Näin työnhakijana olen tavannut monenlaisia rekrytoijia, HR-henkilöitä, tiiminvetäjiä ja ulkopuolisia haastattelijoita. Heitä on moneen junaan, vanhaa sanontaa lainatakseni. Olen joskus menettänyt mielenkiinnon hakemaani tehtävään saman tien nähtyäni haastattelijan. Joskus olen vastaillut kysymyksiin kiltisti kaksi tuntia, joskus olen selvinnyt puolella tunnilla.

Työhaastatteluissani on kysytty kaikkea mahdollista: suurin osa kysymyksistä on liittynyt työtehtävään, yritykseen tai osaamisalueeseen. Valitettavasti muutaman kerran kysyjä on eksynyt aiheesta joko testatakseen huomiokykyäni, yleistietoani tai asennoitumistani äkkiä eteen tulevaan uuteen haasteeseen. Työhaastattelijat eivät onneksi tiedä, että olen kerännyt arkistooni heidän esittämiään hauskoja kysymyksiä, joilla on mitattu soveltuvuuttani hakemaani työtehtävään. Ohessa muutama kysymys.

Marimekon kukkakuosiin pukeutunut henkilöstökonsultti kysyi minulta talvella ”kuinka monta erilaista pöllölajia elää maassamme.” Vastasin, että muistini mukaan kymmenkunta. Kotona tarkistin asian kirjahyllyssäni olevasta lintukirjasta ja oikea vastaus on: huuhkaja, tunturi-, lapin-, hiiri-, varpus-, suo-, sarvi-, helmi-, lehto- ja viirupöllö.

Ärsyttävästi kynäänsä napsutellut tiimipäällikkö pyysi minua kerran ”luettelemaan vähintään viisi Euroopan maata, jolla on puna - valkoinen lippu.” Olin salaa onnessani, koska valtioiden liput ovat kiinnostaneet minua lapsesta lähtien. Aloin luetella: Tanska, Latvia, Puola, Monaco, Sveitsi, Itävalta, Turkki, Malta ja Georgia ovat rajatapauksia. Tiimipäällikkö keskeytti minut luultavasti testatakseen reaktiotani. Hänen mukaan Itävallan lippu ei täytä kriteereitä, koska se ei ole puna – valkoinen. En saanut häneltä vastausta, minkä värinen sitten on Itävallan lippu. Esittikö hän väitteensä tahallaan vai tietämättömyyttään, se ei selvinnyt minulle. En saanut työtehtävää.

Vaatetuksensa perusteella juuri siivouskomerosta tullut naispuolinen ryhmäpäällikkö esitti minulle vähän aikaa sitten erikoisen tehtävän, jonka ratkaisu tuli kertoa kahden minuutin sisällä. Hän kysyi: ”jos saisin miljoonan euron perinnön, josta puolet olisi sijoitettava sekä kotimaiseen että ulkomaiseen hyväntekeväisyyskohteeseen, niin mihin sijoittaisin rahaani ja kuinka paljon?” Vastaukseni tuli sen kummemmin miettimättä: 250 000 euroa amurintiikerille ja saman verran näkövammaisten lasten kirjastotoiminnalle. Ryhmäpäällikkö purskahti itkuun ja keskeytti haastattelun. Saamani palautteen mukaan olen kuulemma liian inhimillinen ja suvaitsevainen. Olisinko saanut työtehtävän, jos olisin jakanut rahamäärän joillekin ääriliikkeille?

