Milloin olet viimeksi antanut kunnon palautetta ihan kasvotusten? Entä milloin sinä itse olet saanut suoraa palautetta toiselta ihmiseltä? Lähes päivittäin palautteet lentelevät työpaikoilla ja kotona. Yleensä palaute on negatiivista, harvemmin positiivista. Palautetta on vaikea sanoa kasvotusten, on helpompaa kätkeytyä keskustelupalstoille tai turvautua tekstiviestiin. Jos palautteen antaminen vaatii vähänkään ”askartelua” esimerkiksi palautelomakkeen muodossa, niin palaute jätetään antamatta ja sitten jupistaan itsekseen vähän aikaa, kunnes asia on unohtunut. Muistatko vielä, milloin viimeksi olet antanut palautetta vaikkapa ruokakaupan henkilökunnalle, tai työtoverillesi, esimiehestä puhumattakaan?

Olen viime päivien aikana saanut kolme positiivista palautetta tuiki tuntemattomilta kanssakulkijoilta ja olen joka kerta mennyt täysin hämilleni. Olin lauantaina tuttavani kanssa pitkästä aikaa saunakaljoilla baarissa, joka oli tupaten täynnä muita janoisia. Notkuin baaritiskillä tilaamassa meille janonsammuttajia. Baaritiskillä oli hieman ahdasta, sillä kyynärpäistä meinasi tulla päin näköä. Yhtäkkiä huomasin alhaalla vieressäni lyhytkasvuisen miehen. Hänellä oli jano, mutta baaritiski tuntui hänelle ylitsepääsemättömälle esteelle. Siinä odottaessani omia juomiani kysyin mieheltä, halusiko hän kenties tilata jotain. Hän kertoi haluavansa kaksi samanlaista olutta kuin olin itsekin tilannut. Sain omat juomani, mutta samalla pyysin juomanlaskijalta vielä kaksi samanlaista. Lyhytkasvuinen mies antoi rahan minulle ja minä annoin sen baarimikolle, joka hoksasi tilanteen ja lupasi tuoda lyhytkasvuisen miehen juomat ihan pöytään saakka. Koska baari oli täynnä muita asiakkaita, en nähnyt minne päin baaria he suunnistivat. Minä ja tuttavani olimme tuhonneet jo kolme isoa olutkolpakkoa, kunnes sama baarimikko tuli pöytämme ääreen kahden uuden kolpakon kanssa. Hänellä oli mukanaan lyhytkasvuisen miehen käyntikortti, jonka tyhjällä puolen hän kiitti minua hänen tilauksensa organisoinnista. Toisella puolen olivat miehen yhteystiedot ja edustamansa yritys. Olin enemmän kuin hämilläni, minähän vain huomioin muutkin asiakkaat ja yritin olla kohtelias. Eivätkö kaikki muutkin olisi tehneet samoin kuin minä?

Eilen oli jälleen urheilupäiväni. Tein aamulla pitkän juoksulenkin. Iltapäivällä ajattelin lähteä kokeilemaan uutta talviuimapaikkani pukuhuoneen avainta, päätin tietysti uida samalla. Paluumatkalla kotiin minuun iski hirveä kahvintuska, joten kurvasin polkupyörälläni reitin varrella sijaitsevaan lounaskahvilaan. Paikka tunnetaan yleisesti jakkupuku-työläisten salaattimestana, jossa myös viihtyvät siniseen virka-asuun pukeutuneet autoilijat. Ruoka on todella hyvää, sieltä saa muutakin kuin pelkkää salaattia. Ostin ison kahvin ja peruspullan sekä vesilasin. Löysin vapaan paikan, laskin tarjottimeni pöydälle ja nakkasin uimareppuni tyhjälle tuolille. Yhtäkkiä takanani istuva jakkupuku-täti kysyi minulta anteeksipyydellen, mistä olen ostanut päälläni olleen syyshupparin. Kerroin ostaneeni sen viime syksynä eräästä nuorison suosimasta liikkeestä. Jakkupuku-täti jatkoi, kuinka hyvältä huppari näyttikään päälläni ja kuinka hän tarvitsisi samanlaisen mökilleen marjanpoimintaan. Kiitin häntä kohteliaista sanoista ja peitin hämmennykseni. Kotimatkallani katsoin huppariani tarkemmin; se on ihan perus-huppari, tosin pallokuvioinen, ostin sen itsekin mökkihupparikseni, olen käyttänyt sitä paljon ja se ei ole pesussa mennyt miksikään.

Tehän tiedätte, mistä ihmisryhmästä käytetään lyhennettä Mamil (eli Middle-aged man in lycra). Juuri ne tiukkoihin pyöräilyasuihin pukeutuneet teiden ritarit, joita saa pelätä melkeinpä henkensä edestä, jos heidän kanssaan sattuu samaan aikaan aamulenkille pyörätielle. Olin tänään autoilemassa, koska minun piti tehdä eräs isohko ostos ja autollahan sen kuljettaminen onnistuu helpoiten. Ison puutarhamyymälän lähellä on vaarallinen risteys, jossa autot tulevat oikealta pyörätien eteen. Mitäpä minä tein tultuani risteykseen? Pysähdyin kiltisti ja odotin, että eräs Mamil pääsee alta pois. Pyöräilijä taisi jo varautua pahimpaan, mutta lopulta hän taisi olla hämmentynyt pysähtymisestäni. Mutta mitäpä teki tämä pyöräilijä? Hän oli jostain kaivanut puhelinnumeroni, luultavasti autoni rekisterikilven perusteella. Noin tunti kohtaamisestamme, sain häneltä tekstiviestin, jossa hän kiitti kohteliaasta ja muita liikkujia huomioivasta käytöksestäni. Olen edelleen hieman hämilläni, olisin minä voinut noudattaa liikennesääntöä ja pakottaa pyöräilijän pysähtymään, kuten risteyksen sääntö sanoo.

Toisaalta minulla on olo kuin suurellakin sankarilla, olen tehnyt toisen ihmisen onnelliseksi ja hyvälle tuulelle. Olen tehnyt päivän hyvän työn (-> minulla oli kerran esimies, joka aloitti aina perjantaisin tiimipalaverin kehotuksella kertoa viikon hyvästä työstä eli jokaisen tiimin jäsenen piti kertoa oma viikon hyvä työ, mikä on tehnyt jonkun toisen henkilön hyvälle tuulelle). Tuon esimiehen logiikan mukaan minulla olisi tripla hyviä töitä, olisinko siis tiimin paras?