Olen varmaan joskus aikaisemmin kirjoittanut koskettelusta, mihin jokainen on joskus törmännyt ruokakaupassa asioidessaan. Ruokakaupassahan ei voi olla havainnoimatta muita asiakkaita, vaikka kuinka sitä yrittäisi välttää. Aina tulee vilkaistua nurkkasilmällään muiden asiakkaiden touhuja. Tänään vieraillessani ruokamarketissa en voinut olla kiinnittämättä huomiota muutamaan kanssa-asiakkaaseen.

Perus-koskettelijan löytää yleensä leipäosastolta, kaikkihan me olemme kohdanneet tällaisen henkilön, joka tökkii sormellaan jokaista leipää ennen kuin tekee ostopäätöksensä. Yleensä hän koskettelee kaupassa paistettuja ja pussitettuja leipiä. Valmiiksi pakatut leivät tökkijä jättää normaalisti rauhaan, vilkaisee vain parasta ennen päivää ja laittaa leivän ostoskoriinsa. Sama metodi on käytössä myös irtopullien ja pullapitkojen kanssa. Mielestäni tällainen turhanpäiväinen tökkiminen on inhottava tapa, aivan kuin tökkijällä olisi pakkomielle puristella erikseen jokaista leipä- ja pullapussia. Pahimmassa tapauksessa tökkijä käy läpi kymmenkunta pussia ilman, että hän ostaisi jonkin niistä.

Tähän väliin minun on pako kertoa yksi tosielämän tapahtuma. Ostin kerran kauppahallista komean ja ison pullapitkon. Myyjä kääri pitkon pakettiin, maksoin ostokseni ja siirryin seuraavalle vihanneskojulle. Kotona avasin pullapakettini ja leikkasin pitkon kahtia, koska tarkoituksenani oli pakastaa pitkon toinen puoli. Vaikka pitko oli päältäpäin kauniin ruskea, niin sisältä se oli täysin raaka. Olikohan leipurilla ollut uunissaan liian voimakas ylälämpö? Otin pitkon mukaani ja lähdin valittamaan myyjälle huonosta ostoksestani. Myyjä kohautti hartioitaan ja sanoi, etten voi todistaa pitkon olevan heiltä ostetun. Kuittia en ollut saanut, koska elimme aikaa, jolloin kuittia ei ollut pakko antaa asiakkaalle. En ole tuon jälkeen tuossa pullapuodissa asioinut. Jos sama olisi tapahtunut ruokamarketissa, olisin luultavasti tökkinyt pullapitkoa ennen ostopäätöstäni ja ostanut sen kaikkein paistuneimman.

Hedelmä- ja vihannesosasto on toinen tökkijöiden lempipaikka. Yleensä tökitään pehmeitä tuotteita, en ole törmännyt kovin moneen ananaksen tai vesimelonin tökkijään. Kotimaiset tomaatit olivat tänään ruokamarketin yhtenä huipputarjouksena. Ymmärtääkseni Suomessa on yksi Euroopan tiukimmista tomaatin laatukriteereistä, myyntiin päätyy vain ne kaikkein parhaimmat yksilöt. Toki kuljetuksen aikana muutama tomaatti saattaa hieman rusentua, mutta normaalisti myyjä perkaa huonot yksilöt pois samalla kun hän tyhjentää tomaattilaatikon myyntilaariin. Kyllä oli tänään yhdellä hienolla rouvalla vaikeuksia päättää, mikä tomaatti päätyy hänen ruokapöytäänsä. Hän tökki, tunnusteli ja nakkeli erästäkin tomaattia ennen kuin oikea valioyksilö sujahti pussiin. Luultavasti rouva oli lukutaidoton, sillä kaupan ilmoituksessa mainittiin tomaattien kotipaikka sekä toiminta-aika (tomaatit olivat poimittu eilen). Oman näköaistini mukaan tomaatit olivat hivenen raakoja eli olisivat parhaimmillaan kotikäytössä juuri tulevan viikonlopun aikaan.

Ruokamarketin toinen huipputarjous kohdistui kauden sesonkituotteeseen eli viiden kilon mansikkalaatikkoon. Laatikoita oli esillä noin parisen kymmentä ja myyjän mukaan laatikoita tuodaan lisää kaupan viileätilasta menekin mukaan. Turhaanhan ne kaikki laatikot olisivat esillä yhtä aikaa lämpimässä myyntitilassa. Itse en vielä ostanut mansikkalaatikkoa, mutta en voinut olla huomaamatta erästä pariskuntaa, joka arpoi ostaako laatikko vai ei. Heilläpä olikin uusi tökkimistaktiikka. Ensin toisesta laatikosta otettiin mansikka ja pistettiin se suuhun. Kun maku oli todettu hyväksi, niin yhdestä laatikosta nostettiin muutama huonompi toiseen laatikkoon ja siihen omaan laatikkoon lisättiin muutama laadukkaampi mansikka. Varsinaista tökkimistä ei tapahtunut, koska siinähän olisivat sormet likaantuneet.

Törmäsin samaan pariskuntaan kolmannen huipputarjouksen äärellä. Vaniljajäätelö oli tarjouksessa ja sitähän kuluu näin kesäaikaan. Rouva tökki jäätelöpaketteja aivan kuin niissä olisi jokin eroavaisuus. Eivätköhän ne kaikki paketit olleet umpijäässä ja saman tehtaan tekemiä, joten mikähän järki oli tökkiä kuin vimmassa? Rouva olisi ihmeissään, jos yksi paketti olisikin ollut muita pehmeämpi.

Kuten aikaisemmin totesin, tökkiminen lienee eräänlainen pakkomielle, mitä on pakko tehdä kaikkien pehmeiden tuotteiden kanssa. Yleensä tökitään ruokaa, harvemmin autokaupassa tökitään. Vaatteiden hipelöinti on samanlainen pakkomielle. Vaateostoksilla on melkeinpä pakko kosketella kaikki tuotteet läpi ennen sovituskoppiin menoa tai ostopäätöksen tekoa. Samaan sarjaan kuuluu tuoksuttelu. Asuinpaikkakunnallani on iso tavaratalo ja sen alakerrassa heti ulko-ovien vieressä on miesten kemikalio-osasto. Joka ikinen kerta hyllyjen välissä on yleensä nuori mies tuoksuttelemassa partavesiä, sen sijaan kemikalion kassoilla ei miesasiakkaita paljoa näy. Käyhän se noinkin: aja kotona partasi ja käy tuoksuttelemassa ilmaiseksi tavaratalossa.