On kulunut kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Aika on mennyt nopeasti yhä pimeneviä päiviä viettäen ja lunta odottaen. No viikko sitten oli jo hetken aikaa jotain valkoista maassa, mutta se suli pois alkuviikosta. Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa naapureistani, tai oikeammin ihmisistä, jotka asuvat samassa kanssani samassa taloyhtiössä. Olen viettänyt kaksi mennyttä viikkoa kotonani, en ole ehtinyt / päässyt edes kesämökkini saunaan, kun kotona on ollut jos jonkinlaista tekemistä. Kahden viikon ajan olen harrastanut kerrostalon asukkaan parasta ajanvietettä eli muiden asukkaiden tarkkailua. Tässä olisi muutama kohokohta tarkkailuni tuloksista (olen joutunut siirtämään tietokoneeni keittiööni, koska työhuoneessani majaili eräs sukulaiseni ja keittiöstäni on suora näkyvyys taloyhtiömme keskeisimmälle tapahtumapaikalle, pihalle).

Taloyhtiössäni on parisen kymmentä erikokoista osakehuoneistoani. Minulla ja kuudella muulla asukkaalla on käytössämme autotalli, joka sijaitsee juuri keittiönikkunaa vastapäätä. Autotalli on avoin talli, ilman väliseiniä, jokaisella omistajalla on kuitenkin oma autotallinovi. Eräällä eläkkeellä olevalla pariskunnalla oli 20 vuotta vanha pieni Fiat, joka ei enää mennytkään katsastuksesta läpi. Hepä ostivatkin tilalle vähän käytetyn ison mustan kartanomallisen Volvon. Hommahan sujui heillä hyvin siihen asti, kunnes uusi menopeli piti laittaa yöksi talliin. Kas kummaa Volvo ei mahtunutkaan karsinaansa, koska omistajat säilyttävät tallin etuseinällä polkupyöriään, vanhoja autonrenkaitaan, suksiaan ja kahta isoa peltistä työkaappia. Ensimmäisellä yrityksellä Volvon perä esti tallinoven kiinnimenon. Pienen siivouksen jälkeen auto mahtui talliin ja ovikin meni kiinni. Paitsi, että Volvo on juuri tallikarsinan mittainen ja ovi on painunut pienelle kuprulle autonperän vuoksi. Tarkkailuni perusteella he eivät voi sulkea tallinovea vauhdilla vaan tosi hitaasti ja varovasti. Olisikohan tallikarsinan voinut mitata ennen kuin hommasi Volvon?

Toinen autotallinaapuri ei ollut sen viisaampi. Heillä on hieno farmari-Skoda, joka mahtuu talliin hyvin. Mies on jonkinlainen remppareiska, joka piipahtaa pihalla työautollaan, pakettiautolla. Alkuviikolla satoi vettä, mutta remppareiskan työautosta olikin yön aikana tyhjentynyt etukumi. Eihän kukaan halua vaihtaa auton eturengasta sateessa. Reiskalla välähti. Skoda tallista ulos ja pakettiauto tilalle, näin vaihto sujuu kuivassa tilassa. Valitettavasti autotallin ovi olikin liian matalalla, koska sähköovi nousee sisäkaton alle. Yritys oli kyllä kova, kunnes reiska tajusi, ettei pakettiauto mahdu talliin ilman isompia vaurioita. Olisi ehkä kannattanut pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja vaihtaa eturengas kiltisti pihalla vesisateessa.

Jos joku ei ole vielä huomannut, illat ovat kohtalaisen pimeitä. Kynttilä on näppärä valon ja tunnelman tuoja. Eräs talomme rouva oli todella fiksu. Ikkunalaudalla on mukava polttaa kynttilöitä, sehän näkyy kivasti ulos ja tuo ehkä tunnelmaa myös ulkonaliikkujalle, jos hän sattuu kynttilän huomaamaan. Rouva poltti makuuhuoneensa ikkunalaudalla kahta paksua rustiikkikynttilää ja meni itse katsomaan olohuoneeseen jotain hömppäohjelmaa. Homma meni lähes putkeen, mutta hänen olisi ehkä kannattanut nostaa se saniainen pois kynttilöiden välistä. Tiedossahan oli yksi piipaa-auto sinisine hälytysvaloineen taloyhtiömme edessä. Onneksi vain saniainen paloi, verhot säästyivät. Tapahtuman jälkeen isännöitsijämme lähetti asukkaille melko kiivassävyisen viestin kynttilän vaaroista, ja ihan aiheesta. Kiitos siitä.

Olin viime lauantai-iltana tuttavieni luona iltapalalla (huom. autollani). Tulin kotiin noin ilta yhdentoista paikkeilla. Pihallamme paloi muutakin kuin kaksi pihavaloa. Naapurirapun opettajapariskunta tykkää käydä viikonloppuisin laulamassa karaokea lähibaarissa. Mikä onkaan parempi paikka pienelle perheriidalle kuin lauantai-illan hämyinen pihamaamme? Edes minun tuloni ei pariskuntaa hiljentänyt. Kuulin autotalliini kuinka se-ja-se siskonkummin kaima oli v-mainen ja kuinka opettajarouva on stressaantunut ja ylityöllistetty ja kuinka opettajamies ei tee kotona mitään muuta kuin vahtaa sunnuntaisin formuloita. Se ei minulle selvinnyt, vahtaako opettajamies formuloita liiallisessa krapulassa vai jo maanantai-aamuun motivoituneella asenteella. No opettajalla on raskas kasvatusvastuu ja sehän vaatii aina välillä pientä mielen tuuletusta, vai.

Olen saanut viimeisen kahden viikon aikana uuden ystävän. Se on tämä maailman lihavin orava, joka hallinnoi työhuoneeni ja parvekkeeni edessä olevaa pientä puistoaluetta. Parvekkeeni oli lasitettu kuudella raskaalla lasilla. Yksi niistä on aina auki ja viisi muuta asettelen sopivin välein, että parvekkeellani kiertäisi ilma, kun ei ole lumesta eikä pakkasesta tietoakaan. Tämä maailman lihavin orava hoksasi yhtenä päivänä, että parvekkeeni pöydällä on kolme Callunaa, siis näitä marketeissa myytäviä talvikanervia. En tiedä, mitä kautta orava kiipeää parvekkeelleni, ehkä parvekekaidetta ja lähikoivua hyväksikäyttäen, mutta se käy varastamassa kanervistani niitä marjapuuron värisiä kukkia. Välillä se muka heittää multaa pöydälle, mutta pääsääntöisesti se napsii kukkia ja juoksee sitten kiireen vilkkaa pakoon. Kumpikohan meistä säikähti enemmän minä vai orava, kun eräänä päivänä katseemme kohtasivat? Onneksi ikkunalasi oli välissämme.