Omasta mielestäni maanantai on ehkä viikon hiljaisin päivä. Töissäkin tulee tehtyä rutiininluontoisia töitä, yleensä perusraportointia edelliseltä viikolta. Kahvipöytäkeskusteluissa kerrotaan työyhteisölle menneen viikonlopun tapahtumat. Mutta jos erehdytkin sanomaan ettet tehnyt mitään erityistä, (lepäilit ja ulkoilit sekä muuten vaan nautit syksyn ensi hetkistä,) olet jotenkin vinksahtanut. Yleensä viikonlopun tarinoita värittää kiire.

Joillakin on taito ladata viikonlopulle isot odotukset ja suuret suunnitelmat, joita pyritään noudattamaan joskus liiankin kirjaimellisesti. Ei käy kieltäminen että viikonloppuhan on viikon ainoita hetkiä olla läheistensä kanssa. Minun puolestani jokainen saa viettää viikonloppunsa miten itse tahtoo tosin läheisensä huomioiden ja turhaa kiirettä vältellen. Viikonlopun tulisi olla iso lepohetki, jonka jälkeen jaksaa taas uuden työviikon.

Opiskellessani olin viikonloput töissä. Silloin lauantai ja sunnuntai olivat viikkoni kohokohtia, koska työnteossa pystyin tyhjentämään opiskeluelämän rasittaman pääni ja mielen. Muutama opiskelukaveri ihmetteli miten voin pyhittää viikon ainoan vapaan  työlle. Ihmettely loppui kun heille selvisi että opintolainaa piti maksaa takaisinkin. Viikonlopputyöni ansiosta en sortunut ylelliseen opiskelijaelämään, lainaa ei ollut ja baareissakin tuli käytyä vain keskiviikkoisin.

Kaikki kunnia maanviljelijöille, yrittäjille ja muille, jotka ahkeroivat myös viikonloppuisin. Olisikohan itsestäni vielä vuoro- ja viikonlopputöihin? Sehän tarkoittaisi tuttujen rutiinien päivittämistä uusiksi. Asenne ja motivaatio saattaisivat olla jopa paremmat kuin nuorena. Laitanko harkintaan?