Kävin alkuviikolla lounaalla entisen työkaverini kanssa. Olin kesävarustuksessa, koska lämpötila oli lähes helteinen. Varusteinani olivat polkupyörä, shortsit, kesäpaita ja kesäkukkaro, jossa oli vain pari kaksikymppistä. Vyölaukku on poissa muodissa eli kukkaron koko piti sovittaa shortsien taskuun mahtuvaksi, oli siis turha raahata mukanaan koko korttiarsenaalia yhtä lounasta varten.
Lounaspaikkamme sijaitsi torin naapurissa. Erotessamme päässäni välkähti mahtava ajatus, ostanpa hiukan mansikoita kiisseliä ja ensimmäistä pakastusta varten. Noin kuusikymppinen myyjä hymyili ystävällisesti, ostin häneltä kolme litraa mansikoita, jotka pyysin laittamaan kaksinkertaisen muovipussin sisään. Viiden litran laatikko olisi kyllä tullut halvemmaksi, mutta arvaatte varmaan, kuinka vaikea on kuljettaa mansikkalaatikkoa pyörän tarakalla, varsinkin kun mukanani ei ollut ensimmäistäkään kiinnitysvälinettä.
Aurinko paistoi, ilma tuntui tukalalta. Pyöräilin kotiini ja aloin ensitöikseni jatkokäsitellä ostostani. Päätinkin, että pakastan koko satsin. Suosin mansikoiden pakastuksessa muovisia puolen litran pakastusrasioita. Mansikoiden perkaus ja pieniminen sujuivat nopeasti. Viimeisiä mansikoita käsitellessäni aloin ihmetellä mansikoiden vähyyttä. Loppujen lopuksi sain pakastusrasioihin hieman yli kaksi ja puoli litraa, vaikka ostinkin kolme litraa.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että myyjä oli huijannut minua jotenkin. Ei muuta kuin takaisin pyöränselkään ja kohti torikojua. Iltapäivän ruuhka oli levittäytynyt jo torille, kun harpoin kohti mansikanmyyjää. Kysyin, muistaako hän minut ja ostokseni. Sanoi muistavansa. Esitin asiani hieman tuohtuneena: ostin kolme litraa mutta lopputulos oli vähempi. Myyjä pahoitteli tapahtunutta ja lupasi korvata sattuneen vahingon. Jälleen kerran hän mittasi pussiin tarvitsemani määrän. Sain siis nyt kolme litraa mansikoita ilmaiseksi myyjän ”virheen” takia. Myyjää nolostutti, mutta minä tunsin antaneeni onnistuneeni asiakaspalautteeni kanssa.
Kotimatkani aikana taivaalle kertyi tummia pilviä, ukkonen jyrähteli jo kauempana. Lisäsin vauhtia, että pääsisin kuivana kotiin. Ja kas kummaa, tutussa risteyksessä olikin päällystystyö meneillään. Jouduin odottamaan kuten moni muukin. Siinä katsoessani tielanan edestakaista menoa, katseeni osui ohjaustangossa keikkuvaan mansikkapussiini. Samalla hetkellä aivoissani ehkä liikahti jokin solu, sillä hoksasin merkittävän seikan mansikoissani.
Jos minä ostin kolme litraa kohtalaisen isoja mansikoita, niin montako litraa niistä tuleekaan pakastusrasioihini, kun olen pieninyt ne kahteen tai neljään osaan? Totta kai pakastan todellisuudessa vähemmän kuin ostin. Kun tajusin tämän ja tielana oli päästänyt pyöräilijät jatkamaan matkaansa, mietin, että minä taisinkin olla se todellinen mansikkahuijari. Ilmaiseksi saatujen korvausmansikoiden kanssa tein kotonani testin. Pussissa oli vähän yli kolme litraa toinen toistaan komeampaa ja isompaa mansikkaa. Perattuani ja pienittyäni ne mansikkaostokseni mahtui 2,75 litraan. Rehellisenä ihmisenä tunsin itseni suureksi huijariksi. Ukkonen möykkäsi koko alkuillan ja minä pyörin syyllisyydessä.
Nukuin yön yli. Päätin suunnata aamulenkkini torille. Poikkesin mennessäni kukkakaupassa, josta ostin kesäkimpun. Mansikanmyyjä hätkähti nähdessäni minut. Selitin hänelle asiani ja esitin pahoitteluni. Maksoin korvauksena saadut mansikat ja ojensin hänelle kukkakimpun. Myyjä ja hänen kollegansa katsoivat esitystäni ihmeissään, varmaan myös se poliisikaksikko myyntikojun vieressä olevalta kahvipaikalta.
Olisiko sittenkin kannattanut ostaa myyjän ensiksi tyrkyttämä mansikkalaatikko? Sen kanssa ei olisi varmaankaan tullut lisätöitä kuten pussissa ostettujen kanssa. Vai olisiko minun pitänyt sittenkin pimittää korvauksena saadut mansikat ja elellä pienen huijaukseni kanssa? Loppujen lopuksi taisin toimia kaikkien prosessien mukaan.
