Päiväni alkoi uimareissulla. Tällä kertaa menin ihan uimahalliin saakka, koska tarkoituksenani oli uida kunnon matkauintia. Avovedessä tämä ei vielä onnistu, kun ilma on liian kylmä. Yhdistin uimareissuuni viikonlopun ruokaostosten teon.

Ruokamarkettiin päästyäni yllätyin, kun ruuhkaa ei vielä ollutkaan, vaikka oli melkein lounasaika. Minulla on avain ostoskärryihin. Ensimmäinen ostoskärry kieltäytyi yhteistyöstä, se ei yksinkertaisesti hyväksynyt avaintani. Toinen kärry oli myötämielisempi. Nakkasin ostoskassini kärryyn ja ei kun menoksi kohti hedelmäosastoa. Laittaessani omenapussia kärryyn huomasin kärryn pohjalla taitellun vihreän paperilapun. Ajattelin sen olevan edellisen ostajan kauppalistan, niitä kun tahtoo jäädä ostoskärryihin. Onneksi katsoin lappua tarkemmin, sillä se paljastui satasen seteliksi. Ensimmäiseksi ajattelin joutuneeni piilokameran uhriksi, joten yritin pitää hämmästykseni peruslukemilla. Sitten aivoissani alkoi raksutus, mitä setelille tulisi tehdä. Menenkö hyllyjen taakse piiloon ja laitan sen vain lompakkooni? Mutta ruokakaupassahan on valvontakameroita siellä täällä, vaikka niitä ei aina näykään.

Huomasin myyjän lastaamassa appelsiinejä myyntilaariin, joten menin hänen luoksensa ja esitin asiani. Myyjä oli yhtä hämmästynyt kuin minäkin. Palasimme yhdessä myymälän alkuosaan ja menimme sisääntuloporteista ulos kaupan info-pisteelle. Sielläkin ihmeteltiin ja jouduin vakuuttamaan, ettei satanen todellakaan ollut minun eikä se ollut pudonnut minun lompakostani. Satasta kohdeltiin löytötavarana, annoin nimeni ja puhelinnumeroni sekä mistä ja miten sen löysin. Infotyttö laittoi satasen pussiin ja liitti sen oheen yhteystietoni, jos vaikka satasen omistaja ilmaantuisi sitä noutamaan. Minulla oli koko kauppakierroksen ajan outo olo, olin varma, että valvontakameroita tiiraileva turvahenkilö oli noteerannut seikkailuni ja hämmennykseni.

Ajatelkaa sitä kuluttajaa, joka on huomannut kadottaneensa satasen setelinsä. Hänellä on varmaan melkoinen aivomyrsky käynnissä, kun hän miettii, mihin hän on sen kadottanut tai pudottanut. Entä jos satanen onkin ollut hänen ainoa rahansa, jolla olisi tarkoitus kenties pärjätä tuleva viikonloppu? Jos hukkaaja keksiikin, missä hän on nähnyt satasensa edellisen kerran, niin miten hän todistaa sen kuuluvan hänelle? Kaupan ostoskärryt ovat kaikki samanlaisia ja samanvärisiä vailla mitään erityistuntomerkkejä, joten on vaikea osoittaa tiettyä kärryä satasen putoamispaikaksi.

Toisaalta kuinka moni kaupassa kävijä kulkee satasen seteli lompakossaan? Pankkiautomaatti antaa vain kaksi- ja viisikymppisiä, joten satasen saa vain pankin tiskiltä tai vaihtorahana isommasta setelistä. Kovin moni normiasiakas ei varmasti osaa edes kysyäkään satasta infotiskiltä. Tekeeköhän kauppa jotain erityisselvityksiä? Tutkiikohan se esimerkiksi kassatositteista, kuka on mahdollisesti maksanut isolla setelillä käteisoston saaden sitten vaihtorahaksi satasen (ja hyvällä onnella käyttänyt myös kaupan jäsenkorttia ostoksensa yhteydessä). Onkohan valvontakameroista hyötyä? Voikohan seteliä jäljittää sen sarjanumeron perusteella kuten elokuvissa tehdään?

Kuinkahan kauan kauppa säilyttää satasta löytötavarana? Onkohan se nakattu johonkin yleiseen löytötavarakoriin, jossa on vino pino kadonneita hanskoja, tutteja, kännyköitä, avaimia ja muuta tilpehööriä? Palautuukohan satanen ajan saatossa löytäjälle eli minulle? Paljon on siis hämmentäviä ja avoimia kysymyksiä.

Kaupasta päästyäni poikkesin myös veikkauskioskille tarkistuttamaan viikon veikkaukseni ja uusimaan ne taas viikoksi eteenpäin. Koin toisen hämmästykseni, sillä tarkistuksen mukaan olin voittanut reilut 90 euroa. Sain siis ilmaista rahaa. Noin tunnin aikana olin hämmentynyt kaksi kertaa rahan vuoksi, ensin satanen ostoskärryssäni ja sitten veikkausvoittoni. ”Ei kahta ilman kolmatta”, sanoo vanha kansa. Paljonkos tänään olikaan eurolotossa päävoittona, olisiko se minun kolmas yllättävä kohtaamiseni rahan kanssa tänään? ”Toivossa on hyvä elää”, sanoi lapamatokin.