarinoita, iloista ja suruista. Kaikki tapaamani kuljettajat olivat maanteiden ritareita: ei kaahailuja, turhia ohituksia, kännykkään hölöttämistä tai autoradion huudattamista. Yksikään kuski ei ollut tuppisuu, kuten sanoin, juttua heillä riitti.
Kaikkien kuskien mielestä liftaus on katoava luonnonvara. Liftaajia on monenlaisia, mutta kaikilla lienee selkeä määränpää matkalleen. Gallupini mukaan epäsiistin näköinen ja haiseva hampuusi jää ilman peukalokyytiä ja kyydin odottaminen voi tuskastuttaa. Matkatavaroitakaan ei saisi olla liikaa. Oletko muuten koskaan ajatellut pitkää matkaa ajaessasi, mitä radiokanavaa kuuntelet? Omalla liftausreissullani radiot olivat pienellä, mutta tietyt kellonajat ja silloin tulevat uutiset ja sää kiinnostivat kummasti kaikkia kuskejani.
Pariskunta, Myyntitykki, Puutarhuri ja Jätkä uudella autollaan – kiitos teille, jos luette tätä. Matkani taittui seurassanne todella rattoisasti. Vielä yksi juttu: Palasin reissultani julkisella linja-autolla. Paluumatkani oli mitä väsyttävin, vain kolme matkustajaa ja minulla ei ollut mitään tekemistä. Ei edes kirjaa ollut mukanani.
