Istuin tänään lääkäriaseman vastaanottosalissa odottaen omaa tapaamistani lääkärini kanssa. Olin vastaanotolla hyvissä ajoin, koska vapaan parkkipaikan etsiskelyyn ei tarvinnutkaan tuhlata ylimääräistä aikaa vaan sain autoni vähän liiankin lähelle lääkärikeskusta. Ei muuta kuin sisäänkirjoituksen jälkeen odotusaulaan lukemaan lehtiä ja katselemaan televisiota.

Käteeni osui yksi vanha lehti, jossa oli iso artikkeli entisestä johtajasta. Hän oli ottanut optiopaketin työnantajansa YT-neuvottelujen tuloksena ja poistunut takavasemmalle pois oravanpyörästä, kuten hän haastattelussaan totesi. Vähän aikaa huilattuaan entinen johtaja oli saanut idean ryhtyä yrittäjäksi. Hän oli tehnyt harrastuksestaan työn perustamalla luomutilan. Hän oli ostanut optiorahoillaan vähän aikaa autiona olleen maatilan, remontoinut sen asuttavaan kuntoon ja aloittanut luomuviljelyn.

Entinen johtaja kertoi olleensa innostunut ja motivoitunut, koska uusi työ oli täysin päinvastaista puuhaa entiseen työhön verrattuna; sai näperrellä ja korjata luomutilaa, sai työskennellä ulkoilmassa omaan tahtiinsa, ei tarvinnut matkustaa työn vuoksi, eikä turhille palavereille ollut tarvetta. Alkuinnostus oli ollut valtavaa, koska joka päivä tuli eteen uusia asioita ja pienempiä haasteita. Kaikki tuntui olevan pelkkää auringonpaistetta ja elämä sujui eteenpäin.

Mutta kuten niin usein elämä ei voi olla pelkkää päivänpaistetta. Niin kävi entiselle johtajallekin, kun optiorahat alkoivat vähetä pankkitilillä. Luomutilan menot olivat tuloja isommat, tuotteet eivät käyneet kunnolla kaupaksi, markkinointi ontui, työntekijöitä oli liikaa ja asuinrakennukseen tuli vielä vesivahinko. Lopullinen isku tuli kun entisen johtajan puoliso otti lapset kainaloonsa ja nosti kytkintä muuttamalla isoon kaupunkiin. Artikkeli loppui tähän mutta se jäi kaihertamaan mieleeni.

Mielestäni on hyvä, että ihmisellä on unelmia, joita tavoitella. Nykyajan työelämän oravanpyörä kiireineen ei ole kenellekään hyväksi. Ja yleensä samanlainen oravanpyörä odottaa vielä kotona työajan jälkeen. Entisen johtajan tarina kaihertaa minua, koska olen itse lähes samassa tilanteessa kuin hän aikoinaan. Olen irtisanottu YT-neuvottelujen tuloksena ja etsin tavallaan elämälleni uutta suuntaa, tosin ilman optiopakettia. Nythän voisin hypätä pois oravanpyörästä ja työskennellä kohti omaa unelmaani. Mutta mitä minä oikeasti tahdon, millaista työtä minä haluan tulevaisuudessa tehdä? Oravanpyörässäkin on hyvät puolensa.

Oletteko huomanneet, että lehdissä, radiossa ja televisiossa kerrotaan aina silloin tällöin henkilöistä, jotka ovat hypänneet pois oravanpyörästä ja aloittaneet jotain täysin päinvastaista entiseen työhönsä verrattuna? Osa on onnistunut, eikä haluaisi palata takaisin entiseen elämäänsä. On myös niitä, jotka eivät ole onnistuneet, vaikka alkuinnostus on ollut valtavaa. Miksikähän medioissa ei kerrota ihmisistä, jotka ovat palanneet takaisin oravanpyörään ja katuvat hetkellistä irtiottoaan? Kuinkahan paljon Suomessa on näitä irti ottajia, jotka haaveilevat paluusta entiseen elämäänsä ja katuvat lähtöään oravanpyörästä?