Ikkunastani näkyy kasvavan kuun sirppi. Se on terävä, sellainen kuin usein näkyy itämaihin sijoittuvissa elokuvissa. On siis aika vaihtaa huonekasveihin mullat. Mutta teen sen huomenna, kun säätiedotuksessa luvattiin lumisadetta vaihteeksi.
Olen viettänyt kevätpäiväntasausta ulkoillen. Ulkona on ollut pieni pakkaskeli, joten päivä on kulunut hiihdellessä, kirjaimellisesti. Hiihdin aamulla noin 16 kilometriä. Kaikki toimivat, sekä välineet että hiihtäjä. Lounaan ja päiväunien jälkeen olin virkeä, aistin jo kevään, kun keskipäivän aurinko paistoi olohuoneeseeni. Ehkä juuri auringonvalo käski minut iltapäivällä uudelle hiihtolenkille. Kiertelin noin kilometrin mittaista, pellolle tehtyä päiväkotilaisten latua nauttien samalla valosta ja pilvettömästä taivaasta. Ehkä päiväkotilaiset olivat paremmissa puuhissa, sillä muutama muukin ”aikuinen” oli päättänyt kiertää pientä ladunpätkää. Laturaivoa ei ollut, kaikki nauttivat auringosta.
En ole koiraihminen, mutta nyt nostan kaikille koiranomistajille hiihtopipoani. Hiihtoladut kiertelevät koirakentän läheisyydessä. Sain yhdeltä toiselta iltapäivän ulkoilijalta vinkin, että koirapuiston kioski olisi auki. Joku muukin oli hoksannut saman, sillä paikka kuhisi hiihtäjiä. Kioskin pihalle oli tehty väliaikaiset istuimet kahvittelijoille. Yksi isä ja pikkupoika paistoivat makkaraa pihalle tehdyssä nuotiossa. Kaikki tuntuivat olevan kevättunnelmissaan. Ai niin, koirapuiston kioskilla oli vain omistajapariskunnan koira, hänkin makasi keskellä piha-aluetta aurinkoa ottaen.
Radiossa kerrottiin, että tänään on jokin maailman onnellisuuspäivä. Voin sanoa, että olen ollut koko päivän onnellinen. On ollut jotenkin levollinen olo koko päivän, ei ole ollut kiire minnekään. Minut tekee onnelliseksi pienet asiat kuten nautinnollinen hiihtolenkki kahvin ja munkin kera. En kaipaa lottovoittoa onnellisuuttani kasvattamaan.
On kuitenkin yksi asia, mikä ei tee minua onnelliseksi. Joudun kohtaamaan sen taas tulevana viikonloppuna, kun siirrymme kesäaikaan. Vaikka kelloa ei siirretäkään kuin tunti eteenpäin, olen aina seuraavan päivän sekaisin. Kadotan ajantajuni yhdessä yössä. Yleensä sopeudun uuteen aikaan parissa päivässä. Olen joskus ihmetellyt reagointiani viisareiden siirtoon. Entisessä työssäni lensin aina silloin tällöin eri aikavyöhykkeiden yli. En koskaan kärsinyt suuremmin aikaerorasituksesta. Tosin alkuun oli aina hieman outo olo. Kotiin tultuani väsymys saattoi iskeä, mutta sekin meni ohi muutamassa päivässä.
Sunnuntaina on palmusunnuntai ja alkaa pääsiäisviikko. On siis varattava sunnuntaiksi suklaamunia terhakoille virpojille. Taidan ostaa muutaman itsellenikin ”vierasvaraksi”.
