Edellisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi. Kesä on tullut ja jokainen puuhailee jotain kesään liittyvää. Joku laittaa kasvimaansa kuntoon, joku kaivaa esille kesäautonsa ja joku nauttii ulkoilmasta muuten vain. Oma kesänviettoni alkaa aina mattojenpesulla. Kodistani sijaitsee kolmen kilometrin päässä yleinen mattolaituri, joka on virtaavan veden äärellä oleva iso laituri pesupöytineen ja kuivaustelineineen. Mikä sen mukavampaa kuin läträtä vedellä näin aikuisenakin?

Olen viettänyt kuluvalla viikolla mattorannassa kolme aamua. Laituri on vilkkaan ulkoilureitin varrella, jossa aamulla liikkuu töihin menijöitä, koiranulkoiluttajia ja tavallisia aamu-ulkoilijoita. Myös aamu-uimarit poikkeavat rannalla. Mattolaiturit tulivat tänä vuonna normaalia aikaisemmin, viime vuonna ne tulivat toimintakuntoon vasta juhannuksen lähellä. Kuntamme laiturivastaava oli kerrankin liikkeellä ajoissa, sillä nythän on parhaat pesu- ja kuivausilmat.

Ensimmäinen aamuni meni hieman ihmetellessä, myös ohikulkevat ulkoilijat taisivat hieraista silmiään. Vauhtiin päästyäni pesu sujui jo ammattimaisin ottein. Ohikulkeva koiranulkoiluttaja toivotti kesän alkaneeksi, koska juuri pestyn maton tuoksu on hänen mukaansa alkukesän paras tuoksu. Kaksi lenkillä ollutta ulkomaan elävää pysähtyivät äimistelemään puuhaani. Homma kiinnosti heitä niin paljon, että he poikkesivat laiturille juttelemaan. Saivatpahan jälleen kerrottavaa kotipuoleensa, kun opastin heitä matonpesun saloihin.

Toisena aamuna urakkani jatkui, kun vuorossa olivat pitkät käytävän ja olohuoneen matot. Kaikkitietävä eläkeläismies pysähtyi kommentoimaan touhuani. Hänen mielestään puuhassani ei ollut järjenhäivääkään, koska nykyään jokainen pesettää mattonsa pesulassa ja nykyajan mattoja ei saa pestä virtaavassa vedessä. Hän tuntui olevan pesuekspertti, ainakin omasta mielestään. Kun hän vihdoin totesi mäntysuovan olevan vesistölle vaarallista, niin pyysin häntä lukemaan aamun uutiset erään kaivoksen päästämistä saasteista. Onneksi mies ymmärsi ja poistui.

Todettakoon, että mäntysuopa ei vahingoita vesistöä. Sehän on luonnontuote ja vesistöön lasketaan varmaan pahempiakin myrkkyjä. Toiseksi kokemukseni mukaan ei ole olemassa mattoja, joita ei saisi pestä vedellä. Työhuoneessani on iso valkoinen ja villainen karvalankamatto. Olen pessyt sen joka kesä mattolaiturilla ja matto ei ole ollut moksiskaan. Se on edelleen valkoinen ja pehmeä, luonnonvesi ei ole pilannut sitä. Salaisuus on luultavasti kuivaamisessa. Kolmanneksi olohuoneessani on kaksi isoa yksipuoleista ”persialaista mattoa”, joiden pesuohjeessa kielletään vesipesu. Sama juttu kuin työhuoneen matonkin kanssa, olohuoneeni matot ovat edelleen kuin uudet, vaikka olen pessyt ne joka kesä mattorannassa virtaavan veden äärellä. Muissa huoneissani on käsinkudotut räsymatot. Ne suorastaan odottavat kunnon harjausta ja mäntysuopaa.

Matonpesuun liittyy eräs väärä luulo, moni luulee sen rasittavan selkää jalkoja. Kyllä se rasittaakin, jos pestessä ei huomioi ergonomiaa. Suoralla selällä ja suorilla jaloilla tehtäviä nostoja on parempi välttää. Matonpesu ei ole voimalaji, hyvä tekniikka ja ergonomia tekevät pesukokemuksesta nautinnollisen. Tosin itselläni nautinto meinasi unohtua käytävänmaton kanssa, se kun on kaksipuoleinen räsymatto, joka on 450 senttiä pitkä ja 100 senttiä leveä. Sen pesu, huuhtelu ja nostelu kuivaustangolle vaati hieman mielikuvitusta.

Kolmantena aamuna tunsin olevani voitonpuolella, pestävänäni oli vain muutama lyhyt räsymatto. Muutama ohikulkija piipahti juttelemassa ja ihmettelemässä touhujani. Nostin matot kuivumaan rannan kuivaustangoille. Tuuli heilutteli mattojani ja aamu-aurinko paistoi. Olin jälleen tehnyt sen, kaikki asuntoni matot olivat nyt puhtaat, osa jo kuivinakin. Minun oli aika palkita suoritukseni. Mattojen roikkuessa tangoilla, kävin uimassa. Sen jälkeen join aamukahvit rannan nurmikolla, mäntysuovan tuoksuessa nenässäni.

Luultavasti joku lähitaloista oli huomannut minut edellisinä päivinä. Sain kahviseurakseni eläkeläispariskunnan, joka kantoi korissa aamupalatarvikkeitaan rannan nurmikolle. Näinkin voi siis nauttia kesäaamusta.

Pesemäni matot ovat nyt kuivat. Sateesta ei ollut pelkoa, joten matot kuivuivat nopeasti kevyessä tuulessa. Matot ovat rullalla, sillä laitan ne lattialle vasta juhannukseksi. Arvatkaapa, onko siivous nyt helppoa, kun asunnossa ei ole maton mattoa levällään? Ei tarvitse kuin laittaa pölyriepu moppiin ja kerätä pölypallot riepuun.

En osaa selittää tarkemmin, miksi odotan joka kesäistä matonpesu-urakkaani kuin kuuta nousevaa. Luultavasti innostukseni perinteiseen matonpesuun on peräisin äidiltäni, olin nimittäin sisarussarjamme ainoa, joka jo lapsena lähti innostunein mielin mattolaiturille. Muut sisarukseni ovat nyt aikuisina kateellisia minulle, he kun eivät saa kiksejä mäntysuovasta ja juuriharjasta. Toinen sisareni leuhkii joka kesä, kuinka helppoa ja vaivatonta on pestä matot painepesurilla. Yleensä hän joutuu pettymään huomatessaan jonkin maton päästäneen väriä väärään paikkaan tai rikkoontuneen. Silloin hän tunnustaa reilusti, kuinka olisi ollut järkevämpää noudattaa minun pesutapaani.