Meillä kaikilla lienee kokemuksia kirjastoista. Osa käy siellä harvemmin ja osa taas melkein asuu siellä. Itse taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään, sillä olen kirjaston suurkuluttaja. Viihdyn kirjojen ja lehtien parissa, joten kirjastosta tulee kannettua viikoittain melkoinen lasti lukukokemuksia.

Olin varannut yhden haluamani kirjan vähän aikaa sitten. Sain aamulla tekstiviestin kirjastosta, että varaamani teos olisi lainattavissa. Sattuipa sopivasti, sillä nyt saatoin yhdistää kirjastoreissuni uima- ja kauppareissuuni. Koska ilma on ollut mitä mainioin ulkoiluun, niin päätin tehdä reissuni pyörällä.

Kirjastossa oli ruuhka-aika. Pyörätelineet olivat täynnä toinen toistaan erilaisimpia pyöriä. Parkkeerasin kulkupelini erään telineen päätyyn punaisen naistenpyörän viereen. Lainasin kirjani ja piipahdin palatessani lehtisaliin lukemaan uusimmat ”juorulehdet”. Aikaa kului ehkä kolme varttia, joten oli aika lähteä kotia kohden, nälkäkin tuntui olevan.

Avasin pyöräni lukon ja olin vetämässä pyörääni pois telineestä, mutta se ei liikkunutkaan. Punaisen pyörän lady sattui paikalle yhtä aikaa ja ihmettelimme kumpikin tapahtunutta. Pyörääni vastapäätä olleen pyörän omistaja, ei-niin-ystävällinen pyöräilijä, olikin lukinnut oman pyöräni eturenkaan telineeseen keltaisella kettinkilukollaan. Äimistelimme ladyn ja parin muun lähialueen pyöräilijän kanssa, miten joku voi olla noin törppö, että lukitsee toisen pyörän telineeseen. Pähkäilimme, oliko teko tahallinen vai pelkkä vahinko.

Olen viime aikoina kehunut itseäni monessa työhaastellussa kekseliääksi ja idearikkaaksi työläiseksi. Olin siis nyt totuuden edessä, oli aika näyttää idearikkaus käytännössä. Porukka jäi ihmettelemään pyörääni, kun lähdin kirjaston vahtimestarin luokse. Kerroin hänelle tarvitsevani joko isot putkipihdit tai edes rautasahan. Vahtimestari otti mukaansa pienen työkalupakkinsa ja marssimme pyöräni luo, joka näytti olevan yleisen ihastuksen kohteena. Kaikista katsojista vaistosi uteliaisuuden, miten taisteluni keltaista kettinkiä vastaan päättyisi.

Vahtimestarin pihdeistä ei ollut apua, ne olivat liian pienet ja puristusvoimaltaan heikot. Ensimmäinen suunnitelmani ei siis toiminut, mutta ideani eivät loppuneet tähän, koska muistin kirjaston ala-aulassa olleen pari remppamiestä pystyttämässä särmejä tulevan viikonlopun näyttelyyn. Kaksi kohtalaisen paksua remppamiestä eivät ensin ymmärtäneet avunpyyntöäni. He kumpikin lähtivät katsomaan, millaisesta ongelmasta onkaan kyse. Aikansa tuumailtuaan remppamiehillä välähti ja heillä oli tarjota ratkaisu.

Kirjaston vahtimestari veti ala-aulasta pitkän sähkökaapelin (jatkojohdon) pyöräni luokse. Remppamiehet olivat hakeneet autonsa takakontista kunnon kulmahiontakoneen (tunnetaan myös rälläkkänä). Sitä tarvitsi vain näyttää kettingille, niin pyöräni vapautui. Ammattimiehiltä homma sujuu. Selvisin pelkillä kiitoksilla, remppamiehet eivät halunneet edes kahvia korvaukseksi.

Kun pyöräni oli vapautettu vankeudestaan, katsojakunta teki lähtöä. Keltaisen kettingin omistaja on varmaan ihmetellyt maassa makaavaa lukitussysteemiään. Hän luultavasti valittaa kavereilleen, kuinka joku oli särkenyt keltaisen kettingin, jonka piti suojella hänen omaa pyöräänsä. En edes muista, millainen pyörä oli omaa pyörääni vastapäätä. Tuskin mikään arvokas vaihdepyörä, koska niitähän ei laiteta telineeseen vaan puuta vasten. Olikohan vastapäisessä pyörässä muuta lukkoa kuin kettinki?