Säätiedotus lupasi aamupäiväksi pientä pakkasta ja auringonpaistetta. Voisiko olla parempi ulkoilusää, ajattelin miettiessäni päivän liikuntatuokiota. Päätin yhdistää reippaan kävelyn kauppareissuuni, joten suuntasin tuttuun ruokamarkettiin hedelmien ja maidon ostoon.

Menomatkalla ohitse pyöräili nuori opiskelija nilkat ja pää paljaina. Olikohan hänellä kylmä vastatuuleen polkiessa, kun keväinen tuuli tuntui minunkin kasvoissani arktiselta? Hetken kuluttua pyörä luiskahti kumoon ja pyöräilijä makasi pitkin pituuttaan minun edessäni. Kysyttyäni pyöräilijän tilannetta hän nousi ja kirosi huonoa aurausta. Hänen matkansa jatkui kenties muutaman mustelman kera. Mitähän aurausta hän tarkoitti, sillä kulkuväylä oli lähes sula ja hyvin hiekoitettu? Jos asfaltin päällä oleva pieni vesilammikko jäätyy pakkasyönä, niin totta kai se on liukas. Tosin sen havaitseminen pyöräillessä saattoi olla hankalaa, jos ajatus oli muualla kuin itse pyöräilyssä.

Käytän yleensä tavallista ovea ruokamarkettiin mennessäni. Nyt ovella kaksi mummoa piti kokoustaan, joten päätin poiketa rutiineistani ja menin pyöröoven kautta. Tai no, yritin mennä. Kaupan pyöröovi on neliosainen: kaksi vastakkaista lasikaappia on varattu mainoksille ja esiteltäville tuotteille, kaksi muuta lasikaappia on tarkoitettu asiakkaiden sisään- ja ulosmenoille. Minä ja joku taksisuhari asetuimme sisäänmenoreitille. Silloin se tapahtui, ovi pysähtyi. Minä ja taksisuhari seisoimme kuin akvaariossa muiden asiakkaiden tuijotellessa. Sähkökatkoksesta ei ollut kysy, koske toinen pyöröovi toimi ja kaupan valot paloivat. Meidän käyttämämme ovi päätti vain mennä oikosulkuun. Kaupan turvamies ja yksi kassahenkilö yrittivät korjata ovea siinä onnistumatta.

Kuten tiedätte, aika matelee tuollaisessa tilanteessa tosi hitaasti. Onneksi en mene helposti paniikkiin, taksikuskikin vaikutti ihan selväjärkiseltä. Katselimme pelastusyritystämme huumorimielellä. Kaupan turvamies soitteli jo varmaan huoltomiehille, kunnes taksikuski päätti kokeilla raakaa voimaa. Hän potkaisi ovenkehikkoon ja kas, ovi lähti pyörimään. Ostosreissu jatkui suunnitellusti. Kaupasta poistuessani ovi oli uudelleen pysäytetty ja varustettu käytön kieltävällä lapulla. Kuinkahan kauan olisin jaksanut seisoa oven sisässä pelkällä huumorimielellä?

Kassajonosta huomasin, että ruokamarketissa oli mahdollisuus ennakkoäänestykseen. Se oli tässä kaupassa uutuus, viime vaaleissa sitä ei ollut. Äänestyspaikalla olikin yllättävästi jono. Asetuin jonon hännille, mutta kauaa en ollut viimeinen. Jono tuntui matelevan, koska äänestyskoppeja oli vain kaksi ja toisen virkailijan tietokoneessa oli jokin yhteysongelma. Oletteko koskaan miettineet, mitä äänestysjonossa voisi jutella tuntemattomien ihmisten kanssa? Sää on jo puhki kulunut aihe. Jonossa ei voi oikein kysellä äänestysvinkkejäkään, tai ketä aiot äänestää tai meinaatko piirtää pelkän kirkkoveneen äänestyslippuun. Oli siis parempi seisoa tuppisuuna ja etsiä henkilöllisyystodistusta.

Vaalikahvi on yksi perinteistäni. Äänestyksen jälkeen on hyvä mennä kahville. Niin tein nytkin. Muutin paluureittiäni ja koukkasin erään kahvilan kautta. Iso mukillinen kahvia ja uunituore korvapuusti (tosi iso muuten) maksoivat vain kolme euroa. Mielestäni hinta ja laatu kohtasivat. Pienistä sattumuksista huolimatta kauppareissustani jäi hyvä mieli, liikuntana se taisi jäädä miinukselle – kiitos vaalikahvin.