Kuluvan kesän ensimmäiset lomavieraat kävivät eilen luonani. Olen nähnyt heitä edellisen kerran pari kesää sitten erään sukulaiseni häissä, joten hoidimme kahvittelun ja juoruilun pitemmän kaavan mukaan. Kuulun ihmisryhmään, joka vie aina tuliaisia vierailulle mennessään. Samaa odotan myös luonani vierailevilta. Tuliaisen ei tarvitse olla mitään kallista, suurta eikä ylellistä. Normaalisti minulle riittää kahvipakettikin, pääasia on että vierailija tuo jotain mukanaan. Ajatus on tärkein, ei hinta tai trendikkyys.

Eilen tapahtui se pahin vaihtoehto, mitä olen koko kesän pelännyt. Sain nimittäin kesävierailtani tuliaisiksi Aikuisten värityskirjan ja värikynät: parisataa sivua psykedeelisiä ornamenttikuvioita väritettäväkseni. Kuvioiden pitäisi kuulemma muistuttaa keskiaikaisia turnajaisissa käytettyjä kuvioita, mutta ensivilkaisullani olen hieman toista mieltä. Tuliaisen saatesanat olivat saada minut jo raivon partaalle. ”Kun nyt olet työtön, niin sinulla on joutoaikaa väritellä aikasi kuluksi ja hermojasi lepuuttaaksesi”, totesi tuliaisen ojentaja. Ja kun värityskirjan todettiin olevan viimeisintä huutoa, niin kesävieraat olivat ostaneet sen, he kun ovat aina olleet niin muotitietoisia.

Tänään on vaihteeksi satanut koko päivän, joten otin aamulla ohjelmakseni tarkemman perehtymisen tuliaiseeni. Aloitin ensimmäisestä kuvasta, jossa on monta pientä yksityiskohtaa väritettävänä. Ensin piti hahmottaa kokonaisuus, mikä on tahtotila ja mahdollinen lopputulos. Mitä kuva esittää ilman värejä ja mitä sen tulisi esittää väritettynä? Kun olin selvittänyt kokonaiskuvan, otin värikynät esiin ja aloin värittää systemaattisesti. Koska olen joissakin asioissa luonteeltani tarkka ja hieman perfektionistikin, niin värejä ei voinut vain lätkäistä sinne tänne. Parin tunnin ähellyksen ja puurtamisen jälkeen kuviosta alkoi hahmottua tahtomani lopputulos. Samaan aikaan ensimmäiset värikynät (tumman punainen ja vaalean vihreä) suunnittelivat lakkoon menemistä, sillä niiden toimintatehokkuus hiipui hiipumistaan. Harmi, kun olisin tarvinnut vielä tumman punaista väriä pariin yksityiskohtaan, nyt minun piti värittää ne aivan liian vaalean punaisella. Sain kuvion väritettyä lounasaikaan mennessä.

Mitkä ovatkaan tuntemukseni ensimmäisen väritetyn kuvion jälkeen? Hermoni säilyivät, en kokenut ahdistuneisuutta enkä paniikkia. Aika kului nopeasti. Kuvioiden väritys vaatii ennakkosuunnittelua, kuten aikaisemmin sanoin. Ennen väritystä kannattaa selvittää itselle, mitä kuvan tulisi esittää väritettynä ja mitä värisävyjä kannattaa käyttää mihinkin osaan. Väritys vaatii keskittymistä ja rauhallisen ympäristön, ulkoiset häiriötekijät on minimoitava värityksen ajaksi. Stressini ei vähentynyt, vaikka värityskirjan kannessa niin luvataankin. Valmiissa työssäni minua häiritsee suunnattomasti kaksi väärän väristä osaa, ne suorastaan pomppaavat silmille kuvaa katsoessa. Minkä teet, kun oikeansävyisestä värikynästäsi oli loppunut teho.

Näin yhden väritetyn kuvion perusteella uskallan väittää värityskirjan olevan pelkkää humpuukia ja ohimenevä trendi kuten aikoinaan olivat piikkimatto, leipäkone tai muut nyt kaapin perällä lojuvat lähes käyttämättömät esineet ja stressinpoistajat. Uskon, että stressin voi poistaa muillakin keinoin kuin värityskirjan kanssa. Saattaa jopa käydä, että värityskirja aiheuttaa enemmän stressiä. Minähän voisin nyt stressaantua, kun lähes kaksisataa kuvaa on vielä värittämättä ja osa värikynistäni on lopettanut jo toimintansa. Nyt minä joudun aikatauluttamaan työttömään arkeeni ylimääräisen ajan värityskirjalle, minulla on kyllä muutakin tekemistä.

Minun luonteelleni värityskirja ei sovi, täysin turha. Olin muuten tyhmä, kun väritin ensimmäisen kuvani. Tiesin jo ennen aloittamistani, etten tule viihtymään uusimman trendituotteen kanssa kovinkaan pitkää aikaa. Nyt kun kirjassa on jo yksi väritetty kuva, niin en voi antaa sitä käyttämättömänä eteenpäin (tätä taktiikkaa käytin aikoinani mm. lahjaksi saamani vokkipannun kanssa).

Tässäkin asiassa vahingonilo on paras ilo. Kesävieraiden lähtiessä he totesivat ostaneensa toisen värityskirjan eräälle sukulaismiehelleni. Olisi kuulkaa mielenkiintoista nähdä hänen ilmeensä, kun trenditietoiset kesävieraat ojentavat hänelle tuliaisena Aikuisten värityskirjan. Sukulaismies sattuu olemaan noin viisikymppinen, ikänsä metsurin hommia tehnyt karski ulkoilmaihminen, joka juo punaista maitoa, syö voita ja tekee maailman parasta läskisoosia. Ei muuta kuin värityskirja mukaan metsätöihin. Sen avullahan metsuri voi poistaa työstressiään vaikka ruokatauolla. Istuu vaan kannonnokkaan ja kaivaa repustaan värikynät sekä värityskirjan esille ja alkaa stressinpoistoon. Mahtaa hakkuualueen oravilla olla hauskaa?