Tänään on 11. syyskuuta ja nimipäiväänsä viettää Aleksanteri. Entisaikaan tänä iltana on vietetty kaupunkien käsityöläisvarstaissa silmänkirkastusjuhlaa eli verstaaseen sytytettiin kesän jälkeen ensimmäisen kerran valot. Tapahtuman kunniaksi verstaan mestari tarjosi oppipojilleen viinaryypyn ja kahvit. Syyskauden pirskeet siis...

Nykyään sysksyn tuloa juhlistetaan eri tavoin. Joku viettää venetsialaisia, toisilla on elonkorjuujuhlat ja muutama juhlii ihan muuten vaan ilman sen kummempaa syytä. Niin pitääkö juhlimiseen olla aina jokin syy? Ei minun mielestäni, antaa palaa vaan jos siltä tuntuu. Mutta täytyy muistaa että juhlan jälkeen koittaa aina arki.

Tänään on myös toinen merkkipäivä sillä perunannosto aloitetaan Aleksanterin päivänä. Omassa lapsuudessani mummolan perunannosto oli koko viikonlopun tapahtuma, jonne kokoontui lähes koko suku. Ja ilma oli aina aurinkoinen. Joku taisi pitää arkistoakin, kuinka monta säkkiä tuli, minkäkokoisia perunoita, oliko rupisia vai ei. Myöhemmin perunannostosta tuli puuduttavaa hommaa, koska poimijoita oli vähemmän vaikka peltoala oli samankokoinen kuin ennenkin. Nykyään käytän perunaa vähän, se ei kuulu jokapäiväiseen ruokavaliooni. Senkin vähäisen määrän mitä tarvitsen ostan kaupan laarista.

Voisi olla hyvä idea viettää tulevana viikonloppuna sadonkorjuukekkereitä. Ei se oikeastaan muuta tarvitse kuin hyvistä suomalaisista kasviksista tehtyä ruokaa.