Eräs harvahiuksinen insinööri laittoi minut käytännön testiin. Työtehtävässä tuli osata käyttää ATK-sovellusta, jota käytin ja koulutin edellisessä työpaikassani lähes päivittäin. Insinöörin tehtävänanto oli selkeä. Hän seurasi tarkkana poikana vieressäni, kuinka suoriudun tehtävästä, joka oli omasta mielestäni todella helppo. Tein tehtävän sutjakkaasti, vanhat taitoni olivat vielä tallella. Ainoa ongelma oli, että tein tehtäväni niin sanotulla nopealla prosessilla, vaikka lopputulos oli sama. Insinöörin mielestä heidän yrityksessään pitää noudattaa sovelluksen valmistajan ennalta määrättyjä prosesseja, oma ideointi ja ajansääntö eivät ole sallittuja. Arvatkaa, olisinko mennyt tuollaiseen yhtiöön töihin, jossa pitää oma ideointi ja omien aivojen käyttö on kielletty?

Muuan työuransa alussa oleva henkilöstöpäällikkö järjesti tiukan haastattelun. Tilaisuuden loppupuolella hän uhrasi varttitunnin ansioluetteloni arvioimiseen. Ja niinhän siinä kävi, että hänen mielestään olin tehnyt CV:ni väärin. Hänen mukaansa en osaa kirjoittaa yhtiön viralliselle CV-mallille, joka olisi pitänyt ladata verkkosivulta. Minun oli turha puolustella, että jos oma läppärini noudattaa jo uusimpia käyttöjärjestelmiä, niin minä en lataa koneelleni mitään aataminaikuisia malleja, jotka eivät edes välttämättä avaudu omalla koneellani. Pari viikkoa haastattelustani henkilöstöpäällikkö lähetti minulle sähköpostia, jossa hän ilmoitti ne kuuluisat sanat ”valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun…” Hauskinta koko jutussa oli tuo sähköpostiviesti. Minulla on ihan suomalainen etunimi ja sukunimi ja sähköpostiosoitteeni on muotoa etunimi piste sukunimi ja niin edelleen. Henkilöstöpäällikkö aloitti viestinsä rehvakkaasti tervehdyksellä. Siinä on kyllä jonkun toisen työnhakijan nimi kuin oma nimeni. Heräsi kysymys, kuka lopulta ei osannutkaan kirjoittaa?

Tuttavani on myös työnhakija. Hän haki yhtä unelmatyöpaikkaa ja pääsi haastatteluun. Kysely oli edennyt jo siihen pisteeseen, jossa haastattelija oli esitellyt muutamia työpaikan omia sääntöjä. Yksi sääntö kielsi työpaikalla liiallisen hajusteiden käytön, ei siis haisunäätiä tai tuoksuherneitä. Tähän liittyen haastattelija oli kysynyt yhtäkkiä, miten tuttavani veisi asiaa eteenpäin, jos hänen vierustoverinsa haisisi hieltä päivästä toiseen. Tuttavani oli yrittänyt olla vastauksessaan hienotunteinen.

Kun tuttavani kertoi minulle tämän, mietimme oikeaa vastausta. Härskein olisi ostanut vierustoverille dödön, joku olisi varmaan maininnut ongelmasta sanankääntein kahvipöydässä ja fiksuin olisi ehkä kysynyt suoraan työtoverilta varovasti tämän ongelmasta sekä tarjonnut apuaan. Työhaastattelijan mukaan kaikki edellä mainitut ratkaisumallit ovat väärin. Tässä yhtiössä ongelma heivataan suoraan esimiehelle, jolla on avaimet ratkaista hikisen työtoverin arvoitus.

Tuttavani veti hakemuksensa pois. Ymmärrän hänen ratkaisunsa. Työkaveri kyttää vierustoveriaan ja kaikki raportoidaan esimiehelle. Raportoikohan joku kenties kahvipöytäkeskustelutkin?

Ei olo olemassa kahta samanlaista työhaastattelua. Sama kysymys saatetaan kysyä seuraavassa haastattelussa toisilla sanoilla. Kaikkeen saa varautua. Älä mene hämillesi, jos sinulle esitetään erikoinen kysymys. Älä mieti, miten outo kysymys liittyy hakemaasi työtehtävään. Älä ole näsäviisas. Äläkä briljeeraa kuten minä tein Itävallan lipun kanssa.